MYYTTEJÄ, OSA 1

Julkaisemme Pyhän ajan kunniaksi edellisessä tapaamisessa jaetut myytit kahtena pakettina. Tässä ensimmäisessä paketissa aiheita ovat lahjojen antaminen, kateuden vaarat, roolien uudelleen tarkastelu ja selitys katoaville sukille!

Kuinka Orlanth oppi lahjojen antamisen tavan

Maailman ollessa nuori Orlanth oli äänekäs ja mahtava, mutta hänen salinsa oli tyhjä todellisista ystävistä. Hän otti mitä halusi ja kerskui myrskyillään, mutta kukaan ei luottanut tuuleen, joka ei koskaan antanut.

Ernalda istui nuotion ääressä rikkaana kuin kesä, eikä noussut ylös, kun Orlanth tuli hänen luokseen. "Sinä puhallat mahtavasti", Ernalda sanoi, "mutta annat vähän. Lahjat ovat siltoja. Ilman niitä olet yksin." Ernalda lähetti Orlanthin hankkimaan kolme opetusta pyytämättä hintaa.

Ensin Orlanth meni itään, nälkäiseen kylään. Yksi kylän lapsista nosti käsillään Orlanthin nähtäväksi tyhjän kulhon. Orlanth kaatoi kulhoon sadetta, ja näin vangitsi siihen pienen myrskyn. Lapsi kantoi kulhoa talosta taloon, jakaen vettä kaikkien suihin. Kun kylän asukkaat lauloivat kiitostaan, sade kasvoi, täytti pellot, ja pelasti heidät. Kyläläiset tarjosivat Orlanthille vastineeksi vain palasen leivän kuorta ja suolaa. Hän otti ne, ja aamulla kokonainen leipä ja kyläläisten laulu tiesivät hänen nimensä. Hän oppi, että pienestäkin lahjasta tulee suuri, kun se jaetaan.

Pohjoisessa Orlanth tuli Jäähän Sidotun Kuninkaan luokse. Kuningas valitti hampaat kalisten pohjoisen tuulen kylmyyttä. Orlanth sitoi kylmän pohjoistuulen ja asetti sen kuninkaan valtaistuimen viereen. Vapauduttuaan luitaan kalvavasta kylmyydestä kuninkaan hovi muisti lämmön ja itki sen sulamisvetenä etelän maille. ”Mitä haluat maksuksi tästä teosta?”, kysyi kuningas, mutta Orlanth ei pyytänyt maksua. Vastineeksi kuningas antoi hänelle palan syvänsinistä talvea: "Kun annat aidosti, sinulle ollaan aidosti velkaa." Orlanth oppi, että lahja ei ole kauppa, vaan kutsu vastavuoroisuuteen.

Maan alta Orlanth löysi Hitaan Tekijän, aikakausia tasaiseksi pyörittävän kovakuoriaisen. "Mitä tarvitset?" Orlanth kysyi. "Hiljaisuutta", se sanoi. Orlanth pidätti hengitystään, kunnes työ oli tehty ja luola loisti valmiista aikakaudesta. Tekijä antoi sen hänelle, ja sen kasvoilla Orlanth näki itsensä sellaisena kuin muut hänet näkevät. Hän oppi, että lahja myös muuttaa antajaa.

Orlanth palasi Ernaldan luo ja antoi hänelle sateen kulhossa, talven palasen ja kiillotetun aikakauden. Ernalda hymyili ja antoi Orlanthille vuorostaan lahjojen ja vieraanvaraisuuden tavat. Palattuaan saliinsa Orlanth asetti paikat sekä sukulaisille että kilpailijoille antaen jokaiselle sopivan lahjan. Jokaisen lahjan myötä muodostui side. Näin Orlanth oppi antamaan, ja siitä päivästä lähtien juhlat, myötäjäiset, sukusakko ja vieraanoikeus seurasivat hänen lahjojensa raivaamia polkuja halki maailman.

Kirjoittanut Teemu. Idea myyttiin tuli Kalikoksen talvitapaamisen ”tuo myytti, saat myytin” -lahjanvaihdosta.

Bolongon kivi

Muinoin Vanhat jumalat kulkivat maan päällä ja loivat kaikkea ihmeellistä. Pamalt oli jumalien päällikkö, mutta hänellä oli useita neuvonantajia, joita hän kuunteli päätöksiä tehdessään. Eräs neuvonantajista oli nimeltään Balumbasta, tulenkantaja ja Pamaltin vanhin kumppani, Vuortennostattaja, mahtava Maaisä. Balumbasta nostatti pian synnyttyään suunnattoman ja korkean vuoren suoraan maasta, ja sen päälle Pamalt kumppaneineen rakensi majansa. Tämä vuori on nimeltään Um.

Bolongo, heittiö ja murhaaja, katseli piilostaan kateellisena kaunista vuorta, jonka Balumbasta oli saanut aikaan. Bolongo kadehti suuresti sitä, mikä oli häneltä kielletty, koska hän ei suostunut tottelemaan Pamaltin käskyjä. Bolongo oli kuitenkin viekas ja varasti salaa yhden kivistä, jotka olivat jääneet jäljelle Balumbastan luomistyöstä. Bolongon kädessä kivi kasvoi kieroon, ja sen oikeat ominaisuudet vääristyivät koskijansa himon ja kateuden vuoksi.

Bolongo astui Balumbastan eteen nöyristellen ja ylistäen lipevästi tämän luomaa vuorta. Balumbasta, vaikka oli suuri voimiltaan ja siksi häntä Vahvaksikin kutsuttiin, ei ollut järjenlahjoiltaan suuren suuri, joten hän luuli Bolongon vilpittömästi kehuvan vuortaan ja tuli siitä hyvälle mielelle. Kun Bolongo pyysi Balumbastaa kertomaan, oliko hänen löytämänsä kivi arvokas, Vuortennostattaja otti Bolongon ojentaman kiven käteensä ja tarkasteli sitä. Hän pudisti sitten päätään ja kertoi Bolongolle, että kivi oli pelkkää luontijätettä eikä sen enempää kaunis kuin arvokaskaan.

Bolongo teeskenteli pettynyttä mutta kiitteli Balumbastaa ylitsevuotavaisesti, kun tämä oli tehnyt palveluksen onnettomalle, joka luuli kiveään arvokkaaksi. Balumbasta otti kohteliaisuudet vastaan tietämättä, että Bolongon himon ja kateuden kyllästämä kivi oli varastanut Balumbastan kykyä luoda vuoria. Sulkien kiven tiukasti kouraansa Bolongo poistui pää riippuen ja muka hyvin surullisena ja masentuneena, vaikka hän tunsi salaa voitonriemua varastettuaan Vuortennostattajalta tämän salaista voimaa.

Bolongo suuntasi kauaksi pohjoiseen, jossa Pamaltin voima oli heikoimmillaan, ja keräsi matkalla seuralaisikseen pahantekijöitä ja heittiöitä, joiden päällikkö hän julisti olevansa. He kantoivat mukanaan Balumbastan luomisjätettä kasoittain ja pinosivat sen keskellä viidakkoa. Bolongo otti kiven käteensä ja käytti Balumbastalta varastamaansa voimaa tehdäkseen kiviröykkiöstä vuoren. Koska Bolongolla ei ollut Balumbastan hyveitä vaan ainoastaan pahoja tunteita, vuoresta tuli kiero ja hirvittävä irvikuva kauniista Umista. Siinä missä Umin rinteillä saattoivat asua ihmiset ja jumalat, Bolongon vuori oli elinkelpoinen vain hirviöille ja hylkiöille. Bolongo oli silti ylpeä vuorestaan ja nimitti sen Bandakuksi.

Bolongo asettui asumaan Bandakulle vastenmielisine seuralaisinaan ja lähetti Pamaltin ja hänen väkensä kiusaksi ja vaivaksi niin pahoja henkiä kuin hirviöitäkin. Vaikka Bolongo oli saanut vuoren itselleen, hän kadehti kaikkea muutakin, mitä Pamaltilla ja hänen väellään oli. Bolongon loppumaton kateus ja katkeruus muita Vanhoja jumalia kohtaan sai Bandakun kiven vääristymään yhtä pahasti kuin sen kiven, jonka Bolongo oli ojentanut Balumbastalle. Bolongon katkeruutta ei helpottanut vähäkään se, että Pamalt kumppaneineen pystyi voittamaan kaikki vaikeudet.

Lopulta viisi mahtavaa ja pahaa shamaania osallistui Bolongon laatimaan suunnitelmaan ja tappoi Kendamalarin, auringonjumalan. Tällä teolla he herättivät kammottavan Vovisiborin, Kävelevän saastan, joka heti ensimmäiseksi teokseen tappoi kutsujansa, loi sitten saastaisen hirviölauman ja lähti hyökkäykseen etelää kohti. Vovisibor kätyreineen aiheutti valtavaa tuhoa, ja häntä vastaan asettuneet jumalatkaan eivät pystyneet panemaan hänelle kampoihin.

Pamalt onnistui kuitenkin taistelemaan menestyksekkäästi hyökkääjää vastaan, mutta hänkään ei pystynyt suoraan kohtaamaan Kävelevää saastaa, joka ei kunnioittanut minkäänlaisten kilpailujen sääntöjä. Sen sijaan Pamalt houkutteli Vovisiborin pahan synnyinsijoille, Bandakun rinteille. Siellä hän kietoi kaulakorunsa pahan vuoren ympärille ja räjäytti koko vuoren ja sen mukana Kävelevän saastan. Näin Bolongon Bandakuun luonnottomalla tavalla vangitsemat osaset palasivat takaisin maailmaan, ja vuoren pahuus häipyi savuna ilmaan.

Valitettavasti kaikki Bolongon kateuden kyllästämä kivi ei kadonnut maailmasta, vaan pieniä sirpaleita sitä sinkoutui räjähdyksessä ympäri maailmaa. Näihin kivensiruihin on varastoituneena samaa pahaa voimaa, jolla Bolongo varasti Balumbastalta hänen vuorenluontitaikuuttaan. Bolongon pahat kivet odottavat salaisissa paikoissaan löytäjää, jolta ne voisivat kosketuksesta varastaa taikavoimaa.

Kirjoittanut Matti “Nysalor” Järvinen

Nandan ja heimon työt

Orlanth Myrskykuningas oli taas kerran seikkailemassa jossain ja jättänyt Myrskyheimon hallitsemisen käytännölliselle puolisolleen Maanäiti Ernaldalle. (Joidenkin mielestä niin olikin parempi, mutta sitä ei pidetty soveliaana sanoa ääneen.) Vihulaiset kuitenkin onnistuivat kaappaamaan Ernaldan. Heimon soturit taistelivat urheasti, mutta eivät pystyneet estämään viekasta kaappausta.

Hieman myöhemmin käsistään kätevä ja mieleltään maanläheinen nuorukainen nimeltä Nandan katseli mietteliäänä, kun hänen sisarensa Vinga lietsoi heimon naisväkeä sotaretkelle pelastamaan Ernaldan, sisarusten äidin. Nandan antoi leipomiaan matkaleipiä Vingalle muonavaroiksi ja kutomansa harmonian riimuin koristellun kankaan sidetarpeiksi haavoittuneiden hoitamiseksi. Vinga lupasi veljelleen pitävänsä hyvää huolta joukoistaan ja välttävänsä turhia riskejä.

Sotatorvia töräytellen ja keihäitään heristäen heimon naiset lähtivät matkaan, ja Nandan palasi kangaspuidensa ääreen. Eipä aikaakaan, kun hän kuuli heimon miesten voihketta ja valitusta. ”Kuka nyt panee meille lisää olutta, kun mummotkin lähtivät sotaan?” ”Kuka nyt rauhoittaa parkuvat lapset, kun vaimot ovat sotaretkellä?” ”Kuka nyt leipoo leipää ja paikkaa vaatteemme, kun nuoret neidotkin läksivät hurjan Vingan matkaan?”

Nandan kiinnitti esiliinan olkapäilleen, huokaisi, ja astui heimon miesten eteen. Hän opetti äijille kärsivällisesti kotitöitä, leipomista, korjausompelua ja sen sellaista. Oluenpaneminen ei kuulu Nandanin vahvimpiin taitoihin, mutta hän pyysi siihen neuvoja ystävältään Minlisteriltä. Nandan keksi rauhoittaa levottomat lapset opettamalle heille lorun, joka toimi heimoa suojaavana taikana. Nandanin ohjauksessa kaikki heimon kynnelle kykenevät osallistuivat erinäisiin töihin, kukin mahdollisuuksiensa mukaan, eikä mitään tärkeää jäänyt tekemättä.

Muutamat Myrskyheimon miehet loivat toisiinsa tietäväisen katseen: mehän voimme olla, ja olemmekin, Nandanin kaltaisia. He palmikoivat hiuksensa näppärästi, hakivat esiliinat, ja ryhtyivät arkisiin kotiaskareisiin.

Vingan johtama sotajoukko palasi voitokkaana, vapautettu Maanäiti Ernalda mukanaan. Ernalda kutsui Nandanin puheilleen ja soi hänelle kunnian liittyä kutojanaistensa joukkoon. Siitä lähtien tähän päivään asti heortilaismiehet ovat tienneet, keneltä rukoilla apua, jos täytyykin yllättäen korjata vaatteita itse tai tehdä muita töitä, joita perinteisiä rooleja vaalivat miehet eivät ole tottuneet tekemään.

Kirjoittanut Samu Virokannas. Tämän myyttiversion suorana innoittajana toimi Edan Jonesin esittelemä tiiviimpi ja paikoitellen hieman erilainen Nandanin myytti kirjassa The Six Paths: Gender Among the Heortlings (s. 10).

Katoavat vaatteet

Ernalda oli joella pesemässä pyykkiä. Eurmal näki hänet ja päätti jekuttaa Ernaldaa. Eurmal naamioitui vanhaksi mieheksi ja lähestyi surullisena Ernaldaa.

"Olen kadottanut toisen jalkarättini, ja yöt ovat jo kylmiä. Voisiko rouva auttaa minua?"

Ernalda heltyi ja antoi yhden jalkaräteistä miehelle, vaikka hänelle nyt jäikin pariton määrä jalkarättejä.

Eurmal päätti kokeilla, kuinka monta jalkarättiä hän pystyisi Ernaldalta anelemaan. Jo muutaman päivän päästä Eurmal toisti temppunsa, tällä kertaa nuoreksi tytöksi naamioituneena. Jälleen kerran Ernalda heltyi, ja luovutti yhden jalkarätin.

Kolmannella kerralla Eurmal naamioitui vanhaksi naiseksi, ja meni taas pyytämään jalkarättiä, koska oli mukamas hukannut toisen. Ernalda kurotti koriin ja antoi puhtaaksi pestyn paidan vanhalle naiselle. "Miksi annoit minulle paidan? Jalkarättihän minulta puuttuu", Eurmal ihmetteli. Ernalda vastasi: "Tiedän kuka olet, Eurmal. Olen antanut sinulle puhtaita vaatteita, koska olet viikon päivät haissut kuin rankkitynnyri."

Vielä nykyäänkin pyykinpesussa hävinneet vaatekappaleet päätyvät Eurmalille, joka raukka ei osaa itse pestä pyykkiään.

Kirjoittanut Juho