Vanha foorumi

Takaisin

Erilaisia pelitapoja

Roolipelikeskustelu

Vesa 14. toukokuuta 2002 kello 14.58

Kirjoittaja	Viesti
Vesa linkki 24. maaliskuuta 2002 kello 18.37
Vesa 24. maaliskuuta 2002 kello 18.37 linkki	Aikeenani on tässä nyt ottaa selville, että kuinka paljon eriporukoiden pelitavat poikkeavat toisistaan. Pelaavatko kaikki sitä "perus" seikkailua, jossa pelaaja hahmot haluavat mainetta ja kunniaa, vai löytyykö möys sellaisia porukoita jotka ovat esim. pelanneet kaikki haltioilla, haltia metsässä? tai kääpiö porukkaa kääpiö kaivoksessa? Taikka sitten onko kukaan koskaan kokeillut normaalia maailaiselämää jossakin pikkukylässä, tai majatalon pitäjää yms. tämä toki on melko harvinaista, mutta jos nyt joku on tällaista ns. "rauhallisempaa" pelitapaa kokeillut, eli ei kauheitamääriä taisteluita taikka loitsuamista?
Arkat linkki 25. maaliskuuta 2002 kello 0.28
Arkat 25. maaliskuuta 2002 kello 0.28 linkki	Täytyy kyllä sanoa että RuneQuestissa ei ole oikein muuta kuin tuota vanhaa kunnon seikkalumenoa ollut. Muissa peleissä taas... no, esim. Call of Cthulhussa on kauhuelementti jäänyt viime aikoina vähiin kun rakentelen hahmojen ympäristöä heille - lähinnä ollut heidän jokapäiväistä elämäänsä (tai siis sen kohokohtia), heidän tuttujaan jne. (täytyy kyllä sanoa että on liiankin hidas vaihe, pitää koittaa pistää taas toimintaa). Täytyy kyllä sanoa että minua ei edes kiinnostaisi johtaa mitään tuollaista ylitavallista menoa... Tahdon suuria seikkailuja, mahtavia sankareita, kammottavia hirviöitä ja pahoja pahiksia! No siis, kaikkea tuota mutta twistillä (hyviä pahiksia jne. jne.). Esim. UO:ssa (Ultima Online, ainakin aikanaan melko kelvollinen MMPORPG) pelasin kylläkin ritarijärjestömme bardia, jolla jäivät taistelut vähemmälle (Player Vs Player -tappelua muita ropeltajakiltoja vastaan pari kertaa kuussa, hirviömetsästystä muiden seurana jne.). Jotenkin en vain usko että kukaan jaksaa uhrata aikaa luodakseen maailmaa ja pelauttaakseen/pelatakseen aivan "tavallista" hahmoa. Tietenkin seikkailu jossa henkilöt ovat aivan tavallisia on muuta, mutta itse tahdon kunnon eskapismia enkä mitään pelimaailman arkea.
Nysalor linkki 25. maaliskuuta 2002 kello 1.24
Nysalor 25. maaliskuuta 2002 kello 1.24 linkki	Vesa: [i:446383c193]Aikeenani on tässä nyt ottaa selville, että kuinka paljon eriporukoiden pelitavat poikkeavat toisistaan. Pelaavatko kaikki sitä "perus" seikkailua, jossa pelaaja hahmot haluavat mainetta ja kunniaa, vai löytyykö möys sellaisia porukoita jotka ovat esim. pelanneet kaikki haltioilla, haltia metsässä? tai kääpiö porukkaa kääpiö kaivoksessa?[/i:446383c193] Maine ja kunnia eivät ehkä aina aivan perinteiseen tapaan ole olleet keskeisinä irkkipeleissäni, joita olen jo muutaman peluuttanut. Enemmänkin peli on keskittynyt johonkin enemmän tai vähemmän outoon porukkaan, joka on joutunut suorittamaan jotakin omalle taustalleen suhteellisen luonteenomaista taustatehtävää - onpa se sitten ollut tavaran kuljettamista nostomiespalveluksessa, karhunkaatoa tai päänmetsästystä. Tämä ei siis ole ollut varsinaista aarrejahtia, muttei myöskään mitään eksoottista kampanjaa ei-ihmishahmoilla. [i:446383c193]Taikka sitten onko kukaan koskaan kokeillut normaalia maailaiselämää jossakin pikkukylässä, tai majatalon pitäjää yms. tämä toki on melko harvinaista, mutta jos nyt joku on tällaista ns. "rauhallisempaa" pelitapaa kokeillut, eli ei kauheitamääriä taisteluita taikka loitsuamista?[/i:446383c193] Irkkipeleihin on sisältynyt kyllä aika paljon jutustelua, vaikkeivät ne suinkaan aivan ilman taistelukohtauksiakaan ole olleet. Joskus muinoin peluuttelin vähän tällaistakin, kun yksi hahmo ryhtyi hoitamaan majataloa, yksi kauppaa ja yksi kokonaista kylää, mutta ehkä erikoiset tapahtumat kuitenkin vetoavat minuun enemmän. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, vaikka erikoiset tapahtumat olisivat enemmän juonittelua ja ongelmanratkaisua kuin aseellista metakkaa. Arkat: [i:446383c193]Täytyy kyllä sanoa että minua ei edes kiinnostaisi johtaa mitään tuollaista ylitavallista menoa... Tahdon suuria seikkailuja, mahtavia sankareita, kammottavia hirviöitä ja pahoja pahiksia! No siis, kaikkea tuota mutta twistillä (hyviä pahiksia jne. jne.).[/i:446383c193] Olen aika samalla kannalla, sillä tuskin tavallinen maanviljely ja lehmienlypsy olisivat kovin kiehtovaa pelattavaa sellaisenaan. Erikoisemmat tapahtumat kiehtovat enemmän, vaikka minulle suurien sankarien sijaan kelpaavat pienemmätkin. :smile: Tapahtumat, joissa hahmot tempaantuvat arjestaan, ovat minun mieleeni. [ Tätä viestiä on muokannut: Nysalor 2002-03-25 03:24 ]
Dovas linkki 25. maaliskuuta 2002 kello 13.07
Dovas 25. maaliskuuta 2002 kello 13.07 linkki	Ns. moniulotteinen taito pelata/johtaa erilaisissa kampanjoissa on suuresti kiehtonut mua aina. Joskus suoraan sanottuna säälittää kun on nähnyt joidenkin tyyppien pelaavan aina samalla tavalla jokaista hahmoa... Tyyliin: jokaisella hahmolla on sama luonne. Miettii vaan että mitä siinäkin jää kokematta roolipelistä. Kiinnostavimpia hahmojani mulla on ollut Etyriesin kauppias. Frendi pelas kanssa saman kultin kauppiasta. Kampanja vaan luisu ihan muihin kuvioihin mitä aluksi toivoin. Kaaosta joka paikassa ja hämäräbisneksiä.
Grammund linkki 26. maaliskuuta 2002 kello 17.23
Grammund 26. maaliskuuta 2002 kello 17.23 linkki	Onhan sitä kokeiltu kaiken näköistä, esim. Harnissa pelailu oli loppuaikana ainoastaan oman majatalon, maatilan, hopeakaivoksen pyörittämistä ja kaupan käyntiä. Ja jotkut kanssa pelaajat suivaantu todella pahasti. Tosin se vaatii jonkin pitempiaikasen hahmon jolla on jo pelattu menneisyys ja mihin on kerinnyt jonkin verran kiintyä, että kiinnostaa ns. tavallinen elämä. Jos aloitat pelaamaan tavallisella maajussilla ja kohokohta on kun sika sattuu poikimaan, niin veikkaisin ettei se jaksa kauhean pitkälle kantaa. Toisaalta hahmoon saa monesti läheisemmäksi, kun painii jonkun mitättömän asian kanssa. Ja on meillä joskus mennyt jopa pelikertoja siihen kun naapurin possu mellastaa kasvimaalla ja siitä aiheutuneeseen kalabaliikkiin.
Diaidis linkki 26. maaliskuuta 2002 kello 17.28
Diaidis 26. maaliskuuta 2002 kello 17.28 linkki	Pahojen tyyppien pelaaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi pelityyliksi. Siis erittäin kieroutuneiden tyyppien pelaaminen. Minun peliporukassa kukaan ei edes harkitse pahisten pelaamista. Yleensähän pelaajat pelaavat hyviä kavereita tai ainakin yrittävät pelata sellaisia kunnollisia hamoja. Esim. salamurhaaja tyypin pelaaminen on osoittautunut haasteeksi. Tilaushommien tekeminen pokka peruslukemilla on yhtä eettisten ajatusten kanssa taistelemista.
Arkat linkki 26. maaliskuuta 2002 kello 20.46
Arkat 26. maaliskuuta 2002 kello 20.46 linkki	Täytyy kyllä sanoa että siinä missä tavallinen elämä ei kiinnosta liiemmin pelityylinä, mielestäni tavallisen elämän pelaamisessa silloin tällöin ei ole mitään vikaa. Itse olen esimerkiksi sitä mieltä että jos kokonainen pelikerta menee vain hahmojen keskustellessa ja tehdessä "hahmomaisia" (tih, siis hahmolle ominaisia) asioita, ei siinä ole mitään hukattu - hyvä vaan! Mutta jos kaksi pelikertaa putkeen menevät tuohon, niin on homma mielestäni hiukan tervassa.. Pahiksien pelaamisesta... no, kai se riippuu pelaajasta. Oma Cyberpunk-hahmoni (kolmas samassa pelissä n. 6 pelikerran aikana) paljastui aivan kammottavaksi psykopaatiksi... ja ZZ ei muuta pelaakkaan kuin pahiksia. Ja vielä tyylikkäitä pahiksia, ei mitään "Haa, kaikki aarteet mulle! Haa, lahtaan ne kyläläiset!" -tyyppejä. Eijei... vaan viekkaita piruja, ahneita ja vallanhimoisia mutta hienovaraisia... väkivalta on vasta viimeinen vaihtoehto (toisaalta tilaisuuden tarjoutuessa upottaa hän mielellään tikarin/miekan/moukarin henkilöihin jotka ovat hänen tiellään). Muut pelaajat ovat pari kertaa vinkuneet minulta Kaikki pahiksia -kampanjaa, mutta pitää katsoa... siinä saa olla melko hyvä juoni kantamassa.
Grammund linkki 27. maaliskuuta 2002 kello 18.22
Grammund 27. maaliskuuta 2002 kello 18.22 linkki	Siis mitä ihmettä?!? Pahiksiahan on paljon helpompi pelata kuin tavallisia kilttejä hahmoja, kun ei ole mitään moraalisia estoja. Kuka vaan voi pelata moraalitonta tappajaa mutta kun joutuu pitämään oikean luonteensa piilossa muilta pelaajilta niin se vaatii jo jotain. Täysin häiriintyneiden hahmojen pelaaminen on monasti isompi haaste kuin tavillisten hahmojen pelaaminen ja saattaa olla antoisaakin, tosin saattaa tulla joskus yllättäviä vaikeuksia kun sylivauvojen kehtoon tappaminen tökkii.
Chividal linkki 28. maaliskuuta 2002 kello 13.10
Chividal 28. maaliskuuta 2002 kello 13.10 linkki	Pahisten pelaaminen on tosiaan haastavaa ja jopa mielenkiintoista. Olemmekin kokeilleet pahiksilla pelaamista aina silloin tällöin kun kunnon pelaaminen syystä tahi toisesta tökkii. Kuitenkin ainakin itse pelaan mieluumin hyvistä. Se on vain jotenkin luonnollisempaa, ehkä helpompaa, mutta yhtä lailla palkitsevaa. Hyvien tekojen tekeminen kun on aika vaikeaa omassa maailmassamme niin on aina mukavaa pelastaa maailmoja. Suuria tekoja ja suurta todellisuuden pakoa.
Marcus Maximus linkki 5. toukokuuta 2002 kello 23.37
Marcus Maximus 5. toukokuuta 2002 kello 23.37 linkki	Pahojen pelaamisessa vaikeaa on tehdä heistä loogisia kokonaisuuksia, jotka toimivat järkevästi jonkun perusteltavissa olevan moraalikäsityksen mukaan. Erityisen nihkeää tämä on irrationaalisten pahiskulttien (kuten vaikkapa Krarshtin tai Pocharngon) ihmispalvojien kohdalla. Siis; kuka tahansa osaa pelata Krarshtin Kitaa. Esittää pahaa ja coolia jätkää ja syödä vauvoja aamiaiseksi -- ja antaa 100% ajastaan kultin nakkihommille. Se mikä on vaikeaa on perustella kuinka hän on joutunut hommaan ja selvinnyt hengissä Kidaksi asti! Joka vastaa pahishahmonsa kohdalta seuraaviin kysymyksiin perustellusti, on jo varmemmilla vesillä hahmonsa kanssa: 1. Millainen hahmo oli lapsena? Entä nuorena? 2. Miksi hahmo joutui pahoille teille? Miksi hän vihkiytyi kaaoskulttiin? Tiesikö hän mitä oli tekemässä? 3. Kuka hänet vihki, ja miten hän tapasi vihkijänsä? 4. Miksi kaaoskultti halusi hahmon jäsenekseen? 5. Millainen oli hahmon ensimmäinen vuosi kultissa? Mitä hän sai sieltä? Mistä hän joutui luopumaan? Arvostettiinko häntä vai halveksittiinko? 6. Mitä hahmo on joutunut tekemään vakaumuksensa eteen? Miksi hän jatkaa edelleen kultissa? 7. Miten hahmo on vielä hengissä? 8. Millainen suhde hahmolla on jumalaansa? Kultin tavoitteisiin ja opinkappaleisiin? Mitä hahmo uskoo voittavansa edistämällä jumalansa pyrkimyksiä? 9. Millainen suhde hahmolla on vanhempiinsa? Perheeseensä? Sukuunsa? Kotimaahansa? Millaisten vaiheiden kautta suhteesta tuli sellainen kuin se on nyt? 10. Kaduttaako hahmoa? Millaiseen kuolemanjälkeiseen hän uskoo? Pitääkö hän parannuksen tekemistä mahdollisena? Ei helppoa, siis.
Guzmo linkki 6. toukokuuta 2002 kello 6.54
Guzmo 6. toukokuuta 2002 kello 6.54 linkki	Eiköhän Pochargon kohdalla voi kaikkiin kysymyksiin visertää pikkulinnun lailla. Kahjoja näet :smile: Mutta muuten oikein hyviä kysymyksiä. Voisin pahismahmoa haluavalle antaa seuraavalla kerralla tuon listan. Tai miksei jopa kaikille uusille hahmoille.
Marcus Maximus linkki 6. toukokuuta 2002 kello 7.33
Marcus Maximus 6. toukokuuta 2002 kello 7.33 linkki	Jaa? Ovatko Pocharngon palvojat kahjoja jo syntyessään, ennen kulttiin liittymistä, initiaation takia, vai vasta sen hilpeän rituaalin jälkeen?
Guzmo linkki 6. toukokuuta 2002 kello 9.50
Guzmo 6. toukokuuta 2002 kello 9.50 linkki	[quote:565e82e059] 06.05.2002 klo 10:33, Marcus Maximus kirjoitti: Jaa? Ovatko Pocharngon palvojat kahjoja jo syntyessään, ennen kulttiin liittymistä, initiaation takia, vai vasta sen hilpeän rituaalin jälkeen? [/quote:565e82e059] Kyllä, uskon nk. pieleen meni elämänkohtaloon P:n palvojien suhteen :smile: Tietysti voi kehittää ihan mielenkiintoisia tarinoita kuinka hyvästä suvusta tullut Dara Happalainen aatelissuvun vesa tutki isoisoisänsä kirjastosta sitä nahkakantista inhottavaa kirjaa ja avasi sen jälkeen komeron numero 666. Komerosta löytyi kalman hajua, lonkeroita sekä ektoplasmaa ja silkkaa entropiaa. Sen jälkeen oli senkin nuorukaisen elämä mennyttä. Uroxiitit häntä rankaiskoot. [ Tätä viestiä on muokannut: Guzmo 2002-05-06 12:54 ]
Diaidis linkki 6. toukokuuta 2002 kello 14.18
Diaidis 6. toukokuuta 2002 kello 14.18 linkki	Tosiaan meidän peliporukoissa jengi pelaa hyviksiä loppuun asti. Asetin kerran porukan tiukkaan tilanteeseen. Vamppyyreille oli pakko hakea ravintoa. Kun kuvailin heille talon väkeä johon he lähtivät murtautumaan ottaakseen talon isännän saaliiksi (lasten parkumista, vaimon hätääntynyttä itkua jne.), niin tyypit masentuivat ja lähtivät pois vaikka vamppyyrit uhkasivat tappaa heidät rangaistukseksi. En ole kuuluisa säälistäni pelinjohtajana, joten senkään varaan he eivät jättäneet, yksi hahmo ehti heittää henkensä samassa pelissä. Muutenkin kautta pelien on esiintynyt sellaista Heroic ritarillista mies miestä vastaan pelailua. Tyyliin "Minä en häneen koske koska hän ei hyökkää nyt." tilanteita, vaikka kaikki tietää että NPC iskee selkään hetken päästä ja nyt olisi helppoa päästä hänestä eroon. Toisaalta seikkailujen koukut menee siihen että PJ sanoo: "Tuolla on prinsessa hädässä!". Pelaajat huutaa: "Sinne siis!!!" :smile: Tämän jälkeen kun tekee omalla hahmolla jotain ilkeätä, porukalta tulee "NAUTITKO SIITÄ NYT SITTEN!!??" Tulee heti sellainen häpeällinen tunne kun omatunto nalkuttaa samassa pöytässä. :wink: Heh heh Tälläinen on meidän porukan pelityyli... Ai niin muuten, meillä vaihtuu pelinjohtaja pelikertojen välillä. Toisin sanottuna kaikki ovat vuorrostaan PJ:nä. Tämä tuli sen takia koska kaikki halusivat pelata eikä johtaa. Jokainen siis pitää pienempiä seikkailuja vuorollaan. Yksi... kaksi istuntoa per seikkailu. Kukaan ei jaksa vetää kamppanjaa enää. Jetta silleen...
Nysalor linkki 6. toukokuuta 2002 kello 15.24
Nysalor 6. toukokuuta 2002 kello 15.24 linkki	Marcus Maximus: [i:d55da695b3]Siis; kuka tahansa osaa pelata Krarshtin Kitaa. Esittää pahaa ja coolia jätkää ja syödä vauvoja aamiaiseksi -- ja antaa 100% ajastaan kultin nakkihommille. Se mikä on vaikeaa on perustella kuinka hän on joutunut hommaan ja selvinnyt hengissä Kidaksi asti![/i:d55da695b3] No, tuskin perusteluja ja taustatarinaa on sen vaikeampaa keksiä kuin pelata pahistakaan - mikä sekään ei välttämättä ole ihan helppoa, jos pitäisi tehdä kaikenlaista inhottavaa ja olla todella petollinen. Varmaan kidaksi tuleminen vaatii aimo annoksen sattumaa ja valtavasti pitkäjännitteisyyttä, sopivia luonteenpiirteitä ja kykyjä ja sellaista. [i:d55da695b3]Joka vastaa pahishahmonsa kohdalta seuraaviin kysymyksiin perustellusti, on jo varmemmilla vesillä hahmonsa kanssa[/i:d55da695b3] Joo, tuollaiset kysymykset varmasti auttavat uskottavan taustan luomisessa. Tuontyylisiä asioita kannattaa varmaan muutenkin pohtia, vaikkei kysymyksessä olisi pahishahmokaan. Tosin aina täytyy miettiä sitäkin, kuinka yksityiskohtaisesti lähtee kuvaamaan hahmon taustaa, jottei lähde kirjoittamaan ihan kokonaista romaania. [i:d55da695b3]Ovatko Pocharngon palvojat kahjoja jo syntyessään, ennen kulttiin liittymistä, initiaation takia, vai vasta sen hilpeän rituaalin jälkeen?[/i:d55da695b3] Päinvastoin, Pocharngon palvojat ovat varmaan omasta mielestään ainoita selväjärkisiä maailmassa. :smile: No, joka tapauksessa hulluuttakin on aika monenlaista ja arvelisin kyllä, että Pocharngon laahustajilla voi hyvinkin olla käytöksessään jälkiä entisestä elämästä, joskin kammottavalla tavalla vääristyneinä. Huvittava esimerkki on Lords of Terrorin Pocharngon tyyppi, joka kantaa mukanaan räsynukkea. Tausta on siis tarpeen hulluillekin. :smile:
Marcus Maximus linkki 6. toukokuuta 2002 kello 19.30
Marcus Maximus 6. toukokuuta 2002 kello 19.30 linkki	[i:949c0108b7]Tietysti voi kehittää ihan mielenkiintoisia tarinoita kuinka hyvästä suvusta tullut Dara Happalainen aatelissuvun vesa tutki isoisoisänsä kirjastosta sitä nahkakantista inhottavaa kirjaa ja avasi sen jälkeen komeron numero 666. Komerosta löytyi kalman hajua, lonkeroita sekä ektoplasmaa ja silkkaa entropiaa. Sen jälkeen oli senkin nuorukaisen elämä mennyttä. Uroxiitit häntä rankaiskoot. [/i:949c0108b7] Lunaripelissäni oli eräs lunarilainen aristokraatti, joka oli erittäin arvostetusta ja hyvästä suvusta. Sukunsa asettamien paineiden takia valaistuttuaan ottanut hieman helpotusta joihinkin Puna-Armeijan ja Yanafal Tarnilsin kultin testeihin päästäkseen eteenpäin urallaan. Ratkaisuksi hän keksi itsensä 'dippaamisen' kaaokseen Glamourin salaisissa Thedin ja Pocharngon pyhätöissä. Homma oli mennyt oikein putkeen kun voimat kasvoivat ja ruumis sitkeytyi, kunnes eräällä onnettomalla kerralla Thed siunasi häntä pukinsarvilla. Siihen meni miehen ura uljaana sankarina, mutta supervoimaisena Sapelina hänelle keksittiin kyllä käyttöä rintamalla -- muunmuassa pätevä sälli lähetettiin aina Dorastoriin kun jonkun sinne oli mentävä, koska hän oli niinsanotusti uhrattavissa. Hän ei kuitenkaan ollut pahis, ei suinkaan, vaan sukunsa hylkäämä isänmaallinen mies. (Pelin aikana mies heitti itselleen kyvyn hypätä NPP metriä, ja kun näppäryys oli sattuneista syistä johtuen pompannut noin kolmeenkymmeneen, totesin että sait poika heinäsirkan jalat. Lisää juhlaa). Ai niin. Miehen nimi oli [i:949c0108b7]Tredorius Tarnils[/i:949c0108b7]. :smile: Pieleen voi mennä paremmissakin perheissä -- hän lopetti kaaoslahjojen ottamisen vasta vakioälyisenä heinäsirkkajalkaisena broona.
Arkat linkki 8. toukokuuta 2002 kello 1.08
Arkat 8. toukokuuta 2002 kello 1.08 linkki	No jaa. Pahiksiahan on niin monenlaisia... Kaaottiset tyypit näen lähinnä hulluina - psykopaatteina. Siinä ei paljon motivaatioista pahuuteen puhuta (muuhun kyllä tietenkin). Ilman mitään omaatuntoa ja varsinaista käsitystä siitä miksi ei tekisi mitä mieleen juolahtaa on aika helppo olla vaikka kuinka inha. Kun kyse ei ole ihmisestä, on melkein turha miettiä motiiveja. Miten voisimme ymmärtää broon tai lohikäärmeen psykologiaa ja analysoida sen tekojen syitä? Melko turhaa edes yrittää, väitän (pelaajahahmoiksi en Runessa ei-ihmisiä edes anna nykyään, lähinnä juuri niiden psykologian ymmärtämisen mahdottomuuden vuoksi - peikot ovat kyllä mahdollisia, koska ovat enemmän ihmisiä kuin ihmiset). Mutta useimmat (syvälliset) pahikset eivät ole "pahoja" alkuunkaan - sen takia he ovat "tavallisempia" ja lähestyttävämpiä PJ:lle kuin hullut Kaaoskultistit. Esimerkiksi nykyisen Sartar-kampanjani pahikset ovat tietenkin lähinnä lunareita. He ovat vain normaaleja ihmisiä, mutta koska he ovat tekemässä jotain jota PH:t eivät suvaitse, ovat he pahiksia. Nuo lunarit eivät ole sen julmempia, ahneempia tai pahansuovempia (ottaen huomioon että kyse on valloittavista sotilaista vieraassa, "alemmassa", maassa, tuo ei kyllä vielä kovin paljoa ylistä...) kuin muutkaan ihmiset, mutta pelaajahahmojen ja pelaajien perspektiivi asettaa heidät pahiksiksi. Juuri tätä pidän kiintoisampana kuin mielenvikaisia pahiksia: normaalit ihmiset (tai muut oliot) jotka tahtovat omia asioitaan. Pahuus on kiinnostavimmillaan juonen kannalta kun se syntyy vain näkökulman eroavaisuudesta. Juuri nyt suunnittelen D&D:iin drow-kampanjaa - pelaajat kun ovat pahiskampanjaa vinkuneet. Vaikka kyseessä on rotu jonka psykologiasta täysin puuttuvan rakkaus, epäitsekkyys ja omatunto, eivät hekään mielestäni vielä ole sinänsä pahoja. Heidän yhteiskuntansa toisaalta on läpeensä mätä ja paha. Minua todella kiinnostaa nähdä miten pelaajat sopeutuvat murhien, salajuonien, vihan ja vainoharhan Menzoberranzaniin... :smile:
Diaidis linkki 10. toukokuuta 2002 kello 16.00
Diaidis 10. toukokuuta 2002 kello 16.00 linkki	Minusta fantasiassa oli kaikista mukavinta se että ennen siinä tiesi varmasti kuka on paha ja kuka ei. Kun lukee nämä kaikki viestit läpi niin tuntee miten Tolkien kääntyy haudassaan. Hänellä kun örkit oli örkkejä, he eivät pohdiskelleet hyvyyden ja pahuuden eroja. Meidän peleissämme on alkanut hämärtymään tuo kyseinen raja. Eikä enää löydä ketään johon kirveensä iskisi ilman omatunnon tuskia. :sad: Tälläiseksi tämä maailma on menossa. Kaipaa jo Konanmaista "realistista" menoa, jossa ei pohdittu äpärien syntyjä ja verikostoa huutavia sukulaisia. Tuo Menzoberanzzan on muuten miellenkiintoinen idea, Arkat. Eikös Drizztin isävainaakin pohdiskellut sitä, tuleeko drow haltioista yhteiskunnan takia julmia, vai ovatko he syntyessäänkin julmia? Eikä Salvatore palajastanut sitä missään kirjassa loppuen lopuksi... muistaakseni :smile: [ Tätä viestiä on muokannut: Diaidis 2002-05-10 19:02 ]
Grammund linkki 10. toukokuuta 2002 kello 16.12
Grammund 10. toukokuuta 2002 kello 16.12 linkki	Ihan hyviä kysymyksiä MM:ltä ja varmaan toimii jos aikoo tehdä "pahiksen" hahmon. Itsellä yleensä pahishahmot on ajautuneet kaaoksen puolelle vasta myöhemmin olosuhteiden pakosta tai jostain muusta syystä. Tällöin historia on jo valmiina eikä sitä tartte miettiä ja veikkaisin että näin se on luontevampaa kuin syntyä suoraan "mustahattujen" joukkoihin.
Nysalor linkki 10. toukokuuta 2002 kello 19.47
Nysalor 10. toukokuuta 2002 kello 19.47 linkki	Diaidis: [i:66b29ea166]Minusta fantasiassa oli kaikista mukavinta se että ennen siinä tiesi varmasti kuka on paha ja kuka ei.[/i:66b29ea166] Minusta taas nimenomaan Gloranthassa on hienoa, ettei ole sellaista keinotekoista ja ällöttävää hyvä-paha-vastakkainasettelua, vaan on monenlaisia toisiensa kanssa ristiriidoissa olevia näkemyksiä. Kaaos on toki aika suuri vihollinen, mutta sitäkään ei voi oikein pahuuteen samaistaa. Useille lännen malkionilahkoille esimerkiksi imeminen on ihan yhtä paha asia kuin krjalkitkin. Ja kääpiöille haltiat edustavat myös pahaa siinä missä kaaoskin. Glorantha hyvyyden ja pahuuden kenttä on todella laaja ja kulttuurit määrittävät sen monella eri tavalla, eikä näyttäisi löytyvän yhtä ainoaa absoluuttista pahuutta. [i:66b29ea166]Kun lukee nämä kaikki viestit läpi niin tuntee miten Tolkien kääntyy haudassaan. Hänellä kun örkit oli örkkejä, he eivät pohdiskelleet hyvyyden ja pahuuden eroja.[/i:66b29ea166] Harvat kulttuurit kai Gloranthassa ryhtyvät pohtimaan, ovatko he itse hyviä vai pahoja. Lähdetään tietysti siitä oletuksesta, että juuri kyseisen porukan näkemys on oikea ja sen kanssa ristiriidassa olevat käsitykset ovat tietysti vääriä. Samalla tavalla peikot tai muut otukset eivät varmaan useinkaan lähde ajattelemaan muuten kuin omista lähtökohdistaan hyvää ja pahaa, jotka ovat heille käytännön kautta aivan selvät. Hahmoa pelattaessa pitäisi kiinnittää paljon huomiota nimenomaan hänen kulttuurillisiin käsityksiinsä hyvästä ja pahasta. [i:66b29ea166]Tuo Menzoberanzzan on muuten miellenkiintoinen idea, Arkat. Eikös Drizztin isävainaakin pohdiskellut sitä, tuleeko drow haltioista yhteiskunnan takia julmia, vai ovatko he syntyessäänkin julmia?[/i:66b29ea166] Salvatoren jutuissa tuntuu minusta oikein ällöttävällä tavalla tuollainen keinotekoinen hyvä-paha-asetelma, jota inhoan ja jota onneksi Gloranthassa he ole. Gloranthassa on vain erilaisia näkemyksiä ja jos joku kaoottinen olento poikkeaa tavalliselta polultaan (kuten vaikka Villi Parantaja), hän leimautuu kulttuurissaan petturiksi ja pahaksi. Brooheimon väki ei julmuudessa ja säälittömyydessä mitään pahaa, vaan se on yksinkertaisesti vain elämän laki ja nimenomaan vahvuutta ja viekkautta arvostetaan. Sitä tuskin sopii lähteä tuomitsemaan joistakin "kilteistä" arvoista käsin. Jos haluaa pelata broot uskottavasti, niin lienee syytä hylätä tässä roolissa meidän käsityksemme ihmisarvosta, fyysisestä koskemattomuudesta, häveliäisyydestä, jne. Ei se varmasti aivan helppoa ole. [ Tätä viestiä on muokannut: Nysalor 2002-05-10 22:48 ]
Marcus Maximus linkki 10. toukokuuta 2002 kello 20.06
Marcus Maximus 10. toukokuuta 2002 kello 20.06 linkki	Hyvin sanottu Nysalor. Sanoisinko että suorastaan valaistuneita viisauksia! :smile:
Nysalor linkki 10. toukokuuta 2002 kello 20.24
Nysalor 10. toukokuuta 2002 kello 20.24 linkki	Marcus Maximus: [i:b2e33902c8]Hyvin sanottu Nysalor.[/i:b2e33902c8] Kiitos. :smile: Itsekin toit aikaisemmin esiin hyviä pointteja hahmonluonnista. Toivon mukaan joku vielä lukee tätä keskustelua ja saa ajatuksia, kuinka hahmoja pelata. Tosin helppohan tätä asiaa on näin ylhäältä päin pohtia, koska käytäntö on sitten jotakin aivan toista. [i:b2e33902c8]Sanoisinko että suorastaan valaistuneita viisauksia![/i:b2e33902c8] Valaistuneita taatusti, eikä lausujana ole paha Gbaji vaan hyvä Nysalor. :smile:
Marcus Maximus linkki 10. toukokuuta 2002 kello 21.06
Marcus Maximus 10. toukokuuta 2002 kello 21.06 linkki	Fantasia, samoin kuin vaikka scifi tai kauhu, on huono genre todellisen pahuuden tutkiskeluun. Kuvaava esimerkki on Wraith-pelin kirja [i:c8e619c637]Charnel Houses of Europe[/i:c8e619c637], joka kertoo keskitysleirien elämästä ja kuolemasta ennen ja jälkeen kuoleman. Mikään mitä kirjassa sanotaan wraith-puolesta ei vedä mitenkään vertoja (kauhun ja pahuuden suhteen) millekään mitä sanotaan ihan historiallisista keskitysleireistä. Fantasia etäännyttää pahuuden ja julmuuden. Salvatoren Drowien kidutusmenetelmät tai Moorcockin Melnibonélaisten viiltelyt eivät ole yhtään mitään verrattuna karmiviin kuvauksiin Espanjan inkvisitiosta tai Saksalaisesta järjestelmällisyydestä. Tapa, jolla thanatarit irroittavat eläviä päitä on niin kaukana omasta elämänkokemuksestamme ja käsityskyvystämme, että se on korkeintaan mystistä, ei kuvottavaa tai kaameaa. Parhaat kauhu-pahuus-ällötys -vibat mitä olen saanut Gloranthasta lienevät Maguksen oivallisista Gerallon -tarinoista, joissa kuvattiin paikoitellen inhimillistä kärsimystä samaistumisen mahdollistavalla tavalla. Ja siitähän kauhussa ja pahuudessa on kysymys. Ei niin että pahuutta olisi välttämätöntä tai tarkoituksenmukaista pelata. Jotkut kyllä saavat siitä kicksejä ja toiset uusia näkökulmia. Ihan kasvattavaa, mutta edellyttää tiettyä vastuullisuutta. Aion itse vetää joskus pelin pohjautuen Magen kirjaan [i:c8e619c637]Infernalism: The Path of Screams[/i:c8e619c637], tarkoituksena saada pelaajat inhoamaan ja vihaamaan hahmojaan.
petteri linkki 12. toukokuuta 2002 kello 10.53
petteri 12. toukokuuta 2002 kello 10.53 linkki	Vastailen tohon alkuperäiseen kysymykseen. Meillä pelataan aika lepposaa peliä, semmosia joka päiväisiä asioita. Yritän aina välillä jotain seikkailua väliin pistää, mutta yleensä parhaat pelitilanteet tulevat hahmojen keskinäisistä ristiriidoista. Joskus harmittaa kun peli etenee todella hitaasti :sad: Toisaalta pelaajien palautteesta päätellen kaikki nauttivat tämmöisestä "pohdiskelevasta" pelistä.
Diaidis linkki 13. toukokuuta 2002 kello 16.57
Diaidis 13. toukokuuta 2002 kello 16.57 linkki	Nysalor: Jooo totta on että Glorantha on harmaa eikä musta-valkoinen. Pelatessa vaan ei millään haluaisi pohdiskella sitä kuka tekee oikein ja kuka ei. Tässä opiskelussa on jo tarpeeksi päänsärkyä ja sitten kun kavereiden kanssa istuu pöydän ääreen ei jaksa enää syvällisiä pohtia. Meidän maailmassa on jo tarpeeksi tätä pohdiskelua ilmassa, 11 syyskuuta 2001 lähtien. Meillä kaveri piti muutaman oikein "ärsyttävän" seikkailun, missä tosiaan ei tiennyt tekevänsä "oikein" vai "väärin". Lopullisen verilöylyn tiimellyksessä tuli niinkin pahoja omatunnon tuskia, että rupesin parantamaan vihollisia. Se ON rasittavaa sellainen pelaaminen. Onhan se tietysti vaihtelevaa ja tuo väriä peleihin, mutta silti halusi silloin sitä klassista selvää jaottelua kuka on paha ja kuka ei. Olen samaa mieltä kanssasi Nysalor, että Glorantha on siitä mahtava ja ainutlaatuinen fantasia maailmoista, että siinä ei pysty varmuudella leimaamaan mitään rotua hyväksi tai pahaksi. Kirjoista sen verran, että pidän enemmän Hovardin Konanista, kuin Salvatoren Drizztista. Hovard ainakin kuvaa Konanin ihmisenä, hän ei ole hyvä eikä paha, vaan yrittää selviytyä maailmassa parhaansa mukaan. Hän varastaa ja tappaa, tekee hyvin paljon eettisesti epäkorrekteja tekoja, monesti pakon sanelemana, muttei aina. Esim. Amrana tai Zuagirien päällikkönä, Konan ryöstää ja terrorisoi seutuja surutta. Drizzt toisaalta on niin hyvä kuin vain mahdollista... joka rupesi tympimään loppukirjoissa, Artemis Entrerissä miellestäni oli enemmän luonnetta. Salvatore kuvaa Entrerin hyvin, hänen palatessaan kotikaupunkiinsa. Noh, tulipahan tässä talkingissa <- :wink: (MM tykkää) selvitettyä, ettei pahoja tyyppejä ole niin helppoa pelata, kuin monet väitti.
Nysalor linkki 13. toukokuuta 2002 kello 17.22
Nysalor 13. toukokuuta 2002 kello 17.22 linkki	Diaidis: [i:f534f5372e]Pelatessa vaan ei millään haluaisi pohdiskella sitä kuka tekee oikein ja kuka ei.[/i:f534f5372e] Harvemminhan sitä kai oikeassa elämässäkään pysähdytään syvällisemmin pohtimaan tekojen oikeutusta. Pikemminkin teot varmaan tulevat paljolti tottumuksen kautta ja niinpä ehkä pelissäkin kannattaisi hyödyntää jonkinlaista kehittynyttä vaistoa siitä, mikä olisi hahmolle hänen kulttuurinsa pohjalta uskottavaa. Varmaan vaikkapa joku orlanthi nähdessään lunarinpunaiseen asuun pukeutuneen henkilön tai vääristyneeltä vaikuttavan olennon tulkitsee tämän pahaksi sen ihmeellisemmin moralisoimatta. Tällaiset tilanteet ovat varmaan moraalin kannalta vielä aika helppoja. [i:f534f5372e]Meillä kaveri piti muutaman oikein "ärsyttävän" seikkailun, missä tosiaan ei tiennyt tekevänsä "oikein" vai "väärin". Lopullisen verilöylyn tiimellyksessä tuli niinkin pahoja omatunnon tuskia, että rupesin parantamaan vihollisia. Se ON rasittavaa sellainen pelaaminen. Onhan se tietysti vaihtelevaa ja tuo väriä peleihin, mutta silti halusi silloin sitä klassista selvää jaottelua kuka on paha ja kuka ei.[/i:f534f5372e] Hmm. Minulle jäi tuosta vähän epäselväksi, oliko asia siis niin, ettet sinä tiennyt hahmosi arvoja vai oliko hyvä-paha-asetelma hahmollesi epäselvä. Hahmon kannalta on pelaajan toki ihan hyvä tietää aina, minkä hahmo luokittelee hyväksi ja minkä pahaksi, kunhan ei ole sellaista absoluuttista hyvä-paha-asetelmaa, jossa pahatkin tietäisivät olevansa pahoja ja jossa hyvä ja paha eivät olisi enää pelkkiä kulttuurillisia käsitteitä. Sen sijaan sellainen peli, jossa hahmon arvot kääntyvät päälaelleen (esim. kaoottinen olento osoittuukin hyväksi, ilkeänä ja sieluttomana pidetty velho pelastaa hengen, tms.), onkin sitten jo paljon ovelampi juttu, eikä sellaista ehkä pitäisi aivan jatkuvasti peluuttaa. Harvoin sitä kai tavallisen ihmisen elämässä arvot heittävät kuperkeikkaa. [i:f534f5372e]Hovard ainakin kuvaa Konanin ihmisenä, hän ei ole hyvä eikä paha, vaan yrittää selviytyä maailmassa parhaansa mukaan. Hän varastaa ja tappaa, tekee hyvin paljon eettisesti epäkorrekteja tekoja, monesti pakon sanelemana, muttei aina.[/i:f534f5372e] Niin, minustakin juuri tuollainen näkökulma on parempi kuin absoluuttisen hyvä ja pahan näkökulma. Ja kannattaa aina muistaa, että se, mikä meidän näkökulmastamme vaikuttaisi eettisesti tuomittavalta, saattaakin olla aivan hyväksyttävää pelihahmon kulttuurissa tai ainakin hänen oman moraalinsa mukaan. Tästä vaikka hyvänä esimerkkinä orlanthin karjavarkaudet tai verikostomeininki. Orlanthihahmo ei näe niissä mitään pahaa, vaikka meidän näkökulmastamme toisen lehmien pölliminen tai sukulaisen surmaaminen kostoksi olisi aika huono juttu. Maailmamme ja kulttuurimme vain eroavat, joten tämän eron osoittaminen pelatessa tuo minusta paljon uskottavuutta mukaan. [i:f534f5372e]Drizzt toisaalta on niin hyvä kuin vain mahdollista... joka rupesi tympimään loppukirjoissa, Artemis Entrerissä miellestäni oli enemmän luonnetta.[/i:f534f5372e] Jep, minäkin pidän enemmän siitä, ettei henkilöitä kuvata yliluonnollisen hyveellisiksi (elleivät he ole enkeleitä tai jotain :smile:). Oikein kivaa on, jos pystyy heijastamaan hahmosta ihan arkista raadollisuutta ja sitä, ettei kukaan ihminen varmastikaan jaksa olla jatkuvasti iloinen, pirteä, ystävällinen, avulias, rohkea, ritarillinen, nokkela, jne. Varmaan meissä kaikissa foorumille kirjoittajissakin on vähemmän mairittelevia piirteitä ja sellaisten ilmaiseminen pelihahmoissa luo minusta paljon realismia. No, ehkä tämä pohdiskelu pelihahmojen pelaamistavoista riittää tällä kertaa.
Marcus Maximus linkki 13. toukokuuta 2002 kello 23.42
Marcus Maximus 13. toukokuuta 2002 kello 23.42 linkki	En sanoisi että Glorantha olisi [i:72998a825e]ainutlaatuinen[/i:72998a825e] kaikessa harmaudessaan, on noita muitakin tässä suhteessa kelvollisia pelejä. Mitä moraaliseen epävarmuuteen tulee, pelaan Deadlandsia porukassa, jonka pelinjohtaja kikkailee juurikin sillä että koskaan ei voi olla ihan satavarma siitä että ampuu pahiksia tai että pahisten ampumisesta seuraisi jotain hyvää. Oman hahmoni ratkaisu näihin tilanteisiin on ymmärrettävän inhimillinen; kun ilma on täynnä lyijyä jää Jumalan selvitettäväksi oliko viattoman näköinen neito aivan väärässä paikassa aivan väärään aikaan lopulta ihminen vai vampyyri. Tähän mennessä on ollut mäihää, emme tiedä ampuneemme yhtään hyvistä vielä. Tosin, eivätpä ne ruumiit useinkaan ideologiaansa ala julistaa kuolemansa jälkeen -- tosin sen verran usein kuitenkin, että sinänsä 1870-luvulla äärimmäisen tuomittavasta ruumiiden pahoinpitelystä on tullut rutiinitoimenpide. Peli on opettanut hyvin vanhan sanonnan: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla. Vaikka kaikki hahmot ovat sankareita ja valmiita vaarantamaan henkensä etulinjassa mömmöjä vastaan, ainakin puolet possesta uskoo joutuvansa helvettiin teoistaan -- jos taivasta ja helvettiä on olemassa. Tällainen tuo maustetta peliin kummasti. Samaa Gloranthoihinne.
Diaidis linkki 14. toukokuuta 2002 kello 7.53
Diaidis 14. toukokuuta 2002 kello 7.53 linkki	MM: Kiitoksia! Tuo helpotti omatunnontuskia reilusti. :smile: Nysalor: Pelailen nykyään varasta joka on sen verran nuori, ettei ole vielä täysin valinnut kumpaa tietä hän tulee menemään. Laveata alamäkeä vai sitä kapeata ylämäkeä. :wink: Aloitimme hahmojen pelaamisen 15 vuotiaista, joten saas nähdä minkäänlaisia niistä sitten loppujen lopuksi tulee. Tässä vaiheessa ne ovat 19 vuotiaita vasta ja kaikki 4 vuotta on tullut pelautettua. Ehkä vähän liikaakin seikkailuja on tullut 4 vuoden periodille. Millaisissa jaksoissa te pelaatte yleensä? ts. Pidättekö vuosien taukoja ja lisäättekö hahmojenne ikää lisää?
Arkat linkki 14. toukokuuta 2002 kello 8.36
Arkat 14. toukokuuta 2002 kello 8.36 linkki	Meillä on orlanthipeli mennyt juuri samaan malliin. 15-vuotiaina aloittaneet koltiaiset ovat kohta 19-vuotiaita, ja tasoltaan jo melkoisia sankareita (riimulordin aseman edessä seisoo enään vaatimus että on oltu noviiseina 5 vuotta). Mielestäni se on lähinnä hilpeää. Hahmoilla nyt kuitenkin menee vielä vuosikaudet ennen kuin he ovat sellaisella tasolla että voivat vaikuttaa asioihin kunnolla (kts. Kallyrin stattini :razz: ), etenkin kun henkilökohtaisia kykyjä tärkeämpiä ovat liittolaiset ja muut yhteydet, jotka alkavat tulemaan saataville vasta kuluvana pelin vuonna. :razz: Tuosta oman hahmon moraalista... mielestäni on äärimmäisen tärkeää olla melko tarkka kuva hahmon käsityksistä oikeasta ja väärästä (tietenkin minun mielestäni senkään ei tarvitse olla heti alussa valmis ja kiveen hakattu, kunhan on hajua hahmon luonteesta). Se nyt kuitenkin määrää pitkälti hänen käyttäytymistään juuri konfliktitilanteissa.
Guzmo linkki 14. toukokuuta 2002 kello 8.51
Guzmo 14. toukokuuta 2002 kello 8.51 linkki	[quote:b868532166] Millaisissa jaksoissa te pelaatte yleensä? ts. Pidättekö vuosien taukoja ja lisäättekö hahmojenne ikää lisää? [/quote:b868532166] Ei nyt vuosien taukoja, mutta viikkojen taukoja. Nykyinen kampanja on kestänyt about vuoden pelinaikaa. Siinäkin ajassa on kuollut jo useampi hahmo ja vanhan kampanjan pari hahmoa kehittyi samassa ajassa jo liian koviksi. Ei sentään herotasolle, mutta kuitenkin.
Marcus Maximus linkki 14. toukokuuta 2002 kello 13.11
Marcus Maximus 14. toukokuuta 2002 kello 13.11 linkki	On tärkeää että on hyvä kuva hahmonsa moraaleista, ja on tärkeää että pitää hahmon moraalit selkeästi erillään omistaan. Tämä nyt olikin jo varmaan itsestäänselvää kaikille. Mitä pelitempoon tulee, olemme pelanneet yli kymmenen vuotta barbaarikaksosia (kuten taisin jossain vaiheessa mainitakin). Pelinjohtajamme paatos-namikka on sen verran Wagneriakin kovemmalla, että pelasimme reilun vuoden ajan kahden viikon tapahtumia; hahmomme johtivat sotaa Ylämaan Suon Delectiä vastaan, ja koko ajan jossakin suolla tapahtui jotain -- ja melkein kaikki pelattiin koska hahmomme toki aina säntäsivät sinne missä rytisi eniten. Oli eeppistä ja kaikki hävisivät, mutta onneksi kunniaa riitti isommallekin joukolle jaettavaksi.
petteri linkki 14. toukokuuta 2002 kello 13.53
petteri 14. toukokuuta 2002 kello 13.53 linkki	Kuten tässä on jo monta kertaa tullutkin esille niin hyvää tai pahaa ei Gloranthassa ole. Tästä syystä moraalisten ongelmien kanssa painiminen on mukavaa :smile: Ihmetyttää miten kaikilla on hirveen negatiiviset kuvat "pohdiskelivista" peleistä :sad:
Nysalor linkki 14. toukokuuta 2002 kello 14.58
Nysalor 14. toukokuuta 2002 kello 14.58 linkki	Diaidis: [i:a8964e9f1b]Millaisissa jaksoissa te pelaatte yleensä? ts. Pidättekö vuosien taukoja ja lisäättekö hahmojenne ikää lisää?[/i:a8964e9f1b] Joskus muinoin tuli pelailtua samoilla hahmoilla useita vuosia ja silloin tietysti oli loikkimista tapahtumaköyhien aikojen ohi, joskus kai vuosiakin. Irkkipeleissäkin pidän ihan järkevänä, että jonkin verran loikitaan ajassa eteenpäin, jotta tylsät kohdat eivät pilaisi tunnelmaa. Loikkiminen on irkkipeleissä ollut enemmänkin päiviä kuin vuosia ja toivon mukaan piakkoin alkavassa Riskimaa-pelissä tulee todennäköisesti myös päivien tai viikkojen ohittamista vain vähin toteamuksin. Irkkipelit vain usein jäävät Gloranthan ajan mukaan aika lyhyiksi, mutta tulevaisuudessa ne voivat laajeta kampanjan mittaisiksikin.
black knight linkki 22. lokakuuta 2002 kello 9.26
black knight 22. lokakuuta 2002 kello 9.26 linkki	[quote:5e85a69909="Vesa"] tämä toki on melko harvinaista, mutta jos nyt joku on tällaista ns. "rauhallisempaa" pelitapaa kokeillut, eli ei kauheitamääriä taisteluita taikka loitsuamista? [/quote:5e85a69909] meillä on meneillään juuri sellainen rope kuin Torakka kaikki ovat jotain ötököitä ja tarkoitus on vain kuljeksia ja käyttää hoksottimia. se on meidän PeeJiin oma keksimä ja pelaamme sitä sähköpostin välityksellä. Huimaa :P
Tupew linkki 29. lokakuuta 2002 kello 19.42
Tupew 29. lokakuuta 2002 kello 19.42 linkki	No,tulipa kerran pelattua ankkoja paikassa nimeltä ankkalinna.Pelaajat olivat kaikki ankkoja ja pelasivat paikassa missä eli vain ankkoja.hahmoni oli velhoksi opiskeleva ankka ja toinenpelaaja oli hahmoni kaveri ja varas.Se varas tyyppi tuli hakemaan kotoani aina suojaa kun lainvalvojat ajoivat häntä takaa. Muuta en nyt jaksa vääntää tänne.