Vanha foorumi

Takaisin

Roolipelimanifesti (arveostelu/mainos)

Roolipelikeskustelu
Assath 18. marraskuuta 2005 kello 14.59
Kirjoittaja Viesti
Assath linkki 18. marraskuuta 2005 kello 14.59
Assath 18. marraskuuta 2005 kello 14.59 linkki Kirjoittelin tuossa Cryozinea varten arvostelun Juhana Peterssonin roolipelimanifestista ja ajattelin laittaa sen tännekin. Kirja-arvostelu: Roolipelimanifesti Muistan vieläkin miten Tananin suosituksesta luin ensimmäisen Juhana Petterssonin rpg.nettiin kirjoittaman artikkelin. Siinä käsiteltiin hahmoja joilla on inhimillisiä heikkouksia ja verrattiin niillä roolipelaamisen mahdollistamaa syvyyttä, kiiltokuvamaisen täydellisten sankarillisten hahmojen aikaan saamaan pinnalliseen peliin. Tyyli oli iskevää, sujuvaa, vahvasti ajatuksia herättävää ja provosoivaa. Teksti teki minuun välittömästi suuren vaikutuksen, kenties sen takia etten ennen sitä ollut perehtynyt roolipeliteoriaan tai yleensäkään saanut käsiini roolipelaamista käsitteleviä kirjoituksia, joissa harrastusta lähestyttäisiin tippaakaan itse pelipöytää korkeammalla tasolla. Erityisen hauska oli itse artikkelia seurannut viesteillä käyty taistelu, jossa yhdysvaltalaiset konservatiivisemmat roolipelaajat nousivat puolustamaan omia näkemyksiään. Tästä innostuneena lueskelin läpi muut miehen rpg.nettiin kirjoittamat artikkelit ja täytyy sanoa, että ne olivat mielestäni kaikki suhteellisen rautaisia (ne lienevät siellä edelleen jos kiinnostaa). En voi sanoa, että olisin läheskään kaikista Juhanan esiin nostamista asioista samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti hänen kirjoituksensa ovat olleet minulle antoisinta mistään löytämääni roolipelejä koskevaa mietiskelyä. Ei siis ole ihme, että odotin innolla tämän vuoden Ropeconissa tapahtuvaa Roolipelimanifestin julkaisutilaisuutta. Täytyy sanoa, että olin hivenen pettynyt kun siinä kävi ilmi, että Juhana oli kirjassaan omaksunut uutta ”Hallelujaa, kaikki pelaaminen on arvokasta” asennetta vanhan kovan linjan provokaation sijaan. Toisaalta miehen selitys tälle oli että loppujen lopuksi parempia tuloksia voi saada aikaan ihmisiä neuvomalla, kuin näitä haukkumalla, mikä kyllä kuulosti sen verran uskottavalta, että nielin pettymykseni. Nappasin tietenkin kirjan mukaani ja se osoittautuikin selvästi perehtymisen arvoiseksi. Aluksi on syytä lausua parit varoituksen sanat. Juhana asettaa roolipeleistä puhuessaan eläytymisen kautta saatavien kokemusten etsimisen kaiken muun yläpuolelle. Hän ei pidä raskaista sääntömekanismeista tai suorituskeskeisestä pelaamisesta ja tämä myös näkyy hänen tekstissään. Kirja keskittyy siis käsittelemään roolipelaamista eläytymisen kannalta jättäen jopa tarinankerronnalliset elementit vähemmälle. Lisäksi kirja käsittelee larppaamista, siinä kuin roolipelaamistakin mikä voi pelkistä pöytäpeleistä kiinnostuneesta tuntua tilanhaaskaukselta. Juhana on hyvin varma vahvoista mielipiteistään, mikä ilmeisesti aiheuttaa joissain lukijoissa närää, mikä on mielestäni sikäli kummallista, että hän kuitenkin aivan avoimesti tunnustaa mielipiteidensä olevan puhtaasti subjektiivisia. Juhanan kirjoituksissa on aina se jännä puoli, että vaikka ne käsittelevätkin roolipelaamista yleisellä tasolla ne eivät ole teoreettisia vaan päinvastoin sangen käytännönläheisiä. Roolipelimanifesti ei tee poikkeusta tähän linjaan. Poissaolollaan siis loistavat niin vaikeat termit kuin filosofointikin. Gamisteja, simulationisteja, narrativisteja, fortunea, karmaa ja pelien diegeettistä kehystä on siis turhaa tästä kirjasta etsiä. Käytetty kieli on siinä määrin selkeää ja selitykset tarkkoja, että uskon roolipeleihin tyystin perehtymättömänkin pystyvän ymmärtämään oikeastaan kaiken kirjassa sanotun, mikä on ilmeisesti ollut tarkoituskin. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen on nimeltään roolipelaamisen alkeet. Siinä käydään seikkaperäisesti läpi mistä roolipelaamisessa on kyse ja siirrytään sen jälkeen tällaiselle enemmän pelejä pelanneelle henkilölle kiinnostavampaan aiheeseen eli roolipelaamisen historiaan. Tämän jälkeen siirrytään toiseen osioon, joka on kooltaan suurin ja käsittelee roolipelaamisen käytäntöä. Koin tämän osion todella antoisaksi ja toivon että olisin lukenut tämän joskus roolipeliurani alkuaikoina, monelta murheelta ja virheeltä olisin välttynyt jos olisin näin tehnyt. Tälläkin hetkellä teksti on varsinainen kultakaivos erilaisia tekniikoita, tyylejä ja kikkoja. Miten käsitellä seksiä roolipeleissä? Miten rakentaa pelimaailma? Entä hahmot? Kokeneempi roolipelaaja on varmaan suurinta osaa kirjan kikoista ja tekniikoista jossain vaiheessa pyöritellyt mielessään mutta koskaan en ole niitä näin selvästi ja hyvin nähnyt koottuina. Otetaanpa esimerkki. Yhdessä ”Kuvailu pöytäpeleissä” luvun kohdassa Juhana toteaa, että tunnelman luonnin kannalta ”Yksityiskohta on aina yleistystä parempi. Jos pihalla on ruostunut keinu, on selvää että piha on hoitamaton. Jos ikkunassa näkyy varjoja, sisällä täytyy olla valoa. Kun ilmeisiä asioita jättää pois, yksityiskohdille jää enemmän tilaa ja juuri ne tekevät pelistä elävän.” Kirjan viimeistä osiota voitaneen pitää itsenäisenä roolipelinä, mutta käytännössä siinä sovelletaan toisen osan menetelmiä ja ajatuksia käytäntöön. Kyseessä on Joutomaa peli, johon on mukaan liitetty valmis roolipelikampanjan pohja ja valmiiksi suunniteltu päivän kestävä larppi hahmoineen. Joutomaan pelityylinä on turborealismi, jota kuulemma kuvaa parhaiten se, että se on spiidiä vetänyttä realismia, eli kaikki tapahtumat ovat sinänsä uskottavia, mutta kokonaisuus voi silti olla miten absurdi tahansa. Hahmot puolestaan ovat juuri niitä henkilöitä jotka päätyvät lehtien pikku-uutisiin. Me emme ehkä kaikki voi olla oman elämme sankareita, mutta kenties sentään pääosanesittäjiä. Kampanja ideana itse pöytäpelikampanja vaikuttaa sen verran herkulliselta, että tulen sitä mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa kokeilemaan. Jos Roolipelimanifestista etsii jotain keskeistä teemaa, niin se on epäilemättä roolipelaamisen maineen parantaminen harrastuksena. Roolipelimanifesti tekee parhaansa näyttääkseen, että roolipelaaminen voi olla vakavasti otettava taidemuoto siinä missä elokuvat tai kirjallisuuskin. Yksi kirjan suurista huomioista on se, että puhtaasti viihteenäkin roolipelillä on lähtökohtaisesti yksi suuri etu vaikka television katsomiseen verrattuna. Alkeellisinkin luolastamättö nimittäin vaatii siihen osallistuvilta aktiivista panosta. Roolipelit ovat siis aktivoivaa viihdettä, joka saa lisäksi lopullisen muotonsa vasta pelipöydässä ja vaatii täten osallistujilta luovaa toimintaa. Kokonaisuutena sanoisin ihan tosissani, että tämä kirja sopii kaikille roolipelejä pelaaville tai niistä kiinnostuneille. Jos harrastus ei ole tuttu niin Roolipelimanifesti antaa hyvän kuvan siitä mitä roolipelaaminen on ja mitä se voi olla. Tällaiselle enemmän pelejä pelanneelle kirja taas on hieno kokemus jo ihan silkan omaperäisyytensä voimin. Ei ole kovin vaikeaa päättää kumpi tarjoaa enemmän jotain uutta, Roolipelimanifesti vai Vampiren uusin lisäosa.
Marcus Maximus linkki 11. joulukuuta 2005 kello 23.34
Marcus Maximus 11. joulukuuta 2005 kello 23.34 linkki Allekirjoitan!
Kasila linkki 18. maaliskuuta 2006 kello 11.22
Kasila 18. maaliskuuta 2006 kello 11.22 linkki En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. No jos aloitetaan alusta. Parisen päivää sitten vaimoni kävi kirjastossa ja toi minulle kirjan. Tämän kirjan nimi oli Roolipeli manifesti. Kirjan käteen ottaessa heräsi välittömäsi positiivisia ajatuksia siitä, että joku "meistä" on jaksanut nähdä vaivaa ja raaputtaa tällaisen määrän tekstiä hyvästä aiheesta. Esipuheen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kaveri tietää mistä puhuu. Totta kai jatkoin kirjan lukemista. Hyvää materiaalia ja selkeitä esimerkkejä ilman koukero kieltä. Tässä huvituin kun Montosen Markukselle annettiin rooli "teknisellä teoria puolella". Markus viittaukset ovat hyvin sopivia kirjan yleistävään henkeen. Hyvä ulkoistus kirjoittajalle. Yritin lukea kirjaa siten, että en tietäisi roolipeleistä juuri mitään. Ajattelin, että voisin laittaa kirjan vaikka äidilleni (varsinkin sen Historia osuuden jälkeen). Objektiivisuus hävisi kuitenkin siinä vaiheessa kun, "Pelinjohtaja huijaa" tai varsin karrikoituja esimerkkejä käyttäen kirjoittaja sanoo, että "Kannattaa valita pelaajat tarkkaan". No. Mitä siitä sitten. Mieleeni tuli kirjan historian osuuden jälkeen seuraava kysymys kirjoittajasta. Väittääkö hän tässä teoksessa pelinjohtajan olevan peli? Onko pelinjohtaja Jumala pelissä? Minun on esitettävä tämä kysymys täällä, koska en ole pelannut Larppeja ja epäilen, että "painopiste" pelinjohtaja vetoiseen peliin saattaa tulla sieltä. Onko Näin... ? Jos näin on niin kirja on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Jos taas kirjoittaja väittää, että pelinjohtaja valitsee pelaajat on hän mielestäni vain väärässä niin väittäessään. No ... ei kenties ole väärässä, mutta lähtökohtana aloittelevalle, kuin pitkään pelanneelle pelinjohtajalle todella vaarallinen ajatus. En tarkoita nyt tässä sitä, että pelinjohtajan pitäisi ottaa kaikki pelaajat pelaamaan ketkä haluavat, vaan sitä miten asenteen pitäisi olla nöyrempi. Pelinjohtajan paikka pitää ansaita. Tässä vaiheessa huomasin kirjan tehneen sen mitä sen pitää tehdä. Antaa ajatuksen saada uusia suuntia. Ajattelin millainen olisi Laukaan RQ killan pelisession tyyli, jos "huijaisin" pelaajia, esitelläkseni pelaajille jokin uusi tunnekuohu. Omasta pelistämme on toki kerrottava tässä (jotta voin edes arvioida kirjaa) se, että toisin kuin täällä luullaan, miten me pelaamme Hahmolähtöisesti. Pidän itsestään selvänä pelinjohtajana, sitä että hahmot voivat tehdä "mitä vaan" hahmon rajoissa totta kai. Tämä koskee myös EPH:ta. En siis ala valmistelemaan "Tunnepitoista sessiota jossa pelaajat kohtaavat raiskatun somalinaisen". (Tässä on aivan pakko sanoa foorumin jäsenille: En väitä, että se on huono). En pakota pelaajia etenemään haluttuun suuntaan. Raiskattu somalinainen tulee vastaan suurella todennäköisyydellä, jos esimerkiksi kampanja sijoittuu sotaisaan somaliaan. Maximuksen kanssa käyty keskustelu "Rail Road" teemasta osoittautui tässä kirjassa ... hym ... sanotaan vaikka yllätykseksi. Ajattelin, että pitkään pelanneet pelinjohtajat vapauttavat pelaajat. Käsitykseni taitaa olla sittenkin väärä ja minä edustan vähemmistöä. Kirjan edetessä tämä edellä oleva asia rupesi "häiritsemään" lukemisen taustalla. Ajattelin "näin se sitten on..." . Yleisesti ottaen siis PJ on Da God joka päättää kuka pelaa ja ketä. Pelinjohtaja lisäksi viitoittaa tietä teräksisillä raiteilla johti uusia seksuaalisia pelikokemuksia kohti. (Edellinen on sitten sarkasmia...) Tässä vaiheessa olin lukenut seksi-Roolipelit osion. Mielestäni kirjassa onnistuttiin löytämään se ainoa tabu, joka saattaa olla jollain ryhmällä. Kuinka pelata seksikohtaus ? Tässä sanoisin HQ:n säännöillä, jos tämä on pelissäsi tärkeää, vedä se "Extendet" contestina... muuten simppeli contesti riittää. Onneksi tässä opuksessa se käytiin pohjamutia myöten. Sain pari hyvää ideaa peliimme. Kuten kirjoittaja alussa kertoo... Ihme ettei kukaan ole kirjoittanut tätä kirjaa. Tämä oli vahvasti läsnä lopun kirjan ajan. Esimerkiksi hahmon taustat ja sen luonti, oli hyvää perus kauraa. Olen todennutkin pelissäni pelaajille monesti. "Ainoa epäloogisuus, jonka siedän on se, miten pelaajat uuden pelaajahahmon tullessa ryhmään hyväksyvät tämän." Tämä lause rikotaan kirjassa aiheellisesti. Hassuinta tässä on se, että 12 pv tätä kuuta pelin jälkeen ilmoitin, että seuraavat hahmot, jotka luodaan eivät enää ole tämän säännön suojaamia. Kirja vahvisti tätä päätöstä. Pitää luoda hahmo, joka sopii ryhmään hyvin, tai se tippuu pois. (Eli siis Random tekijää pienennetään hahmon teossa) Ah... eli siis varsin ajattelemisen aihetta antava opus ja hieno kuvaus erään pelinjohtajan tavasta nähdä asiat. Tämä palautti uskon mm. Kalikos keskusteluun, koska joku on uskaltanut kertoa millainen pelinjohtaja tämä oikein on. Hän ei pyydä anteeksi missään vaiheessa ja (kuten edellinen kirjoittaja toteaa) on erittäin subjektiivinen näkemyksissään. Meidän lukijoiden on hyvä ja opettavaista peilata tätä näkemystä omaamme ja saada siitä uutta intoa peliin. Eli tämän kirjan näkemys pelinjohtajan roolista on minulle erikoinen (ja jopa väärä ;) ), mutta sen pohdiskeleminen auttaa minua pelinjohtajana huomaamaan mm. omat hyvyyteni ja heikkouteni. -----Summa summaarun--- Pelaajat: vaatikaa pelinjohtajaanne lukemaan opus. Pelinjohtaja: Kirjassa ei ole "oikeaa tapaa olla PJ". Se on kokonaisvaltainen, kattava ja hyvä kertomus siitä mitä toisen PJ:n pään sisällä liikkuu. (Ja yleistä historiasta ja roolipeli kulttuurista.) Odotan innolla seuraavaa kirjaa, jonka Vaimoni tuo kirjastosta. Päätän nauraa.
Assath linkki 21. maaliskuuta 2006 kello 10.30
Assath 21. maaliskuuta 2006 kello 10.30 linkki Hyviä huomioita Kasilalta Roolipelimanifestiin. Toisen ihmisen näkemyksistä ja mielipiteistä voi tosiaan olla hyötyä vaikka hänen kanssaan ei aina olisikaan kaikesta samaa mieltä. [quote:592ac55b87="Kasila"]Väittääkö hän tässä teoksessa pelinjohtajan olevan peli? Onko pelinjohtaja Jumala pelissä? Minun on esitettävä tämä kysymys täällä, koska en ole pelannut Larppeja ja epäilen, että "painopiste" pelinjohtaja vetoiseen peliin saattaa tulla sieltä. Onko Näin... ? Jos näin on niin kirja on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Jos taas kirjoittaja väittää, että pelinjohtaja valitsee pelaajat on hän mielestäni vain väärässä niin väittäessään. No ... ei kenties ole väärässä, mutta lähtökohtana aloittelevalle, kuin pitkään pelanneelle pelinjohtajalle todella vaarallinen ajatus.[/quote:592ac55b87] Tyypillinen larppi (tai ainakin ne joissa minä olen ollut) edustaa huomattavan paljon vapaampaa pelitilannetta kuin tyypillinen roolipeliskenaario. Larpissa pelinjohdon homma on yleensä vain kirjoittaa hahmot ja luoda puitteet pelille jättäen tapahtumat tämän jälkeen täysin pelaajien varaan. Tuskin siis Larpista on kysymys vaan ennemminkin luultavasti tästä Turun koulukunnan "mää oon artisti" asenteesta. Periaatteessahan tässä on tietenkin kyse vain katsantokannasta. Pj:llähän on tyypillisesti absoluuttinen valta pelin tapahtumiin, jota hän sitten jakaa haluamallaan tavalla pelaajille. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että lähtökohta ei ole täysin vaaraton.
Dovas linkki 22. maaliskuuta 2006 kello 9.29
Dovas 22. maaliskuuta 2006 kello 9.29 linkki On kyllä Assathilta sen verran hyvin kirjoitettu arvio tuosta opuksesta ja Kasilan kirjoituskin sen verran mieltä avartava, että taitanen yrittää hankkia kyseisen kirjan käsiini. En ole vieläkään lukenut sitä. Mitäs opusta Oulun vuosikokouksessa pari vuotta sitten joku (Newsalor?) myi muuten? Jospa sama kaveri kiikuttaisi Turun vuosikokoukseen sen mukanaan puolentoista viikon päästä niin ostan tuon. Hinta?