|
Vesa
24. helmikuuta 2005 kello 18.07
linkki
|
Päätin ottaa esille tämän meidän omassa maailmassamme niin yleisen, ja kuitenkin niin surullisen aihealueen. Nyky-yhteiskunnassa itsemurhien merkityshän on hieman erilainen kuin esim. muinaisessa roomassa, tai japanissa. Eli mitenkä gloranthan kansojen keskuudessa suhtaudutaan itsemurhaan, koettavatko lunarilaiset sotapäälliköt palauttaa maineensa itsemurhalla epäonnistuneen sotaretken jälkeen? Tai onko itäisillä saarilla harakiri yleistä? Miten orlanthit, tai muut kansat suhtautuvat itsemurhiin.
En siis ole suunnittelemassa itsemurhaa, ja toivottavasti ei ole kukaan teistä, mutta ajattelin ottaa tämän meidän nyky-yhteiskuntaamme vaivaavan asian esille gloranthalaisessa näkökulmassa.
|
|
newsalor
21. maaliskuuta 2005 kello 21.17
linkki
|
Pistitpä kyllä aika pahan.
Minulle ei kyllä montaa esimerkkiä itsemurhasta tule mieleen. Uskon, että asia on niin, että saman asiat voivat ajaa ihmisiä tekemään itsemurhan, kuin meidänkin yhteiskunnassamme - katumus, suru, masennus, yksinäisyys jne. Siispä inhimilliset tragediat voivat aivan hyvin Gloranthassakin johtaa itsemurhaan. Kuvittelisin kuitenkin, että itsemurhat ovat joissakin kulttuureissa yleisempiä, kuin toisissa. Mitä tapahtuu, jos Loskalmissa ei pääsekkään soturiksi, vaikka kuinka yrittää? Mitä tapahtuu, jos Urxin berserkki tappaa vahingossa raivon vallassa rakastettunsa tai sukulaisensa? Mitä tapahtuu, jos heikkouden hetkellä sortuu ja rukoilee apua kaaoksen jumalilta ja ei myöhemmin voi elää tekojensa kanssa? Entäpä, jos salassa tappaa veljensä, jolle on aina ollut kateellinen? Voihan siinä käydä niin, ettei sitä kestä, kuten normaalissakin maailmassa.
Sanoisin kuitenkin, että Gloranthan asukeiden apuna on se, että yleensä yhteisö tuntee nahoissaan, jos joku yksilö kärsii. Yleensäottaen yhteisön magia riippuu aikalailla sen yhtenäisyydestä, ainakin jos HQ:n "yhteisön tuki" -sääntöjä on uskominen. Lisäksi ainakin orlanthien keskuudessa rikoksesta seuraa rangaistus, jos ei maallisilta tahoilta, niin jumalilta sitten. Sosiaaliset ja henkiset paineet voivat kuitenkin ajaa itsemurhaan, vaikka yhteisö olisi kuinka kannustava. Uskonkin, että mikäli joku tekee itsemurhan, niin hänen ympäröivän yhteisön tulee pitää suuret messuamiset ja riitit, jotta yhteisö saadaan "puhdistettua" tuollaisen tapahtuman jälkeen. Tähän varmasti yhdistyy normaali surutyö.
Ehkäpä gloranthalaisten pitää kuitenkin olla korostetun epätoivoisia tappaakseen itsensä Tuonpuoleinensen todellisuuta ei kovin moni kiistä ja tuskin kukaan haluaisi kuolla, jos uskoo joutuvansa ojasta allikkoon. Poikkeuksena mahdollisesti jotkut ateistit, jotka tietävät katoavansa olemattomiin kuoleman jälkeen.
En usko, että ainakaan rituaalinen itsemurha olisi Gloranthassa kovinkaan yleinen tapa. Kralorelalaiset sitä kuitenkin tiettävästi harrastavat, kuten myös drakoliskot. Utumanahan se tunnetaan ja sen tehtyään voi jatkaa seuraavaan elämään ja mahdollisesti kumota jonkun häpeän tai henkisen tahran päältänsä. Kunniavelkoja eivät ainakaan drakoliskot voi välttää utuman avulla, joten minusta tuntuu, ettei se onnistu muillakaan. Utuma tulisi siis kysymykseen, mikäli sen avulla olisi mahdollista välttää jokin kunniaton tai henkisesti epäpuhdas teko, mutta mitään sillä ei kaiketi voi tehdä tekemättömäksi.
|
|
Moonson
22. maaliskuuta 2005 kello 8.42
linkki
|
Gloranthassani Heorttilaisten Orlanthien keskuudessa tapahtuu jonkin verran itsemurhia siinä vaiheessa, kun Orlanth kuolee.
Kun Orlanthin Devotee (tai Disciple) menettää yhteytensä jumalaansa, on se mielestäni vähintään yhtä kova kolaus kuin rakkaansa tai perheensä menettäminen. Sitä yrittää pitkään uskotella itselleen että se ei ole totta, vaikka sen sisimmissään tietää. Sitä yrittää löytää keinoja selvitä surun kanssa, mutta se voi olla vaikeaa jos elämältä tuhotaan yllättäen pohja.
Vahva mies jaksaisi uskoa siihen, että Orlanth palaa ja kukistaa vihollisensa, mutta IMG kaikki eivät siihen kykene. Pelkän kurjuuden vielä kestää kun voi nojata Orlanthiin, mutta monille Orlanthin kuolema on viimeinen pisara, joka ajaa heidät epätoivoisiin tekoihin.
Kasataan naapurit kokoon ja tehdään epätoivoinen hyökkäys lunarilinnoitukselle, maksetaan niille ¤#%kkareille mitä he ovat tehneet. Tokihan jos rakkaasi surmaaja istuisi omahyväisenä linnoituksessaan, hakisit samalla tavalla kostoa? Epätoivoinen hyökkäys jonka tietää epäonnistuvan ei vielä välttämättä ole itsemurha, mutta aika lähellä.
Klaanipäällikkö joka on omistautunut Orlanthille menettää yllättäen kaiken. Klaani suree, joten paikallinen Eurmal on iloinen ja pilkallinen. Järjestetään Eurmalinpieksäjäiset, mutta sekään ei piristä normaaliin tapaan. Päällikkö yrittää rohkaista klaaniaan, mutta sanoissa ei ole normaalia voimakkuutta, ne kaikuvat onttona. Klaanirinki suunnittelee jo Elmalin nostamista päällikön paikalle. Päällikkö astelee jyrkänteelle, josta nuoret miehet syöksyvät alas initiaation yhteydessä, luottavat siihen että Orlanth ottaa heidät kiinni. Päällikkö uskoo, että jos Orlanthilla on henkeä yhtään jäljellä, niin hänet hartaana miehenä otetaan kyllä kiinni. Jos ei, niin... sitten ei.
Ei ollut ehkä ihan on-topic, mutta jotain ajatuksia aiheesta.
|
|
humis
22. maaliskuuta 2005 kello 12.22
linkki
|
Voimallista tekstiä Moonson. Hyvää lisää OID:n muutenkin jylhään surumielisyyteen.
|
|
Häjy
22. maaliskuuta 2005 kello 12.35
linkki
|
Itse näkisin itsemurhan olevan semmoinen juttu, mihin kovinkaan usein ei päädytä epätoivon vuoksi. Ehkä tuo Orlanthin kuolemisen tasoinen juttu saattaisi ajaa miehen siihen, mutta silloinkin on tosiaan todennäköisempää semmoinen epätoivoinen rynnäkkö, mistä tietää ettei koskaan palaa. Muutenkin uhrautuminen muiden puolesta oman hengen antamalla lienee yleisempää, vaikka se olisi sitten suora itsemurha siinä kohtaa kun ymmärtää saastuneensa kaaokseen. Orlanthille kuitenkin toisen tappaminen on aina vaihtoehto, jolloin epätoivo purkautuu varmaan helpommin sitä kautta kuin itsemurhalla. Itsemurha vain epätoivon vuoksi ei kyllä kerää varmaan kauheasti suosiota kylänmiesten, suvun tai kultinkaan puolelta. Uhrautuminen onkin sitten taas eri juttu.
Lunareille taas mielestäni sopisi nimenomaan kunniaitsemurha missä yritetään, ja onnistutaan, palauttamaan oma ja suvun maine, jos on tullut tyrittyä pahemman kerran. Mutta se nyt ei ole mikään rivilunarin vaihtoehto, vaan korkeamman väen touhua, niille joille kunnia ja muu semmoinen on kaikki kaikessa. Tietysti, osittainhan tuo riippuu kultistakin.
...ja siitä kuinka herooisella arkkityyppien tasolla Gloranthaansa haluaa toteuttaa.
-Simo
|