|
TypoDemon
linkki
12. syyskuuta 2003 kello 23.50
|
|
TypoDemon
12. syyskuuta 2003 kello 23.50
linkki
|
Eli siis, missä raja menee kuinka paljon saa harjotella oikeassa elämässä roolipelaamista?
Itse huomasin juuri, että olin harjottelemassa naisten pokaamista roolipelejä varten. :x Onko liian pitkellä veityä meininkiä jos alkaa tunteilla pelailla?
Sitten tässä näin ihan ohimennen kysymys, että harjotteleeko kukaan koskaan mitään roolipelaamista oikeassa elämässä? Mietittekö siis asioita mitä voisi tehdä joskus ja mitä eri valintoja jonkin toiselnainen ihminen olisi tehnyt?
Ps: Jäi vähän omatuntoa kolottamaan kun käytti toista harjotusnukkena. :-?
Ps2: Viesti on kirjoitettu hyvin humalassa, joten kirjoitusirheitä voi olla normaalia enemmän.
|
|
newsalor
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 0.09
|
|
newsalor
13. syyskuuta 2003 kello 0.09
linkki
|
Uskoisin, että useimmiten kysymys menee myös toisinpäin. Voiko roolipelaaminen olla harjoittelua oikeaa elämää varten?
Voisin lausua ääneen pari ajatusta.
Ensinnäkin, mielestäni roolipelaaminen on oikeaa elämää. Jotain todella tapahtuu, kun keräännytään kavereiden kanssa jutustelemaan ja heittelemään noppia. Tietenkin asioilla on monta tasoa, mutta uskon, että ropesessio on osa tätä todellisuutta ja voi merkitä siihen osallistujille montakin asiaa.
Toiseksi voisin kysyä, että olemmeko koskaan vapaita rooleista? Voiko kukaan tosissaan väittää, ettei käyttäydy eri tilanteissa eri tavoin? Voiko kukaan tosissaan väittää, ettei eri ihmisten seura ja erinäiset muut tekijät vaikuta itse kukaisenkin mielipiteisiin? Ei kukaan voi olla niin suorasukainen, että paljastaisi itsestään kaiken kelle tahansa.
Sen voin sanoa, ettei siitä mitään hyvää seuraa, jos rakentaa ihmissuhteita väärien vaikutelmien päälle, mutta jos kyse on rehellisestä hauskanpidosta, eikä kokaan loukkaannu, niin mitäs se haittaa, jos haluaa kokeilla miltä tuntuisi tehdä jotain, mitä ei normaalisti harkitsisi. Voihan ihminen muuttua ja/tai eihän sitä aina tiedä kaikkia omia puoliaansa.
Yleensä paras "isku-tekniikka" on kuitenkin olla oma itsensä (sillä varauksella, ettei ole ns. koko-vartalo-kyrpä) .
[url=http://home.iprimus.com.au/pipnjim/questlines/therapy.html]Linkki, joka voi liittyä aiheeseen jossain määrin.[/url]
|
|
TypoDemon
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 0.25
|
|
TypoDemon
13. syyskuuta 2003 kello 0.25
linkki
|
newsalor:
"Uskoisin, että useimmiten kysymys menee myös toisinpäin. Voiko roolipelaaminen olla harjoittelua oikeaa elämää varten?"
No itseasiassa olen ajatellut asiaa näin, että roolipelaaminen on kätevää kun voi kokeilla asioita joita ei viitsisi normaalisti kokeilla oikeasti, koska seuraukset voisivat olla aika ikävät. Eräs asioista joita olen koettanut harjuuttaa pelaamisen kautta on juuri luonteva keskustelu tilanteesta riippumatta, jota selvästikkin olen juuri harjoitellut oikeassa elämässä roolipeliä varten. Onko tässä siis mitään järkeä enää?
newsalor:
"Ensinnäkin, mielestäni roolipelaaminen on oikeaa elämää. Jotain todella tapahtuu, kun keräännytään kavereiden kanssa jutustelemaan ja heittelemään noppia. Tietenkin asioilla on monta tasoa, mutta uskon, että ropesessio on osa tätä todellisuutta ja voi merkitä siihen osallistujille montakin asiaa."
Pelaamisen vakavuus toki vaikuttaa tähän. Kun keräännymme porukalla pelaamaan mättöpeliä, siitä tuskin mitään "oikean elämän" tapahtumaa tulee, mutta hieman järkeväluontoisimmissa peleissä on kyllä aina pala oikeaa elämää. Aina kun kaksi henkilöä keskustelevat toistensa kanssa, roolissa tai oikeasti, niin molemmat käyttäytyvät kuten oikeassa elämässä jos olisivat/ovat sellaisia mitä hahmo/itse on.
newsalor:
"Toiseksi voisin kysyä, että olemmeko koskaan vapaita rooleista? Voiko kukaan tosissaan väittää, ettei käyttäydy eri tilanteissa eri tavoin? Voiko kukaan tosissaan väittää, ettei eri ihmisten seura ja erinäiset muut tekijät vaikuta itse kukaisenkin mielipiteisiin. Ei kukaan voi olla niin suorasukainen, että paljastaisi itsestään kaiken kelle tahansa."
Itse ainakin olen huomannut olevani erityyppinen toisten ihmisten seurassa. Se lienee luontaista, että hakee tilannetta joka on itselleen edullinen siinä porukassa vaihtelemalla omaa käyttäytymistä. Tämänhän takia juuri ihmiset alkavat käyttäytymään idioottimaisesti, kun pitää todistaa jollekkin olevansa joku vaikkei sitä olisikaan oikeasti. Itse olen huomannut, että itse joskus vedän Minä-Olen-Parempi vaihteen päälle, ja sitten pitää aina alkaa selittämään kaikenlaista paskaa eikä voi antaa lainkaan periksi. Tämä on tietenkin ikävää, mutta kai se on osa minua, eikä mitenkään toista luonnetta. Ei kuitenkaan voi sanoa, että tämä on minua ja tämä ei, jos niin sattuu tekemään. Tietenkin pitää ottaa järkevissämäärin tilanne huomioon. Epätoivoisissa tilanteissa saattaa tehdä mitä vain.
newsalor:
"Yleensä paras 'isku-tekniikka' on kuitenkin olla oma itsensä (sillä varauksella, ettei ole ns. koko-vartalo-kyrpä) ."
Varsin hyvä neuvo. Itse kannatan samaa.
Ps: anteksi jos nyt pyörittelen samaa asiaa vähän ympyrää, mutta olen vieläkin juovuksissa, joten antakaa se anteeksi minulle. Hei pliiiis!
|
|
newsalor
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 1.11
|
|
newsalor
13. syyskuuta 2003 kello 1.11
linkki
|
TypoDemon:
[i:263b7f8f41]Pelaamisen vakavuus toki vaikuttaa tähän. Kun keräännymme porukalla pelaamaan mättöpeliä, siitä tuskin mitään "oikean elämän" tapahtumaa tulee, mutta hieman järkeväluontoisimmissa peleissä on kyllä aina pala oikeaa elämää.[/i:263b7f8f41]
Tarkoitin sitä, ettei roolipelaaminen ole mielestäni epätodellista. Niiden kavereiden kanssa ihan oikeasti keskutellaan, esitetään roolia, nakellaan noppaa tai pidetään yksikertaisesti hauskaa, vaikkapa mättämällä mököjä.
Samalla tavalla vaikka jalkapallo on todellista. Sellainen ihminen, joka ei pelin sääntöjä tunne saattaisi pitää sitä hölmönä. Kai voimme kuitenkin nähdä jalkapallon vaikutukset elämään? Se on tiimipeliä, onnistumisen kokemista, tapa viettää aikaa ystäviesi parissa, keino päästellä vähän höyryjä ja mukava harrastus. Olisi typerää sanoa, että jalkapallo on vain pallon potkimista jalalla.
|
|
Dovas
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 10.11
|
|
Dovas
13. syyskuuta 2003 kello 10.11
linkki
|
Typo, ei känniä kannata hävetä (varsinkin kun heittäydyt näköjään mainion syvälliselle vaihteelle :) ). Tämä on erinomainen aihe.
Sankaruuden sisällön syväluotaaminen on herättänyt minulla ainakin aivan massiivisia ja todella hedelmällisiä pohdintatuokioita suhtautumisessa elämän haasteisiin (työ, opiskelut jne), ystäviin, sukulaisiin ja elettyyn menneisyyteen; joko omaan tai toisten...
Lista voisi olla periaatteessa loputon, mihin teeman voi yhdistää. Kuitenkin yhteisenä tekijänä kaikissa on oikeat moraalisesti kestävät valinnat, joihin tahtoisi pyrkiä.
Kaiken lisäksi siitä on todella mielenkiintoista alkaa keskustelemaan muiden kanssa ja nähdä miten he suhtautuvat teemaan "sankaruus". Jotkut ovat innostuneet siitä paljonkin (ahaa-elämys) ja toisilla taas voi mennä pasmat ns. sekaisin. Parhaimmat keskustelut siitä saa, kun ei heti paljastakaan roolipelien olleen inspiraation lähteenä.
Eräs hyvä ystäväni, jonka oletin tavallaan näkevän asian merkityksen (on mukana aika monenlaisessa kansalaisaktiivisessa toiminnassa mm.); ei pettymyksekseni nähnyt asiaa juurikaan realistisena ja maallisena katsantokantana.
|
|
Chividal
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 11.44
|
|
Chividal
13. syyskuuta 2003 kello 11.44
linkki
|
[quote:42cbe0a9f3]newsalor:
"Uskoisin, että useimmiten kysymys menee myös toisinpäin. Voiko roolipelaaminen olla harjoittelua oikeaa elämää varten?" [/quote:42cbe0a9f3]
Uskoisin että asia on useammin nimen omaan näin päin. Itse en ole koskaan tietoisesti harjoitellut mitään roolipeliä varten. Tietysti roolipelissä taas käytetään koko elämänkokemusta rakentaessa hahmoa.
Roolipeleistä olen varmasti taasen oppinut paljon oikeaa alämää varten. Esim. jos on pakko jostain syystä olla tekemisissä ihmisten kanssa joista ei oikeasti pidä, niin kyllä minä ainakin häpeämättä pätkääkään laitan päälle sellaisen roolin, jossa pystyn ilman kahnauksia selvittämään tilanteet. Esim. koko armeijaaika meni jonkinlaisessa armeijaroolissa, joka ei ollut tosiaan ihan normaali minä.
Mutta onhan se tietysti niin, että eivät nuo eri roolit ihan persoonan ulkopuolisia ole. Niissä vain kärjistyy jokin puoli ja heikkenee jokin toinen.
Ja alkuperäiseen kysymykseen siitä, että onko toisen tunteilla pelaaminen väärin. Minun mielestäni ehdottomasti on. Ja en ymmärrä sitä, miksi pitää 'harjoitella pokaamista' ja vielä roolipelaamista varten? Sen ymmärtäisin, jos harjoittelee pokaamista elämää varten. Eikä sitä tarvitse 'treenata', kokkareilla nousee paremmin :)
|
|
Guzmo
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 14.00
|
|
Guzmo
13. syyskuuta 2003 kello 14.00
linkki
|
[quote:54972c6761="TypoDemon"]
Itse huomasin juuri, että olin harjottelemassa naisten pokaamista roolipelejä varten. :x Onko liian pitkellä veityä meininkiä jos alkaa tunteilla pelailla?
[/quote:54972c6761]
Tosielämässä kompurointiheitoista tulee suru puseroon.
|
|
Marcus Maximus
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 14.35
|
|
Marcus Maximus
13. syyskuuta 2003 kello 14.35
linkki
|
Ropeconissa Ericsson totesi, että roolipelaamalla ihminen voi kehittyä yksilöksi, joka vapautuu arjen rooleista ja hallitsee itsensä paremmin kuin muut. Vähän sellaista transsendentaalista juttua.
Kun sen demystifioi, varmaan pitää jossain määrin ihan paikkansakin.
|
|
Dovas
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 21.57
|
|
Dovas
13. syyskuuta 2003 kello 21.57
linkki
|
[quote:70273cc2ee="Marcus Maximus"]Ropeconissa Ericsson totesi, että roolipelaamalla ihminen voi kehittyä yksilöksi, joka vapautuu arjen rooleista ja hallitsee itsensä paremmin kuin muut.[/quote:70273cc2ee]
Kuvaisin "arjen rooleja" mielelläni totuttuun elämiseen opittuina kaavoina, joista kumpuaa tapa toimia (kuten ihmisillä elämässä normaalistikin) tietyissä tilanteissa tietyillä tavoilla. Esim. ns. "oravanpyörä" ja sen mukana totuttuun tapaan eletessä tulevat lokerot jossa ihmiset 'elävät', löytyvät helposti alitajunnastamme kun 'toimimme'. Tästä voisi vetää johtopäätöksiä opittuihin roolimalleihin, ja tapoihin joilla subjektiivisesti analysoimme itseämme suhteessa toisiin ihmisiin.
Tavallaan voisi sanoa että [i:70273cc2ee]rope[/i:70273cc2ee] on (meille) todella (/äärimmäisen) erikoinen ja moderni keino nähdä peilistä käyttäytymisensä ja kyseenalaistaa se. Lähteä tavallaan alusta. Vaarallista leikkiä. :wink:
|
|
Marcus Maximus
linkki
13. syyskuuta 2003 kello 22.35
|
|
Marcus Maximus
13. syyskuuta 2003 kello 22.35
linkki
|
[quote:9d7ee56d2d="Dovas"]Kuvaisin "arjen rooleja" mielelläni totuttuun elämiseen opittuina kaavoina, joista kumpuaa tapa toimia (kuten ihmisillä elämässä normaalistikin) tietyissä tilanteissa tietyillä tavoilla. Esim. ns. "oravanpyörä" ja sen mukana totuttuun tapaan eletessä tulevat lokerot jossa ihmiset 'elävät', löytyvät helposti alitajunnastamme kun 'toimimme'. Tästä voisi vetää johtopäätöksiä opittuihin roolimalleihin, ja tapoihin joilla subjektiivisesti analysoimme itseämme suhteessa toisiin ihmisiin. [/quote:9d7ee56d2d]
Kutakuinkin samaan tulokseen tuli eräs tunnetuimmista sosiaalipsykologeista, [b:9d7ee56d2d]Erwing Goffman[/b:9d7ee56d2d]. Goffmanin paras esimerkki on lääkärin vastaanotto, jossa toimitusjohtaja toimii potilaan roolissa ja lääkärillä on kaikki auktoriteetti. Jos toimitusjohtaja kävelee itsenään lääkäriin, syntyy ongelmia.
Ja ihmiset ovat sitten näiden roolien summia. Isä, toimitusjohtaja, kalakaveri, potilas, alikersantti... Rooleja on loputtomasti.
Tästä voidaan sitten väitellä niin modernin kuin postmoderninkin ajattelun kautta. Modernin ajattelun mukaan ihmisellä on ydin-identiteetti, jonka päälle hän vetää rooleja. Postmodernimman näkemyksen mukaan ydintä ei ole, vaan todellinen minuus muodostuu pelkästään näistä kontekstiriippuvaisista rooleista.
Äärimmäisen mielenkiintoinen pala sosiaalipsykologiaa. Myös roolipeliteoreettisesti käyttökelpoista kamaa. Meilahden koulukunta esimerkiksi [url=http://personal.inet.fi/koti/henri.hakkarainen/meilahti/model.html]määrittelee hahmon postmodernin rooliteorian kautta[/url].
Yksinkertaistaen; rakennamme identiteettimme siten, että luomme kuvitteellisen tarinan itsestämme henkilönä, joka yhdistää kaikki arjen erilaiset roolit, joita käytämme ja luomme päivittäin. Hahmo on samanlainen roolien kasauma, mutta sitä varten luodaan tietoisesti erillinen fiktiivinen ja fiktiiviseksi tiedostettu tarina.
Erinomainen määrittely. Tämä sovellus on Meilahden koulukunnan roolipelimallin ehdottomasti suurin ansio, sanon.
|