Vanha foorumi

Takaisin

Kärrynpyörittäjät, metsä, iloinen härkä ja muita kertomuksia

Yleinen Glorantha-keskustelu
Vesa 27. maaliskuuta 2009 kello 21.43
Kirjoittaja Viesti
Vesa linkki 27. maaliskuuta 2009 kello 21.43
Vesa 27. maaliskuuta 2009 kello 21.43 linkki Vihdoin, tai no vihdoin ja vihdoin, kyllähän tässä jo viime vuoden puolella aloitettiin ja muutama peli on jo alla, mutta kuitenkin, olen saanut Glorantha -kampajan pystyyn. Peli sijoittuu Wilmskirkin kaupungin lähitienoille, Balmyrin heimon maille. Systeeminä käytän omaa sätöstäni joka on lainannut jotain elementtejä HQ:sta ja toisia elementtejä ties mistä. Tarkoituksena tässä topicissa minulla ei kuitenkaan ole oman sääntösysteemini setviminen, vaan oman kampanjani esittely ja kuvailu. Aikaisemmin kuitenkin porukka on täällä omista peleistään kirjoitellut ja niitä esitellyt, mutta minulla kun ei silloin ollut oikein kunnollista peliä missään vaiheessa niin en voinut mistään kirjoitellakaan. Nyt siis kun olen vihdoin saanut pelin kasaan niin voinen siitä teille tietoa jakaa! Eli ajattelin pitää täällä foorumilla jonkinlaista blogin tapaista kampanjastani, toivon mukaan rikastuttaakseni ja aktivoidakseni foorumia. Kampanjani pelaajahahmot ovat Jeroling -klaanin eloon jääneitä jäseniä, tosin eivät enää ainoita. Vuosi on 1621 ja Meren vuodenaika on tällä hetkellä loppupuolella. Kuitenkin noin viikko tai kaksi takaperin hahmot kokivat elämänsä suurimman tragedian. Heidän klaaninsa nimittäin lanattiin käytännössä maan tasalle lunarilaisten toimesta. Aikaisemmat Sartarissa syntyneet kapinat olivat ilmeisesti opettaneet että kivuttomimmin niistä päästään kun ne hoidetaan ennen kuin ne edes kunnolla pääsevät alkuun. Jerolingit olivat saaneet tarpeekseen lunarilaisesta verotuksesta joka ei käytännössä jättänyt paljoa itse klaanilaisille käteen omista tuotteista. Kaikkein eniten tämä lunarien valloituspolitiikka vihastutti klaanin nuorta taania, Brenningiä joka nousi aina klaanin päälliköksi entisen päällikön, Ulfstanin kuoltua. Heti ensitöikseen Brenning kielsi klaaniaan maksamasta minkäänlaista veroa lunarilaisille. Tästä ja muista pienistä jäynistä miehittäjiä kohtaan seurasikin sitten se, että eräänä kauniina aamuna Jerolingit kohtasivat voimallisen lunariarmeijan omilla maillaan. Tästä seurasikin sitten se tilanne mistä pelaajahahmot aloittivat, klaani siis pyyhkäistiin käytännössä maan tasalle. Toki ilman vastarintaa Brenning ei hävinnyt. Taistelu oli suuremmoinen ja laulujen arvoinen, mutta vihollinen oli liian väkilukuinen Jerolingien urheille sotureille joidenka veri kasteli myllerretyn maan. Selviytyjiä tuosta kahakasta oli vai viisi, Haraldain, Odaylan -devotee joka saapui retkiltään väärään, tai joillekin oikeaan aikaan. Leik, nuori skaldinalku joka ihaili Brenningiä ja tämän päättäväisyyttä ja joka olisi halunnut kaatua taistellen lunareita vastaan eikä paeta ja piileskellä kuin pelkuri. Ostranatos, Engizin kalastaja joka on vannonnut puhdistavansa Sartarin likaisista lunarilaisista virkamiehistä tai sitten ei ole vannonut, mutta vihaa lunarilaisia virkamiehiä yli kaiken. Sora, epäempaattinen Ernalda Parantajan palvoja joka huonoilla ruoanlaittotaidoillaan pitää huolen siitä että porukalla on aina nälkä. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on Hofstaring, Hevduranin esimerkkiä seuraava tietäjä joka kyllästymiseen asti jaksaa muistuttaa sitä kuinka klaanin kunnia ja kaikki tärkeät esineet ja asiat olisi palautettava enalleen hinnalla millä hyvänsä tai kuinka Wilmskirkin muuri on upea ja siihen liittyy tarina ja paljon perinteitä. Urheat sankarimme ovat ottaneet majapaikakseen pienen metsikön joka ympäröi kirkasvetistä lampea. Lampea asuttaa vedenhenki johon Ostranatos teki tuttavuutta käydessään ensimmäisinä metsässäolopäivinä kalastamassa tuossa lammessa. Uhria vastaan Ostranatos nostikin lammesta suuren ja maukkaan kalan. Ongelmana olikin nyt että mistäpä uhri tuolle hengelle. No ennen iltaa tuo ongelma oli ratkaistu kun uljaat sankarimme kävivät härkävankkurien kimppuun jota vartio neljä kovin gonahtanutta imperiumin univormussa ollutta sotilasta. Vartijat tapettiin sekä kuski, kärryistä löytyi tynnyri tai kaksi jotka sisälsivät suolattua kalaa sekä yksi puiseen häkkiin ja säkkiin sullottu ankka joka lunarilaisilta päät katkottuaan kiitti vapauttajiaan ja lupasi korvata vapautensa jollakin tavalla ja otti jalat allensa. Lunarilaisten varusteita saatiin sopiva uhrilahja lammen hengelle. Härkä vietiin metsän toiselle laidalle pois näkyviltä kun se ei suostunut tulemaan metsäänkään. Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja edellisenä päivänä ryöstösaaliiksi saatu härkä heilutti iloisesti häntäänsä Ostranatokselle tämän kiikuttaessa sille vettä juotavaksi. Päivä sujui kaikinpuolin rattoisasti kun sankarimme päättivät käydä irrottamassa noista härkävankkureista pyörät, kuskaten ne leiriinsä. Jossakin vaiheessa leiriin ilmestyi pieni poika, kovin likaisen ja nuhruisen oloinen liikkaavan alynxin kanssa. Lapsi paljastui Orlmariksi, eli hän oli selviytynyt myös lunarilaisten hyökkäyksestä. Orlmarin kertomuksista selvisi että osa, ainakin naisia ja lapsia, klaanista oli otettu vangiksi ja kuskattu jonnekin, joukossa Orlmarin äiti Asrelika jonka perään Orlmar itki ja itki myös kaatunutta isäänsä, Eralmaria. Haraldain lähti jossakin vaiheessa metsälle, ajautuen aina Kuronolin -klaanin maille. Kaataessaan suuren karjun ja suunnatessaan matkansa kohti leiriä Haraldain törmäsi sitten Kuronolin metsästäjiin. Lopulta, pitääkseen saaliinsa Haraldain lupautui tarjoamaan taikuuttaan Kuronolin Ormalaya -voittoiselle metsästäjäporukalle. Päästyään sitten Kuronolin klaaniringin alueille havaitsi Haraldain paikalla lunarilaisia, ilmeisesti Kuronolien päällikkö Boymar oli myynyt sielunsa paholaiselle, eli veljeili lunarilaisten kanssa. Sen enempiä asiaan puuttumatta Haraldain suoritti tarvittavat rituaalit, palaten saaliinsa kanssa leiriin. Seuraava aamuyö alkoi kovalla ukkosmyräkällä, urheiden sankariemme kyhäämä risumaja ei kuitenkaan pitänyt kovinkaan hyvin vettä joten käytännössä kaikki kastuivat, paitsi Alynx joka oli asettunut majan kuivimpaan kohtaan nukkumaan. Sateen hellittäessä ja aamun sarastaessa sankarimme joutuivat jäljittämään tuota iloista härkäänsä joka oli säikähtänyt ukkosta niin, että oli onnistunut katkaisemaan köyden joka sitä piti kiinni. Lopulta tovin etsintöjen jälkeen härkä sitten löydettiin ja se otettiin mukaan matkalle Wilmskirkiin johon sankarimme päättivät seuraavaksi suunnata. Wilmskirkissä sattui ja tapahtui. Thrall -marketissa oli tuttuja vankina, lähempää tarkastelua sankarimme eivät päässeet kuitenkaan tekemään sillä vihainen vartija hääti heidät pois. Wilmskirkissä sankarimme olivat päättäneet myydä vangitsemansa härän koska eivät nähneet sille tarvetta muuten. Kohti toria kulkiessaan eräs Kuronolilainen paukapää kuitenkin tunnisti sankarimme Jerolingeiksi ja aikoi livistää kielimään vartijoille, pelisysteemin kustessa tässä vaiheessa pääsi tuo hyypiö sitten kielimäänkin vartijoille. Tämä aiheutti sitten sankariporukkamme hajaannuksen, Leik ja Haraldain jotka olivat tuota Kuronolin äijää kovistelleet, pakenivat Balmyrin neljännykseen, Ison Pyökin -klaanin jäsenten suojiin joidenka tiesivät olevan luotettavia. Samoihin aikoihin Hofstaring oli mennyt tiedontemppeliin tapaamaan Balmyrin lainpuhujaa. Sora ja Ostranatos jäivät torille tavaroita katselemaan. Hofstaringin onnistui suostutella Harbard, eli tuo lainpuhuja, ostamaan heiltä härän. Juuri kun Harbard ja Hofstaring saapuivat härkää noutamaan, saapui joukko kapungin vartijoita, lähinnä paikallista militiaa ja pari lunarilaista, ilmeisesti aikeinaan viedä Ostranatos ja Sora mukanaan. Harbardin onnistui kuitenkin uskotella vartijat että sankarimme olisivat olleet hänen vieraitaan eivätkä mitään lainsuojattomia tai kapinallisia. Näin päästyään kuin koirat veräjästä Sora, Hofstaring ja Ostranatos lähtivät ilman härkäänsä ja Leikiä ja Haraldainia, Harbardilta saamiensa tavaroiden kanssa kohti leiriä. Seuraavana yönä sankarimme Haraldain ja Leik päättivät paeta Wilmskirkistä Ison-Pyökin klaanilaisten avustuksella, muurin yli kiipeämällä. Leik, onnettomana kiipeilijänä, onnistui putoamaan toiselta puolelta alas tullessaan loukaten vasemman olkapäänsä ja saaden muutenkin ruhjeita. Haraldain joutui nostamaan loukkaantuneen Leikin hartioilleen aloittaessaan matkanteon kohti leiriä. Matkalla pimeydessä Haraldain ja Leik törmäsivätkin sitten Zongin metsästäjään joka toivoi Leikistä helppoa saalista. Toisin kuitenkin kävi, sillä Haraldain kävi karhun raivolla painiin peikon kanssa kaataen sen maahan, tämän jälkeen Leik, huolimatta heikosta tilastaan, urheasti survaisi keihäänsä peikon rintaan, haavoittaen sitä pahasti. Nöyryytettynä ja lyötynä peikko luovutti ja lähti sitten pimeyteen, jättäen sankarimme rauhaan. Lopulta Leik ja Haraldain pääsivät takaisin leiriin jossa Sora epäempaattiseen tapaansa ryhtyi sitomaan Leikiä ja parantelemaan tämän vammoja. Seuraavana päivänä sankarimme joutuivat hävyttömän veijarin kiusaamiksi, tämän muun muassa näytettyä heille takapuoltaan. Yön tullen Haraldain livahti Wilmskirkiin Thrall markettiin selvittämään että ketä kaikkia siellä oikein Jerolingeistä oli vankina. Palattuaan takaisin leiriin Haraldain kertoi muille havainnoistaan ja sankarimme ryhtyivät kuumeisesti pohtimaan kuinka vapauttaa klaanitoverinsa vankeudesta. Tässä siis tiivistettynä neljä ensimmäistä pelikertaa, kommentit ovat aina tervetulleita. Pyrin päivittämään tätä viestiketjua sitä mukaa kun pelejä kertyy ettei ihmisten tarvitsisi enää tällaisia hemmetin pitkiä viestejä lukea.
Vesa linkki 3. huhtikuuta 2009 kello 16.47
Vesa 3. huhtikuuta 2009 kello 16.47 linkki Viides pelikerta kampanjassamme saatiin pelattua tiistaina. Tässä seuraavassa sitten hiukan tuon kerran antia. Aamun sarastaessa sankariemme mieltä kalvoi yksi ainut ajatus, kuinka saada vangitut klaanilaiset vapautetuksi Wilmskirkistä ennen kuin kaikki päätyvät orjiksi ties minne. Edellisenä iltana he olivat päätyneet siihen johtopäätökseen että tarvitsi urhata esi-isille jotta ne antaisivat suojeluksensa tälle vapauttamisoperaatiolle. Tarvitaan uhrattavaa! Näin sankarimme tuumivat ja tulivat yhteistuumin siihen lopputulokseen että kaksi lehmää täytyis saada, toinen esi-isille uhrattavaksi ja toinen lammen hengelle. Sitten mietittiin että mistä lehmät? Vastausta ei kauaa tarvinnut hakea sillä se löytyi "Tois puol Chorms jokkee". Eli Endalingien, lunarmielisten petturien lehmät ovat juurikin sopivia uhrattaviksi. Sen pitempiä jahkailematta, hiukan tosin suunnitelmia pohtien, sankarimme lähtivät suunnistamaan kohti Chorms jokea joka on ollut vuosien ajan rajana Jerolingien tulan ja Endalingien tulan välillä. Suorin reitti Chorms joen ylittävälle kahlaamolle kulki halki Jerolingien tulan, ohi tuhotun ja poltetun klaanin pääkylän, tahi steadin. Raunioita lähestyttäessä tarkkasilmäinen Leik huomasi jo hyvän matkan päästä että raunioiden lähistöllä pyöri joitakin heortilaiseen tapaan sonnustautuneita, aseistettuja tyyppejä. Lähestyttyään raunioita Leik tunnisti henkilöt Kuronolin klaanin jäseniksi. Tarpeeksi lähelle päästyään kuronolilaiset huomasivat sankarijoukkiomme neljä jäsentän, tässä välissä Haraldain oli siirtynyt sivummalle ja hävinnyt jonnekin. Hofstaring ryhtyi kovaan ääneen tivaamaan kuronoleilta että mitä ihmettä ne tekivät Jerolingin mailla luvatta. Kuronolit ilmoittivat röyhkeästi olevansa tarkastamassa maita jotka aikovat jakaa endalingien kanssa kun Jerolingit kerran on tuhottu. Tästäkö Hofstaring sitten suivaantui ja samalla sitten paljasti että olivat Jerolingin selviytyneitä jäseniä. Tästähän sitten seurasi välittömästi taistelu kun kuronolit palkkion toivossa hyökkäsivät sankariemme kimppuun. Aivan mallikkaasti taistelu ei kuitenkaan sujunut kuronolien osalta. Nimittäin samaan aikaan oli steadin raunioista heidän taakseen ilmestynyt suuri karhu jota kuronolit eivät olleet huomanneet. Kun he valmistautuivat hyökkäykseen sankariemme kimppuun, karhu murahti äänekkäästi ja nousi takajaloilleen. Lähimmät kaksi kuronolia pinkoi pakoon pakokauhun vallassa. Hofstaring käytti tilaisuutta hyväkseen ja ryntäsi häntä puhutelleen kuronolin kimppuun, huitaisten miekallaan tätä paljaalle kaulalle. Samalla kuronolien takana ollut karhu huitaisi yhtä kuronolian käpälällä poskeen ja tämä lennähti tajuttomana maahan. Leik lävisti vielä yhden kuronolin keihäällään samalla kun karhun lähettyvillä ollut hyypiö lähti pakoon hänkin. Tämän jälkeen Hofstaring pakotti jäljelle jääneitä kahta kuronolia pudottamaan aseensa ja painumaan klaaninsa johtajille kertomaan että Jerolingien tulaa ei jaeta niin kauan kun Jerolingit vielä ovat hengissä. Taistelun jälkeen karhu paineli erään palaneen raunion taakse, jonka jälkeen sieltä ilmestyi Haraldain paikalle. Kaatuneilta kuronoleilta otettiin kaikki hyödyllinen mukaan ja suunniteltiin että mitä nyt tehtäisiin. Sankarimme päättivät että ottavat tajuttoman kuronolin mukaansa viedäkseen sen Endalingien maille hämmennystä herättämään. Sankariemme matka jatkui kohti kahlaamoa joka veisi heidät Chorms joen yli, Endalingien maille. Aivan ilman välikohtauksia matka ei vieläkään sujunut. Sankarimme, tai lähinnä Haraldain joutui haavoittuneen uroxin väijyttämäksi. Pian kuitenkin sankareillemme selvisi että uroxi olikin tuttu mies, nimittäin Erkenar joka oli näköjään jäänyt taistelusta henkiin. Sora rauhoitteli Erkenaria ja tämän jälkeen lääkitsi ja hoisi hänen haavojaan, poistaen takapuolesta törröttävän nuolen. Rauhoituttuaan ja saatuaan hoitoaan Erkenar kertoi kuinka oli lahdannut ainakin 20 lunarilaista ennen kuin ne ruojat ryhtyivät ammuskelemaan Erkenaria ja hän joutui pakenemaan. Metsikössä jossa Erkenar piileskeli näyttäisi puista roikkuvan muutama ruumiskin. Erkenar lähtee mielihyvin sankariemme kelkkaan Endalingeiltä lehmiä hakemaan, taistelun toivossa tietenkin. Sankarimme pääsevät ongelmitta joesta yli, saapuen Endalingien maille. Haraldain löytää tiedustellessaan noin kolmekymmenpäisen karjalauman joita paimentaa kolme paimenta. Tämän lauman sankarimme sitten päättävät yllättää ja varastaa siitä tarvitsemansa lehmät. Aivan nappiin tämä yritys ei kuitenkaan mene, sillä väijyttäessään nautoja paikalle sattuu ratsastamaan kolme Endalingin asetaania. Paimenten kanssa muutaman sanan vaihdettuaan taanit lähtevät ratsastamaan juuri siihen suuntaan missä sankarimme lymyilevät. Haraldain huomaa tämän koska kulkee ryhmän kärjessä tiedustelemassa muttei ehdi varoittamaan muita millään. Muut kuitenkin kuulevat lähestyvät kavioiden äänet ja koettavat kykynsä mukaan piiloutua. Taanit kuitenkin huomaavat huonosti piiloutuneet Hofstaringin, Soran ja Erkenarin sekä tuon tajuttoman kuronolin hyypiön jonka Ostranatos on heittänyt maahan. Taanit tivaavat mitä sankarimme oikein tekevät Endalingien mailla. Hofstaring supliikkimiehenä ryhtyy sitten kertomaan että kuinka he jäljittivät kuronoleja Endalingien maille ja saivat yhden kiinni, osoittaen sitten maassa makaavaa tyyppiä. Hän vakuuttaa vielä ettei heillä ole mitään Endalingeja vastaan johon Erkenar sitten ihmetellen toteaa että eikös nämä olleet niitä pettureita joita tultiin nyt raidaamaan että mitä se Hofstaring oikein höpertää. Tämän jälkeen Hofstaring ei enää onnistu puhumaan sankareitamme pois tilanteesta vaan taanit aikovat hyökätä heidän kimppuunsa. Piileskellyt Haraldain kuitenkin toimii ensin ja ampuu taaimmaiselta taanilta hevosen alta. Hofstaring loitsuaa ja muiden hämmästykseksi heittää miekkansa kohti toista taania, ja kuin ihmeen kaupalla miekka uppoaa terä edeltä tuon taanin kaulaan tappaen hänet siihen paikkaan. Ostranatos, Leik ja Erkenar nousevat esiin ja heidän lähettyvillään ollut taani aikoo juuri puhaltaa torveensa apua kutsuakseen kun nuoli lävistää hänen kätensä ja torvi putoaa maahan. Samalla Ostranatos ja kumppanit ryhtyvät härnäämään samaista taania hevosen selästä ja viimein hän sitten putoaakin ja Erkenar viimeistelee tappotyön kirveellään. Haraldainin onnistuu vielä tappamaan nuolella viimeisen taanin, jolta hän aikaisemmin ampui hevosen alta. Taanin raato lähtee pyörimään rinnettä alas kohti lehmälaumaa ja paimenia, joten Haraldain päättää toimia ja muuttuu karhuksi rynnäten kohti lehmiä ja paimenia. Lehmät säikähtävät ja menevät vauhkoiksi sännäten sinne sun tänne, polkien yhden paimenista jalkoihinsa. Lehmiä sankariemme ei siis tällä kertaa onnistunut saamaan, mutta toisen henkiin jääneistä hevosista heidän onnistui ottaa kiinni joten aivan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä. Taanit putsattiin sitten kaikesta arvotavarasta ja kuronolien tajuton hyypiö jätettiin makaamaan taistelupaikalle jonka jälkeen sankarimme suuntasivat kohti leiriään. Kotimatkalla ei tapahtunut mitään ihmeellistä ja he pääsivätkin perille ehjin nahoin, päättäen uhrata saaliikseen saaman hevosen esi-isille vasta seuraavana päivänä.
Vesa linkki 18. heinäkuuta 2009 kello 9.56
Vesa 18. heinäkuuta 2009 kello 9.56 linkki Pitkästä aikaa tämä mahtipontinen ja eeppinen kampanjamme eteni aimo harppauksen. Tältä kuudennelta pelikerralta ei toimintaa ja tilanteita puuttunut. Aikaisin aamulla, ennen auringon ensimmäisiä säteitä mahtavat sankarimme suuntasivat metsäisestä piilopaikastaan Jerolin kukkulalle, jolta ammoisina aikoina suuri sankari Jerol oli luonut ensisilmäyksensä klaaninsa tulevaan tulaan. Sankariemme mielen täytti pienoinen haikeus ja surumieli kun he katselivat kukkulalta runneltua ja poltettua tulaansa. Kukkulalla, kaiverretun paaden äärellä Hofstaring aloitti tavanomaiset rituaalimenot, julistaen klaanin mahtavien esi-isien nimiä ja heidän urotöitään samalla kun Leik viritteli pyhää laulua muiden yhtyessä tähän kykyjensä mukaan. Erkenar piti levotonta hevosta aloillaan joka luultavasti oli arvannut kohtalonsa. Auringon ensisäteiden ilmestyessä taivaanrantaan otti Hofstaring rituaaliveitsen esille, viiltäen hevoselta kurkun auki ja valuttaen sen verta tuolle kukkulalla olevalle paadelle. Aluksi näytti että rituaali ei olisi onnistunut kun mitään ei tapahtunut, mutta sitten yhtäkkiä yllättäen maailma sankareidemme ympärillä sumeni ja hämärtyi, aivan kuin he olisivat siirtyneet johonkin toiseen paikkaan. Pian näkyvillä oli oikeastaan enää paaden ympärysalueet ja jostakin pimennoista astui esiin neljä haamumaista hahmoa, Jerolingin tunnuksin varustautuneena. Tuosta neljän hahmon joukosta yksi astui lähemmäs sankareitamme, katsoen kysyvästi Hofstaringia. Hofstaring aloitti sitten kertomaan kuinka he ovat klaanin viimeisiä eloonjääneitä Wilmskirkissä olevien vankien ohella jotka he nyt siis aikoisivat vapauttaa ja tarvitsisivat tähän esi-isien siunausta. Tämän jälkeen tuo henkiolento astui taaemmas, takaisin muiden henkiolentojen luokse. Näytti aivan siltä kuin nuo henget olisivat keskustelleet keskenään mutta minkäänlaista ääntä ei kuulunut. Tämän jälkeen tuo sama henkiolento astui taas lähemmäs sankareitamme kertoen Hofstaringille että esi-isät olivat hyväksyneet uhrin ja että heidän tulisi odottaa hetkeä jolloin musta pilvi peittää Punaisen Kuun taakseen. Tämän jälkeen henkiolennot katosivat ja sankarimme havahtuivat kirkkaaseen auringonpaisteeseen. He paloittelivat uhratun hevosen ruhon ja veivät sen leiriinsä ja syöden sen sitten juhla-ateriana esi-isien kunniaksi. Ostranatos kävi vielä uhraamassa lammessa asustavalle hengelle heidän edellispäivänä saamaansa sotasaalista jotta henki jatkaisi edelleen heidän leirinsä suojelemista. Illan koittaessa sankarimme lähtivät talsimaan kohti Wilmskirkiä rakentamansa tikarappuset mukanaan. Heidän suunnitelmansa oli, että Ostranatos hyökkää Erkenarin avustuksella Wilmskirkin edustalla sijaitsevalle lunarilaisten viinitilalle, koittaen saada siellä aikaan tulipalon joka kiinnittää kaupungin vartion huomion samalla kun muu ryhmä kapuaa muurin yli kaupunkiin vankeja vapauttamaan. Ilta vaihtui yöksi sankariemme kykkiessä valmiudessa odottaen josko esi-isien mainitsemat merkit pitäisivät paikkaansa. Punainen Kuu näkyi täysikokoisena taivaalla ja ilma oli tyyni ja kirkas. Sankareillamme oli paha aavistus siitä että mitään tummia pilviä ei tällaisella säällä voisi kerääntyä peittämään tuota punaista ja mieltä raastavaa öistä valonlähdettä. Keskiyö oli jo pian taittunut kun sankarimme huomasivat sään muuttuneen. Pieni tuulevire tuntui selvästi heidän kehollaan ja pian he huomasivat pohjoisella taivaanrannalla tumman pilven joka työntyi nopealla vauhdilla heitä kohti. Kuu painui äkkiä ja yllättäen pilviverhon taakse. Sankarimme tiesivät että nyt oli aika toimia. Viinitilan läheisyydessä kärsimätön Erkenar odotti päästä tappamaan kirottuja lunareita. Hän oli odottaessaan suorittanut jonkinlaisia rituaaleja ja rukouksia Uroxille samalla Ostranatoksen pelätessä että joku viinitilalta kuulisi Erkenarin mesoamisen. Kun Kuu vihdoin katosi pilviverhon taakse huudahti Ostranatos Erkenarille että on aika hyökätä ja kuin salamaniskusta Erkenar aloitti raivokkaan ja berserkkimäisen rynnäkön kohti tuota viinitilaa, ovella seisovien vartiomiesten täydeksi yllätykseksi. He olivat kuulleet askelia pimeydestä ja karjumista mutta ennen kuin he ehtivät sen kummemmin tekemään mitään hyödyllistä niitti heidät Erkenarin voimakkaat kirveeniskut. Ostranatos tuli hiukan Erkenarin perässä, antaen tämän kiinnittää suurimman huomion viinitilalla. Itse viinitila oli valmistettu kivestä, mutta pihalla oli muutama puinen rakennus. Ostranatos päätti hiippailla suurimman puisen rakennuksen luo, yllättäen sen edustalla seisoneen, hämmentyneen vartijan. Sitten hän nappasi tuon rakennuksen oven edustalla olleen soihdun, nakaten sen tuon rakennuksen olkikatolle joka roihahti nopeasti tuleen. Tämän jälkeen Ostranatos tuikkasi pienemmän vajan liekkeihin jonka jälkeen hän ryntäsi viinitilan sisälle rynnänneen Erkenarin perään. Muurin juurella valmiudessa ollut muu porukka havaitsi pian tulen loimotuksen viinitilalta, odottaen että kaupungin vartijat huomaisivat sen myös. Pian näin tapahtuikin ja Wilmskirkissä alkoivat torvet ja kellot soida ja vartijat ja palontorjunta hälytettiin eteläportin edustalle. Vartijat kaikkosivat myös muurilta ja näin ollen sankarimme päättivät toimia, nostaen tikapuut tukevasti muuria vasten. Hiukan toisaalla Haraldain päätti toimia yksin, nousten ketterästi muurin yli ilman tikapuita ja hipsi vaivihkaa orjamarketin kulmille. Samaan aikaan viinitilalla Ostranatos näki sisään tullessaan muutamia raatoja makaamassa pitkin ja poikin samalla kun yläkerrasta kuului riehumisen ääniä ja lapsen kirkumista ja itkua joka päättyi voimalliseen mätkähdykseen. Ostranatos tuikkasi sisäpuolelta kaiken mahdollisen palamaan, verhot, kankaat jne. samalla huutaen Erkenaria jota ei näkynyt eikä kuulunut. Tämän jälkeen hän päätti poistua talosta huudellen edelleen Erkenaria. Ulos päästyään Ostranatos kuuli kauhistuneita sartarinkielisiä huutoja tuosta isosta puurakennuksesta jonka hän oli ensimmäisenä tuikannut tuleen. Ripeästi toimien hän ryntäsi ovelle ja otti sitä kiinnipitävän salvan irti ja avasi oven, nähden oven takana neljä selvästi sartarilaista, hätääntynyttä orjaa jotka yskivät savua keuhkoistaan. Ostranatos käski noita orjia juoksemaan ulos ja äkkiä samalla kun Erkenar ilmaantui tuolta viinitilasta. Sen kummempia odottamatta Ostranatos lähti juoksemaan kohti Chorms -jokea jonka törmällä viinitilan viljelykset sijaitsivat. Takaansa hän kuitenkin kuuli orjien kauhistunutta huutoa ja Erkenarin karjuntaa ja mätkähdyksiä. Kaksi noista vapautetuista orjista juoksi Ostranatoksen perässä toisen kaaduttua ja lennettyä jonnekin viiniköynnösten sekaan. Ostranatos suuntasi kuitenkin edelleen kulkunsa jokeen, hypäten sinne ja sukeltaen samalla Engizin siunausta pyytäen. Kaupunki oli pian tyhjentynyt vartiomiehistä. Orjahäkkejä tosin vartioitiin edelleen, mutta Haraldain päätti toimia ääneti, listien vartijan toisensa perään. Samoihin aikoihin myös muut kaupunkiin hiippailleet sankarimme saapuivat orjamarketin kulmille, nähden vartijoiden kummasti huvenneen sieltä. Leikin onnistui listiä viimeinen pihalla oleskellut vartiomies, joka istui tuolilla piippuaan poltellen. Tämän jälkeen sankarimme ryhtyivät nopeasti aukomaan häkkien ovia, katkoen köysiä ja salpoja kirvein ja veitsin. Saatuaan kaikki kymmenen häkeissä ollutta, pääosin naisia ja lapsia, vapaaksi ja ottaen heikon vanhuksen, Jarlanin kantoonsa lähtivät he johdattelemaan joukkiota ripeästi takaisin muurille jotta pääsisivät sen yli. Sambari -heimon neljänneksellä he kohtasivat kolme heimon jäsentä pihalla ihmettelemässä yöllä syntynyttä meteliä. He olivat kuitenkin myötämielisiä sankareitamme kohtaan ja päättivät olla puuttumatta heidän toimiinsa. Samalla kuitenkin orjamarketilla oltiin havahduttu ja sieltä kuului kovaäänistä meteliä. Haraldain päätti palata takaisin katsomaan ettei heidän peräänsä lähdettäisi, muiden jatkaessa kohti muurille johtavia portaita. Haraldain havaitsi orjamarketin kuhisevan vartijoita jotka tuijottelivat avattuja häkkejä ja kuolleita kollegoitaan samalla lihavan, jonkinlaisessa pyjamassa olevan miehen sättiessä heitä ja huutaessaan heille. Noin viiden hengen ryhmä lähti seuraamaan ilmeisesti havaitsemiaan jälkiä sinne suuntaan minne sankarimme olivat orjineen lähteneet. Haraldain ei aikaillut vaan salamannopeasti ampui joukkion kärjessä kulkeneen miehen jousellaan, samalla lähtien juoksemaan huomiota herättäen kohti Hopeakielen markkinapaikkaa. Hetken ihmeteltyään tuo porukka ryntäsi Haraldainin perään. Haraldain johdatteli tuota joukkiota perässään sitten aina Sambarin neljännykselle asti, väijyttäen heidät erään pitkätalon seinustalta. Viskaten perää pitäneen tyypin maahan Haraldain päästi vertahyytävän karjaisun, pelästyttäen hänen perässään olleet tyypit ja luultavasti herättäen loputkin kaupungista jotka eivät olleet heränneet hälytyskelloihin ja torviin. Samalla hän rynnisti tuon porukan lävitse puskien kaksi noista orjamarketin vartijoista kumoon. Sillä välin olivat orjia kuskanneet sankarimme päässeet jo muurille saakka, Jarlanin jossain vaiheessa valittaen että ei enää jaksaisi. Sora syötti kuitenkin hänelle rauhoittavia yrttejä. Tikapuille päästessä homma hidastui huomattavasti, sillä heikkokuntoiset naiset kiipesivät niitä kuolettavan hitaasti. Sora huomasi alhaalla erästä pitkätaloa vasten seisovat toiset tikapuut ja päätti pinkoa hakemaan ne jotta pakomatkaa voitaisiin nopeuttaa. Juuri kun hän oli saanut tikapuut mukaansa ilmestyi kulman takaa soihtua kantava mies, jonka Sora tuuppasi tikarapuilla ensin kumoon ja sitten vielä kopsautti tämän tajuttomaksi samaisilla rapuilla. Muurilta kapuamisen hiukan nopeuduttua palasi suuri joukko sotilaita ja vartijoita viinitilalta takaisin kaupunkiin. Muurilla viimeisten joukossa seisonut Hofstaring havaitsi muurille kapuavan vartijan soihdun valosta. Hoputtaen viimeisiä kapuamaan alas, lähti hän itse vihdoin ja viimein kapuamaan juuri kun kaksi vartiomiestä oli saavuttamassa hänet. Vartijat antoivat hälytyksen ja tarrautuivat tikapuiden yläpäästä kiinni, mutta Hofstaringin onnistui saada raput kaadettua kumolleen. Sankarimme koittivat hoputtaa nyt vapautettuja klaanitovereitaan, sillä eteläiseltä portilta näkyi valon kajoa kun ihmisjoukkio lähti lähenemään tuota muurin kohtaa jolta he olivat ylös ja myöhemmin alas sitten kavunneet. Hitaasti mutta varmasti sankarimme pääsivät yhä kauemmas muurista ja ilmeisestikään kukaan ei lähtenyt heidän peräänsä ainakaan ihan heti. Talsittuaan yhä kauemmas kapungista pysähtyivät he viimein lepäämään sillä heidän vapauttamansa vangit eivät jaksaneet yhtämittaista taivallusta kohti piilopaikkaa. Tässä vaiheessa sankarimme pyrkivät selittämään hämmentyneille ihmisille tilanteesta ja että heidät oli nyt vapautettu. Leikin aloittaessa rauhoittelemaan vapautettuja ylistyslaulullaan Jerolingeistä ja Brenningistä astui väkijoukosta vihaisen oloinen nainen, leskeksi kapinan takia jäänyt Minara, läpsäisten Leikiä voimallisesti avokämmenellä poskeen. Läimäytyksen jälkeen Minara rupesi sättimään sankareitamme ja Brenningiä siitä että he olivat aiheuttaneet tämän tilanteen ja tuhonneet klaanin. Leikin ja Brenningin ohella noottia sai myös Hofstaring joka yritti puhumalla rauhoitella Minaraa. Myös Hofstaring sai avokämmenestä poskelleen. Haraldain saapui paikalle kuulessaan Minaran metelöinnin. Juuri kun Minara alkoi sättiä myös häntä, nappasi Haraldain Minaran tiukkaan otteeseen ja tukki tämän suun kankaalla ja nosti olkapäällensä. Tuossa mesoamisensa ohessa Minara oli maininnut sankareillemme että Brenning olisi kuljetettu Kotkanpesään, mutta ei ollut varma missä kunnossa Brenning oli tai että oliko hengissä lainkaan. Samalla eräs nainen, Brena nyyhkytti suruissaan että hänen kaunis tyttärensä oli myyty orjana Kotkanpesään. Tilanteen rauhoituttua sankarimme saapuivat jo päivän ollessa puolessa tuolle piilopaikalleen metsän siimekseen. Matkalla Jarlan lähti esi-isien tykö. Ostranatos saavutti myös tuon porukan ennen kuin he ehtivät metsälle saakka. Illalla Jarlanin ruumis poltettiin ja Hofstaring tarjosi kiitoslahjana aseita esi-isille. Erkenaria ei näkynyt eikä kuulunut. Seuraava aamu valkeni naisen kauhistuneella kirkaisulla. Tuo nainen oli Elnor, Tormaktin ja Fedarkoksen äiti. Hänen kirkaisunsa syynä oli hänen kolmetoista vuotias poikansa, Tormakt joka oli kulkenut Wilmskirkistä metsään apaattisen ja sulkeutuneen oloisena, mitään sanomatta. Nyt Tormaktin silmistä oli valunut verisiä kyyneleitä jotka olivat piirtäneet hänen poskilleen selvät kuoleman riimut! To be continued...
Garrik linkki 18. heinäkuuta 2009 kello 13.55
Garrik 18. heinäkuuta 2009 kello 13.55 linkki Kiitos näistä jutuista. Siistiä, että joku täällä aktiivisesti PELAA Gloranthassa! -G
Vesa linkki 18. heinäkuuta 2009 kello 15.20
Vesa 18. heinäkuuta 2009 kello 15.20 linkki No aktiivesti ja aktiivisesti. Tuon viimeisimmän pelikerran aikaansaaminen oli työn ja tuskan takana, mutta jospa syksymmällä kun arki palaa niin saataisiin vähän taas säännöllisempää peliä aikaiseksi :).
Ugly Psycho linkki 27. heinäkuuta 2009 kello 11.46
Ugly Psycho 27. heinäkuuta 2009 kello 11.46 linkki Noo, kesällä on ihmisillä menot epäsäännöllisempiä. Tärkeintä, että peli pyörii ja Vesalle pisteet kirjoittelusta. Mukava päästä itsekin vähän kertailemaan aina välistä.
Elgarth Mortifier linkki 27. helmikuuta 2010 kello 22.41
Elgarth Mortifier 27. helmikuuta 2010 kello 22.41 linkki Hyviä tarinoita. Sopivan matalatasoisia sankareita ja Myrsky voitti jälleen Punaisen kuun!
Gilgames linkki 28. huhtikuuta 2010 kello 19.08
Gilgames 28. huhtikuuta 2010 kello 19.08 linkki Ette ikinä uskoneet että palaisin! (itseasiassa tuskin tiesitte olemassaolostani) Asiaan Vieläkö tämä jatkuu? Erittäin virkistävää luettavaa, tekee mieli vetreyttää omia johtajantaitoja ja pelata kanssa. Täydet täpinät päällä. Kiitos.
Ugly Psycho linkki 29. huhtikuuta 2010 kello 6.17
Ugly Psycho 29. huhtikuuta 2010 kello 6.17 linkki Hiljasta on hetken aikaa ollu. Peliporukan aikataulut ei oikein istu yhteen.
Bellad linkki 29. huhtikuuta 2010 kello 6.30
Bellad 29. huhtikuuta 2010 kello 6.30 linkki Miksiköhän muuten aina se tekee ruokaa, joka ei osaa..?
Ugly Psycho linkki 3. toukokuuta 2010 kello 18.26
Ugly Psycho 3. toukokuuta 2010 kello 18.26 linkki Pelimaailmassa se yleensä jostain syystä tahtoo kokata. Oikeassa maailmassa muut on liian laiskoja.