Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ SYYSKUU 2007
Kalikos
Lähetyssaarnaaja Homagossa

Lapsesta asti olen tuntenut Jumalan ja hänen pyhiensä kutsun. Tunsin viehtymystä levittää Hyvää Sanaa pakanoille ja saada heidät kääntymään Jumalan puoleen synkistä harhoistaan. Synnikseni on tunnustettava, että nuorena haaveilin myös rikkauksista ja kuuluisuudesta, joita saavuttaisin lähetyssaarnaajana.

Nuorena miehenä valmistuin Akatemiasta ja lähdin kauas itään Pakanalähetyksen palveluksessa. Vietin muutaman vuodenajan Melibin viidakkosaarella, mutta paikallinen ilmasto osoittautui minulle epäterveelliseksi. Kuuma ja kostea ilmasto välisi pahoja sairaushenkiä, joilta Pyhälle Xemelalle suunnatut rukouksetkaan eivät voineet minua suojella.

Vielä toipilaana nousin Keskimeren imperiumin laivaan ja lähdin kuumeesta hikoillen kauemmas itään, kohti suurta saaristoa. Nämä Itäiset saaret olivat päässeet vasta heikosti kosketuksiin Jumalan sanan kanssa. Lähetystyöstä oli kuitenkin saatu hyviä tuloksia, sillä kokonaisen saaren kerrottiin kääntyneen yhdessä yössä Malkionin uskoon.

Uhkarohkeana miehenä suuntasin matkani Homagon ihmissyöjäsaarelle. Päätöstäni helpotti hiukan se, että saarelaisten kerrottiin syövän vain paikallisia asukkaita. Vastaanotto olikin ystävällinen, ja sain syödä juhlapidoissa saaren eksoottisia ruokia niin paljon kuin jaksoin. Jo yhdessä päivässä oloni kohentui ja sairauteni katosivat. Sitä edesauttoi saaren miellyttävä ilmasto, jota meren tuulet vilvoittivat.

Saarnatyöni alkoi huonosti, sillä villit eivät välittäneet kuunnella Jumalan sanomaa. Mikä vielä pahempaa, he suuttuivat kuvatessani heidän palvomansa väärän jumalan - ihmisnaisen ja delfiinikalan sikiön! - paholaismaiseksi olennoksi. Kauhukseni he jollakin pahalla magialla päättelivät, että minä muka olisin sukua näiden saarten asukkaille ja siksi heille syömäkelpoinen!

Pakanat repivät yltäni kaikki vaatteeni, turmelivat arvokkaat matkamuistiinpanoni, rikkoivat kaikki sivistyneet esineeni ja - mikä kamalinta - häpäisivät Pyhän Kirjan! Vain nahkaiset saappaani sain pitää, koska villit eivät saaneet niitä pois jaloistani. Minut pantiin ahtaaseen häkkiin, jossa en voinut edes seisoa suorana vaan jouduin kököttämään kumarassa kuin mikäkin apina.

Sitten minua alettiin ruokkia, jotta lihoisin ja tarjoaisin enemmän lihaa villeille. Jouduin syömään joka päivä niin paljon ruokaa, että minua oksetti. Mutta kieltäytyä ei voinut, sillä silloin minua lyötiin ja ruokittiin väkisin. Vain kiihkeät rukoukseni Jumalalle pitivät minut inhimillisissä mitoissa, mikä ällistytti pakanoita, ja sain lisää armonaikaa.

Vihdoin viikkokausia kärsittyäni Pyhä Malkion vapahti minua ja antoi minulle unessa näyn, joka olisi pelastava minut villien vatsoista.

Inspiraation innoittamana kutsuin heti seuraavana aamuna ihmissyöjien päällikön luokseni ja vakuutin hänelle, että olin aivan liian sitkeä syötäväksi. Päällikkö vain nauroi ja nipisteli käsivarsiani, jotka rukouksista huolimatta olivat paisuneet entisestä säädyllisestä laihuudestaan.

Toistin vakaasti sanani ja lupasin antaa hänelle maistiaisiksi palan jalastani. Päällikkö, joka odotti jo kärsimättömästi päästäkseen maistamaan minua, suostui tarjoukseeni. Niin kiskoin jalastani - saappaan ja ojensin sen päällikölle vakuuttaen, että Jumalan voimasta en tuntenut kipua kiskaistessani palan jalastani.

Villit päättivät päällikkönsä johdolla valmistaa lihaksi luulemansa kappaleen marinadissa. He valmistivat seoksen, johon upottivat saappaan yöksi maustumaan. Aamulla pakanapäällikkö aikoi nauttia sen aamiaiseksi. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin kerran sitä puraista, kun jo sylkäisi saappaan suustansa. Epäilemättä viikkokausia jalassani ollut saapas ei maistunut kovin hyvältä hänen suussaan marinoitunakaan.

Pakanat eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan ryhtyivät päällikkönsä käskystä uudella tarmolla valmistamaan saappaasta ruokaa. He keittivät saappaani suuressa padassa ja antoivat sen kypsyä monta tuntia. Päällikkö sai sitten keitetyn saappaan eteensä. Mutta vaikka villien johtaja puri ja puri, ei sivistyneen miehen saappaan nahka antanut periksi. Niin päällikkö antoi jälleen periksi ja käski koettaa paistamista.

Illan tullen villit asettivat saapasparkani suuren nuotion päälle vartaaseen ja kääntelivät sitä, jotta se paistuisi joka puolelta. Saapas tummuikin liekkien voimasta, mutta seshnelalainen nahka on sitkeää eikä pala helpolla. Päällikkö saikin sitten eteensä vain nokisen saappaan ja alkoi maistella sitä. Saapas oli kuitenkin tulessa vain kovettunut entisestään, ja päällikkö oli rikkoa hampaansa sitä järsiessään.

Nyt vihdoin pakanoiden oli pakko luovuttaa ja myöntää, ettei minun lihastani ollut heille syötäväksi. Päällikkö avasi häkkini oven kyyneleitä vuodattaen - johtuivatko ne aterian menettämisestä vai hammaskivusta, sitä en tiedä - ja sanoi minulle murheen murtamana, että olisin vapaa menemään minne tahansa, ettei niin sitkeästä ihmisestä ollut mitään iloa heille.

Helpottuneena jätin Homagon saaren kiitettyäni Jumalaa asianmukaisesti. Saakoon joku muu käännyttää Oikeaan Uskoon nämä syntiset pakanat. Minä tyydyin jatkamaan lähetysretkeäni muille saarille, mutta mitä sitten tapahtui, se on jo aivan toinen tarina.

Kirjoittaja: Matti Järvinen.


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English