Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ SYYSKUU 2005
Kalikos
Eldgranin tarina

"Tämä on tarina siitä, kuinka ovela ja viekas voi kaaos olla ja kuinka se kuitenkin voidaan kukistaa."

Olipa kerran ylpeä mies nimeltä Eldgran Elmalinpoika. Eldgranilla oli uljas hevonen, jota hän rakasti yli kaiken. Hevonen oli nopein ratsu mitä oli koskaan nähty, ja sitä himoitsivat niin kuninkaat kuin klaanipäällikötkin. Eldgran oli kuitenkin ylpeä ja lujatahtoinen eikä luopunut hevosestaan mistään hinnasta. Kultaa hän ei kaivannut eikä jalokiviä. Klaanien päälliköt tarjosivat hänelle tyttäriään vaimoksi hevosta vastaan, mutta Eldgran ei luopunut hevosestaan. Tarina kertoo myös, että kuningas Vingkot halusi Eldgranin hevosta itselleen, mutta Eldgran kieltäytyi jokaisesta tarjouksesta. Eldgran asui yksin vaatimattomassa ja pienessä talossa, mutta hän oli rakentanut hevoselleen upean ja koristeellisen pitkätalon.

Eldgran lähti metsälle, jättäen hevosensa vartiotta talliin. Onni ei ollut myötä Eldgranin metsästysretkellä, sillä hän jäi saaliitta. Kotiin palattuaan Eldgran koki elämänsä järkytyksen: hänen talliinsa oli tunkeuduttu. Sisällä tallissa Eldgrania odotti lohduton näky: hänen hevosensa oli tapettu raa'asti. Jäljet viittasivat ryöstelevään broojoukkoon. Eldgranin mielen täytti suunnaton viha, ja hän nouti majastaan kirveensä sekä suuren pyöreän kilven.

Vihan saattamana Eldgran lähti seuraamaan broojoukon jättämiä jälkiä, ja pian hän tuli vuolaalle virralle, jonka rannalla istui pienikokoinen mies ongella.

"Hei ystävä hyvä, oletko nähnyt broojoukkoa menevän tästä?" Eldgran kysyi mieheltä.

"Olenhan minä, joukkio häijyn näköisiä broita juoksi tästä ja ylitti joen tuolta kahlaamolta", mies vastasi Eldgranille.

Eldgran jatkoi matkaansa juosten, ylitti joen ja saapui pian paaluaidan ympäröimän kylän porteille. Portilla Eldgran tiedusteli vartijalta broojoukosta, ja tämä sanoi niiden juosseen etelään. Taas Eldgran jatkoi matkaansa, hän juoksi yli vihreiden niittyjen, ja kivisten kukkuloiden. Eldgran juoksi ja juoksi, ja pian päivä oli jo painumassa iltaan, kunnes Eldgran saapui tyrskyävän meren rantaan. Rannalla hän näki pienen veneen, jota kalastaja veti rannalle.

"Hei ystävä hyvä, oletko nähnyt broojoukkoa menevän tästä?" Eldgran kysyi kalastajalta.

"Miksi sinä päivänvalossa broita etsit?" kalastaja vastasi Eldgranille. "Etkö tiedä, että ne liikkuvat vain öiseen aikaan näin avoimessa maastossa?" kalastaja jatkoi.

"Ah ja voi!" Eldgran huudahti. "Vihani ja raivoni sokaisivat minut, enkä huomannut petosta", hän huudahti uudelleen.

"Olet tullut pitkän matkan", sanoi kalastaja, jonka Eldgran nyt tunnisti Pelaskokseksi, urhoolliseksi kalastajaksi, jota eivät mitkään Magastan myrskyt estäneet kyntämästä vaahtoavaa merta.

Eldgran kääntyi ja katsoi taakseen. "Millään en ehdi virhettäni korjaamaan, Pelaskos, kaaos on johtanut minut harhaan, ja kohtaloni on tämä" hän sanoi ja laski katseensa maahan.

"Älä vaivu epätoivoon, kaaos on paha kaikille, kaaos saastuttaa kaiken veden, meren myös, ja se on pysäytettävä!" Pelaskos lohdutti Eldgrania. "Minun veneeni veroista ei ole missään, minä voin sinut sillä kuljettaa halki taivaiden sinne minne ikinä vain haluat", hän jatkoi.

Eldgran kiitti ja ylisti Pelaskosta ja yhdessä he nousivat pieneltä ja vaatimattomalta näyttävään veneeseen, joka nosti heidät korkealle taivaan syleilyyn.

Pelaskoksen vene lipui halki taivaiden, ja Orlanthin tuulet vauhdittivat sitä. Pian he jo saapuivat samaisen joen rantaan, jossa Eldgran oli pysähtynyt kysymään onkijalta neuvoa. Vieläkin tuo samainen onkija istui joen rannalla ja onki. Eldgran hyvästeli Pelaskoksen, joka palasi takaisin myrskyävälle merelle, ja meni sitten onkijan luokse.

"Saastainen kielesi valheen sanoja syöttää, mitä pitää tuo valepuku sisällään?" Eldgran huudahti ja huitaisi kirveellään onkijalta pään poikki. Onkija muuttui siinä silmänräpäyksessä kasaksi yhteenkietoutuneita, mustia ja rumia käärmeitä, jotka sihisten luikertelivat pakoon Eldgranin suunnatonta vihaa.

Tämän jälkeen Eldgran suuntasi sen kylän porteille, josta hänet oli käännytetty etelään, kohti merta. Portilla seisoi yhä tuo sama vartija, jolta Eldgran oli tiedustellut broojoukosta.

"Valheita suustasi päästit, vaan nyt totuus tulee ilmi!" Eldgran huudahti vartijalle ja huitaisi myös tältä pään poikki. Vartija muuttui parveksi rumia, ja tautisia mustia variksia, jotka saastaisia höyheniään pöllyttäen lensivät Eldgrania pakoon.

Eldgran astui portista sisälle ja käveli päällikön pitkätaloon. Sisällä häntä odotti klaanin päällikkö, puisella tuolilla istuen. Eldgran asteli päällikön eteen ja sanoi: "Sinä himoitsit uljasta ratsuani ja nyt olet kaaoksen keinoin sen surmannut, mitä sinulla on tähän sanottavaa?"

"Tuo hevonen kuului minulle, ja jos minä en sitä voinut saada niin sitten et sinäkään!" huudahti Tardrim, tuo klaanin ylpeä päällikkö.

"Kaaokseen menit turvautumaan ja kaaokseen olet vajonnut!" Eldgran karjaisi raivoissaan ja huitaisi Tardrimia kirveellään. Tardrim sihahti käärmeen lailla ja hänen ruumiinsa valahti veltoksi ja muuttui suureksi gorpiksi, jonka pakeni Eldgranin vihaa jättäen jälkeensä limaisen vanan, johon ei koskaan enää kasvanut mitään.

Eldgran oli kostanut hevosensa surman, mutta hän ei ollut onnistunut saamaan hevostaan takaisin. Kotiinsa saavuttuaan Eldgrania odotti siellä Elmal, joka loisteliaana seisoi Eldgranin tallin edessä.

"Eldgran poikani, tiedän menetyksestäsi, mutta tiedän myös uroteoistasi" Elmal sanoi. "Ilman sinun päättäväisyyttäsi ja rohkeuttasi kaaos olisi päässyt luikertelemaan huomaamatta keskuuteemme", Elmal jatkoi.

Tämän jälkeen Elmal muutti Eldgranin uljaaksi, valkoiseksi hevoseksi. Eldgranista tuli uljain ja mahtavin hevonen, mitä maailmassa oli koskaan nähty. Eldgran oli hevonen, joka ei pelännyt kaaosta, vaan kaaos pelkäsi häntä. Raivokkaasti Eldgran laukkasi läpi maailman, vainoten kaaosta siellä missä sen kohtasi, koskaan hän ei kuitenkaan tavoittanut suurta gorpia, mustia variksia tai mustia käärmeitä. Eldgran etsi kaikkialta mutta ei löytänyt etsimäänsä: gorp, varikset ja käärmeet ehtivät aina häntä karkuun.

Tämä on heortilainen myytti Eldgranista, Elmalin pojasta ja siitä kuinka tämä voitti kaaoksen ja näin voitti jumalten luottamuksen. Eldgranin kultti on pieni ja vain harvoissa Lohikäärmesolan klaaneissa sen palvontaa esiintyy. Eldgranin palvontaa löytyy vain Elmali-klaaneista muttei niistäkään kaikista.

Eldgranin palvojat ovat tunnettuja vihastaan kaaosta kohtaan, mutta he eivät ole niin fanaattisia kuin Uroxin berserkit, oikeastaan päinvastoin. Kultin jäsenet käyttävät yhdenkäden kirvestä sekä pyöreää kilpeä, heillä on myös vaaleaksi värjätyt hiukset.

Se asia, mikä tekee Eldgranin kultista erikoisen, ovat hevoset. Eldgranin palvojat eivät niinkään aisti kaaosta Uroxien tapaan, vaan heidän hevosensa aistivat. Hevoset ovat Eldgranin kultin pyhiä eläimiä, mutta kaikki hevoset eivät kykene aistimaan kaaosta tai tuhoamaan sitä, vain ja ainoastaan tietyt hevoset, joita saattaa syntyä silloin tällöin tavallisille hevosille. Nämä hevoset ovat kultille kallisarvoisia, ja ne ovat arvokasta vaihtotavaraa klaaneille, joilta Eldgranin palvojat niitä haluavat. Hevoset itsessään ovat syntyneet vihaamaan kaaosta ja pyrkivät tietoisesti tai tiedostamatta tuhoamaan sitä. Eldgranin ratsastajat ovat ainoita, jotka näillä hevosilla pystyvät ratsastamaan.

Kirjoittaja: Vesa Randelin


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English