Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ MARRASKUU 2005
Kalikos
Harppu nimeltä Kuiske

Tekijältä:
PG-13. Sisältää myös ei-viatonta tekstiä.
Liy mien atholyoni elyon. Elehhi liy thian alidrathe lifahheit...


Lady Janedy Orliganos oli erittäin tylsistynyt nainen. Maaten pylvässängyn silkkisillä lakanoilla hänen tummat silmänsä katsoivat seinälle ripustettuja koreita tauluja näkemättä niistä yhtään. Toinen valkea käsi pyöritti hajamielisesti korpinmustaa hiuskiehkuraa sormissaan. Hän tunsi itsensä niin... kylmäksi. Kuolleeksi.


Seikkailijat eivät olleet mikään harvinaisuus sellaisen suuren kaupungin kuin Carelian porteilla. Niinpä juuri saapunut kuuden seikkailijan ryhmäkin joutui vain maksamaan tavanomaisen sisääntuloveron ilman mitään ongelmia. Porttivuorossa ollut kaupunginvartija vain neuvoi porukalle tien halpaan majataloon, jossa oli kylpyhuone.

"Ah, en malta odottaa, että pääsen tästä eroon!" yksi seikkailijoista huudahti raapien parransänkeään.

"Mikset vain antaisi sen kasvaa? Ties vaikka sopisi sinulle. Ehkäpä joku luulisi sinua jopa kaksikymmenkesäiseksi", ryhmän ainoa nainen sanoi ja nipisti toveriaan leikillisesti poskesta. Toinen hypähti taaksepäin muka syvästi loukkaantuneena.

"Minähän en partaa kasvata, en edes sinun vuoksesi Gwen. Vielä jonain päivänä huomaat rakastavasi minua juuri sellaisena kuin olen", mies vastasi teatraalisesti huokaisten. Gwen käänsi miehelle tuhahtaen selkänsä. Hän tunsi Alitràs Dracoyn jo tarpeeksi hyvin tietääkseen, että mitä tahansa hän sanoisikin, mies kääntäisi sen salatuksi ihailuksi. Siinä suhteessa Alitràs oli mahdoton.

"Aletaan nyt mennä. Minä tarvitsen ryypyn", Berolin tokaisi. "Ja ehkä paikan kylpyammeet ovat tarpeeksi isoja, jotta Dracoyn voi hukuttaa sinne."

Kukaan ei vastannut. Berolin oli viime aikoina ollut yhä synkempi, eikä kukaan oikein tiennyt, oliko äskeinenkään tarkoitettu aivan täysin vitsiksi. Gwen tarkkaili edellään kulkevaa Berolinia hiljaa, kun tämä johdatti heitä vartijan osoittamaan suuntaan. Jo kolmenkymmenen ikäinen mutta yhä täydessä kunnossa oleva mies harppoi pitkin askelin mustat hiukset vapaina liehuen katsellen ympärilleen sillä rutiininomaisella tavalla, joka kehittyi pitkään maita kierrelleille seikkailijoille. Ennen niin luotettava ystävä vain nykyisin tarttui hieman liian hanakasti selkäänsä kiinnitetyn bastardimiekan kahvaan yrittämättäkään selvitä tilanteista ilman väkivaltaa. Gwen huokaisi. Ehkä hänen pitäisi lopettaa seikkaileminen ennen kuin samoin kävisi myös hänelle.

Hänen takanaan Ramanin vieressä kävelevä Alitràs mietti ääneen, pitäisikö hänen alkaa kasvattaa leukapartaa. Isokokoinen Raman ei vastannut hintelän toverinsa mielipidetiedusteluihin, mutta hänen suupielillään kareili hymy syvällä hänen tuuhean partansa syvyyksissä.


Vietettyään runsaasti aikaa Sinisen Ruukun majatalon kylpytiloissa Alitràs Dracoy tarkasteli kapeaa leukapartaansa peilistään. Viimein hän virnisti valloittavasti itselleen väläyttäen esiin kaikki valkeat hampaansa ja asetti peilin takaisin Ramanin kanssa jakamansa huoneen ainoalle pienelle pöydälle. Sitten hän kaivoi taskustaan peukalonlevyisen vihreäksi värjätyn nahkarenkaan, jonka avulla hän kiinnitti punertavanruskeat hiuksensa. Vielä viimeinen tarkistus peilistä, että hiukset olivat täydellisesti. Tietysti olivat.

Hän otti sänkynsä päältä vihreän villatakkinsa, jonka veti valkean pellavapaitansa päälle. Ollessaan juuri napittamassa takkiaan kiinni hän päättikin jättää sen avonaiseksi, jotta saisi aikaan rennon vaikutelman. Hän oli aivan liian hyvä näissä asioissa. Virnistellen itselleen ja omalle ylivoimaisuudelleen hän astui huoneesta ulos ja liittyi ryhmänsä seuraan majatalon yleistilaan tilaten itselleen oluen. Oli ihanaa olla taas kaupungissa. Kyllähän seikkailemisessakin oli hauskuutensa, vaaran tunne, viattomien - usein naisien - auttaminen ja tietysti rahan ansaitseminen, mutta kaupungeissa, oluen lämmittäessä vatsaa, hän tunsi todella elävänsä.


"Mihinkäs täältä sitten lähdetään?" Gareth kysyi porukalta, kun kaikki olivat saaneet ensimmäiset oluensa juotua ja Alitràs tilasi uutta kierrosta. Gareth oli keskimittainen, tavallisennäköinen ruskeahiuksinen mies, joka yleensä ensimmäisenä otti seuraavan määränpään puheeksi. 24 vuoden ikäisenä hänellä oli vielä tiettyä innokkuutta, joka Berolinilta oli jo enimmäkseen karissut.

"Minä ehdotan, että etsitään jokin uusi tehtävä. Tarvitsen rahaa, jotta saan opeteltua lisää henkitaikuutta", Gwen vastasi ensimmäisenä.

"Jälleen parannusloitsu?" Raman kysyi muttei edes jäänyt odottamaan naisen nyökkäystä vaan tarttui tarjoilijan tuomaan oluttuoppiin.

"Minulla ainakaan ei ole mitään parannusloitsuja vastaan, jos ne pelastavat minun henkeni", Lykeon tokaisi iloisesti. Miehen vaaleat hiukset olivat pörröiset ja sopivat täydellisesti hänen konstailemattomaan hymyynsä ja hieman resuisiin vaatteisiinsa. Lykeon oli Alitràsin täydellinen vastakohta mitä ulkonäöstä huolehtimiseen tuli. Miehen suuret kädet sekoittivat yllättävän näppärästi korttipakkaa, joka oli huomattavasti uudempi ja hienompi kuin hänen paitansa.

"Paljonko siihen opetteluun menee rahaa?" mies kysäisi.

"Enemmän kuin pystyt noilla korteillasi ansaitsemaan", Gwen naurahti. Lykeonin silmät suurenivat teeskennellystä epäuskosta.

"Hehei, ystäväiseni, joskus eteeni vielä tulee tarpeeksi iso voitto, jotta sinäkin uskot näihin pikku veijareihin", Lykeon vastasi lennättäen kortit kädestä toiseen suuressa kaaressa. Yksikään ei tippunut. Alitràs nauroi tenoriäänellään ja löi tuoppinsa pöytään suosionosoitukseksi.

"Tämänkokoisesta kaupungista luulisi löytävän työtä muunakin kuin korttihuijarina", Berolin murahti hiljentäen naurun.

"Käydään kaupungintalolla huomenna", Raman ehdotti poistaen alkavan hiljaisuuden. Muut suostuivat välittömästi ja siirsivät puheen muihin asioihin. Berolin nousi pöydästä ja lähti huoneeseensa nukkumaan.

"Sallittehan jos poistun ihastuttavasta seurastanne, ystäväiseni. Luulenpa, että olen nähnyt jonkun, joka kaipaa omaa ihastuttavaa seuraani", Alitràs lausahti äkkiä ja nousi pöydästä lähteäkseen kohti baaritiskiä, johon nojasi sievä tarjoilijatyttö pyyhkien pöytää tehottomasti yrittäessään antaa vaikutelman työnteosta.

"Altti!" Lykeon huudahti tämän jälkeen saaden punahiuksisen miehen kääntämään katseensa takaisin heihin. "Meillä on sitten aikainen herätys. Katsokin, että olet kunnossa, tai jäät tänne."

"No toivottavasti saan sitten pidettyä hyvät suhteet majatalon henkilökuntaan, jos täällä täytyy viipyä pidempään!" Alitràs huikkasi virnistäen ja sukkuloi tiensä ketterästi baaritiskille.

Raman kurtisti otsaansa ja katsoi nuoren miehen perään pää mietteliäästi kallellaan. "Viidestä lunarista vetoa, että Alttia onnistaa", hän sanoi viimein. Gareth naurahti.

"Sovittu! Lykeon, tuletko mukaan vetoon?"

"Ehei, minä pelaan rahasta vain korttien kanssa. Joten, Gwen, miten olisi yksi erä?"

"Pelaa pasianssia, kultaseni", nainen naurahti tilaten uuden kierroksen. Huokaisten Lykeon aloitti asettelemaan kortteja pöydälle.


Lady Janedy heräsi varovaiseen koputukseen. Avaten silmänsä raukeasti hän laski jalkansa paksulle matolle ja asteli pehmeästi korkeille kaksoisoville, jotka erottivat makuuhuoneen salongista. Oven takana seisoi yksi talon monista samannäköisistä palvelijattarista, joka tuijotti ladyä suurin silmin kykenemättä sanomaan asiaansa. Janedy pakotti kasvoilleen pienen hymyn ja muistutti itseään, ettei saisi enää huutaa palvelijoille. Olivathan nekin ihmisiä.

"Mitä asiaa, kultapieni?" hän kysyi kuiskaavalla äänellään tietäen varsin hyvin, että lähes kolmekymmenvuotiaan naisen oli pakko olla häntä itseään lähes kymmenen vuotta vanhempi.

"Ah, lady", palvelija sopersi niksauttaen polvensa niiaukseen, "herra Eriald pyytää teitä saapumaan alakerran saliin. Hän on löytänyt sopivat ihmiset saattamaan teidät Shabriaan, lady." Janedy viittoi naisen hiljenemään. Toisen hermostunut pulina kävi hänen hermoilleen.

"Kipaise kertomaan Erialdille, että tulen aivan heti."

"Herra Eriald käski meitä myös pakkaamaan teidän puolestanne samalla kun syötte aamiaista, lady. Mitä haluaisitte mukaan?"

"Sen punaisen ratsastushameen. Sekä valkean viitan. Loput paksua kangasta, siellä on kylmä. Annan teidän hoitaa sen, minulle on aivan sama", hän huokaisi lopuksi työntyen palvelijan ohi salonkiin.

"Kyllä, lady. Tuota, lady?" Janedy pysähtyi ja käänsi jäätävän katseen palvelijaan.

"Mitä te haluaisitte nyt yllenne?"

Janedy katsoi maidonvalkeaa alastonta ruumistaan välinpitämättömänä salongin seinälle ripustetusta jättimäisestä peilistä. Laskien kätensä hoikalle uumalleen hän jäi pää kallellaan katsomaan itseään mustiin silmiin.

"Lady?"

"Se uusi sininen."


Alitràs katseli mielenkiinnolla upeita käsinmaalattuja vaaseja, joita oli aseteltu lähes huolimattomannäköisesti ympäri laajaa olohuonetta. Kaikki kartanossa oli tehty suureksi ja ylelliseksi, jopa liioitteluun asti. Raman näytti pieneltä massiivisessa nojatuolissa, jonka punaista samettipäällystä vasten isokokoinen seikkailija näytti nukkavierulta. Kukaan heistä ei oikein näyttänyt sopivan ympäristöön, Alitràs mietti nykien huomaamattaan takkiaan paremmin. Tällä kertaa hän oli napittanut sen. Rentous ei sopinut tähän paikkaan ollenkaan.

Kartano oli kuitenkin sen näköinen, että omistajalla oli varaa maksaa lupaamaansa 500 lunaria jokaiselle. Tehtävänä oli saattaa joku korkea-arvoinen nainen Careliasta Shabriaan, joka oli toinen kaupunki alle viikon kävelymatkan päässä. Ryhmä oli valinnut tämän tehtävän, sillä palkkio oli hyvä ja he olivat joka tapauksessa menossa Shabrian suuntaan matkallaan Manirian pääkaupunkiin, jossa Ramanin setä odotti heidän vierailuaan. Alitràs oli tietysti äänestänyt tehtävän puolesta myös siksi, että kyseessä oli joka tapauksessa naisen saattaminen. Gwen oli päästänyt raivoisan huudon ja haukkunut hänet toivottomaksi typerykseksi kuultuaan hänen perustelunsa. Alitràs hymyili itsekseen. Joskus vielä hän ja Gwen...

Kaikkien päät kääntyivät valkeiksi maalattujen ovien suuntaan, kun ne aukenivat. Alitràsin oli keskityttävä, ettei hänen leukansa putoaisi. Lykeon tuijotti eteensä silmät suurina. Jopa Berolinin synkkä ilme väistyi näyn tieltä.

Ovista astui sisään lähes läpikuultavaan siniseen mekkoon hädin tuskin verhoutunut nuori nainen, jonka korpinmustat hiukset laskeutuivat laineina alas selkää lanteiden tasalle. Nainen istui sulavasti alas yhteen nojatuoliin, joka ei näyttänyt yhtään liian isolta. Ei hänelle. Selkä suorana nainen odotti katsoen tummilla silmillään jotain pistettä seinän tapetissa, jossa vain hän näki mitään mielenkiintoista. Hänen viereensä tuotiin tarjotin, johon oli katettu ateria hedelmistä, pienistä leivistä ja viinistä. Nainen ei huomioinut tätä mitenkään.

"Lady Orliganos, nämä ovat saattajanne matkallanne miehenne luokse", kuivettunut vanha miespalvelija, joka oli esitellyt itsensä Erialdiksi, sanoi viimein naiselle, kun oli käynyt selväksi, ettei tämä aikonut koskea ruokaan. Viimein naisen katse irtosi seinästä ja kiersi seikkailijasta toiseen täysin välinpitämättömänä. Alitràs kumarsi ladylle hattunsa sulka viuhahtaen ilmassa.

"Milloin lähdemme?" lady kysyi hiljaisella äänellä tuijottaen taas tyhjyyteen.

"Välittömästi kun matkatavaranne on saatu pakattua, milady", Eriald sanoi kumartaen syvään. Nainen nyökkäsi päätään hiuskarvan verran. Toinen hänen hoikista käsistään tarttui viinipikariin ja vei sen huulilleen.

Jotka olivat hieman liian ohuet ja alaspäinkääntyneet. Pitkä ja suora nenä oli kapea, mitä korosti poskienkin laihuus. Ja ladystä huokui sellainen kylmyys, joka ei korvannut hänen liian kalpeiden kasvojensa pieniä puutteita. Alitràs huokasi itsekseen. Lady oli vaikuttanut jumalattarelta astuessaan sisään olohuoneeseen, mutta tarkemmin katsottuna nainen oli kuin patsas, jonka oli luonut hieman harjaantumaton kuvanveistäjä. Sievä tämä toki oli muttei kaunis.


Janedy istui selkä suorana valkean ratsunsa selässä. Hänen saattajansa olivat jakautuneet pitämään vahtia kaikilta suunnilta. Kaksi edestä, kaksi takaa ja kaksi hänen sivuillaan. Ja sitten oli Eriald, joka ratsasti emäntänsä vieressä kuitenkin hieman tämän takana, kuten palvelijalle sopi.

Muiden huomaamatta Janedy oli jo pitemmän aikaa tarkkaillut kaikkia matkaseuralaisiaan. Eniten hänen mielenkiintonsa oli kiinnittynyt edessään kulkevaan naiseen, joka käveli valppaana jousensa esillä. Miten vapaalta tämä Gwen vaikuttikaan. Sai mennä mihin halusi, tehdä mitä halusi. Kukaan mies ei voinut vaatia Gweniä tulemaan luokseen milloin halusi. Gweniä ei oltu naitettu hyväsukuiselle lordille välittämättä siitä, että mies oli jo viidenkymmenen. Ja kuinka Janedy oli hänelle kateellinen.

Lähes raivoissaan hän käänsi katseensa pois naisesta tämän vierellä kävelevään ruskeahiuksiseen mieheen, jolla myös oli jousi esillä. Mies ei ladyn mielestä ollut kovinkaan mielenkiintoinen. Yhtä tylsiä olivat myös kaksi takana kulkevaa rotevaa miestä, joilla oli niin isot miekat, ettei hän kykenisi edes nostamaan sellaista ylös. Toinen oli liian iso ja ruma, jotta Janedy haluaisi katsoa tätä pitempään, ja toisen tummilla kasvoilla oli synkkä ilme, joka sai levottomuuden heräämään naisen sisimpään. Eikä Janedy pitänyt siitä tunteesta. Taakseen hän ei siis katsellut.

Erialdin vieressä oikealla käveli keihästä kävelykeppinä käyttävä mies, jonka pörröiset hiukset ja resuiset vaatteet saivat näyttämään maajussilta. Janedy oli vähällä nyrpistää tälle nenäänsä. Ja hänen toisella puolellaan harppoi vihreisiin pukeutunut nuorukainen, jonka hatun sulka heilui askelten tahdissa antaen vaikutelman miehestä, joka käveli näillä teillä täysin huolettomasti. Vaikutelman, jota rikkoivat vain kädet, jotka lepäsivät sapelien kahvoilla. Tämä mies oli yrittänyt puhua Janedylle jo koko päivän milloin mistäkin, ja kun tämä oli huomannut, ettei nainen aikonut aloittaa vuoropuhelua, oli tämä tyynesti tyytynyt kertomaan varsin elävästi heidän monista seikkailuistaan. Mies itse, Alitràs, tuntui ratkaisseen monet taistelut lähes yksin noilla sapeleillaan.

"Aika leiriytyä", Berolin ilmoitti kun aurinko oli laskemassa. Tottuneen nopeasti seikkailijat saivat leirin pystyyn tien viereen, ja nuotion ylle pystytettiin pata, jonka ääressä Alitràs alkoi häärätä. Pian padasta alkoikin nousta herkullinen tuoksu, jota Janedy hengitti istuessaan teltassaan, jonka ovi oli kääritty sen verran sivuun, että hän näki leiriin.

Gwen saapui myös nuotion äärelle.

"Mitä mössöä meille tänään tarjotaan?" nainen kysyi kumartuen padan ylle.

"Älä puhu muhennoksestani tuohon sävyyn tai jäät vielä ilman", mies vastasi virnistäen leveästi. Nainen naurahti. Tämä oli kai usein toistuvaa sanailua, Janedy mietti.

"Annas kun maistan", Gwen sanoi tarttuen puulusikkaan. Alitràs nappasi sen häneltä saman tien.

"Viimeistelemätöntä mestariteosta ei sovi maistella!" mies huudahti muka järkyttyneenä. "Odotahan kun saan lisättyä hieman suolaa..." Pidellen yhä kauhaa toisessa kädessään hän tonki repustaan esiin pienen pussin, josta lisäsi hyppysellisen maustetta keitokseen. Hämmennettyään vielä hetken hän viimein ojensi kauhan naisen maistettavaksi.

"No, kultaseni? Mikään ei voita Altin 'mössöä', vai mitä?"

"Hmm, lisää vielä hitunen suolaa", Gwen vastasi mietteliäästi. Alitràs henkäisi nyt oikeasti epäuskoisena, maistoi muhennosta itsekin ja kaivoi sitten nyrpeänä suolan taas esiin. Gwen taputti miestä nauraen olalle.

"Kyllä se siitä, 'kultaseni'. Huuda kun se on syömäkelpoista", hän vielä huikkasi ja käveli hieman kauemmas hoitamaan jousensa jännettä. Alitràs jäi padan ääreen otsa harmista rypyillä.

"Kultaseni", Janedy kuiskasi hiljaa surullisesti. Ja tuhahti sitten omalle typeryydelleen. Tietenkään Gwen ei antaisi jonkun tuollaisen miehen viedä vapauttaan. Typerää.


Äkkiä Janedy heräsi huutoon. Teltan ulkopuolelta kuului juoksuaskelia, kummia viuhahduksia ja kalahduksia. Taistelu. Käärittyään pikaisesti valkean aamutakkinsa ylleen Janedy nosti telttansa oviläppää ja katsoi ulos kaaokseen.

Lähes sammuneen nuotion valopiirin ulkopuolella Janedy saattoi erottaa taistelevia hahmoja. Silloin tällöin liekit heijastuivat miekan terästä. Joitain hahmoja kaatui. Jotkut nousivat taas ylös.

"Alitràs! Huolehdi ladystä!" lady kuuli naisen - Gwenin - huutavan. Punaiset hiukset auenneina mies hyppäsi nuotion ylitse ja asettui ladyn eteen peittäen tämän näkymän. Alitràs. Ja hänen sapelinsa olivat jo verestä värjäytyneet.

"Menkää takaisin telttaan!" mies käski häntä pitäen silmänsä kohti taistelua. Janedy ei ollut huomannut nousseensa seisomaan. Aamutakki ei suojannut häntä yön kylmyydeltä, ja hän värisi.

"Lady!" Alitràs huusi kääntyen häntä kohti. Miehen silmät olivat kuumat vihasta, pelosta, jännityksestä. Ne olivat täynnä elämää.

Äkkiä mies karjaisi kivusta. Hänen vihreä takkinsa värjäytyi tummaksi. Käännähtäen nopeasti ympäri hän ehti juuri torjumaan uuden hyökkäyksen. Miestä vastaan hyökännyt olento huusi vihasta, kun Alitràsin oikea sapeli kalahti sen terää vastaan ja käänsi sen sivuun. Olennolla ei siten ollut mitään, mitä laittaa toisen sapelin tielle. Janedy ei ollut koskaan nähnyt niin paljoa verta. Olento kaatui maahan pidellen koko rintansa poikki kulkevaa syvää viiltoa.

Gwen saapui näkyviin nuotion takaa pyyhkien lyhyttä miekkaansa puhtaaksi. Naisen takana muutkin saapuivat yksitellen.

"Mukava örkkilauma", Gwen totesi kepeästi. "Oli sitten viimeinen kerta, kun jätän keskiyön vahtivuoron väliin." Muut naurahtelivat. Janedyn edessä Alitràs vajosi kantapäidensä varaan. Ellei tämä olisi nojautunut sapeleihinsa, olisi hän kaatunut maahan asti. Gwen ja se iso mies riensivät tämän avuksi. Miehen takin ja paidan alta paljastui ilkeän näköinen haava vasten miehen ruskettunutta kylkeä. Gwen laski kätensä haavalle ja alkoi mumista loitsun sanoja.

"Mukavia örkkejä tosiaan", Alitràs sai huohotetuksi. "Mukavia örkkejä mukavine sapeleineen."

"Älä liiku", Gwen komensi. Haava oli lakannut vuotamasta. "Tuo on silti paras sitoa."

"Minä voin tehdä sen." Kaikki käänsivät yllättyneet katseensa Janedyyn. Hän väänsi kasvonsa hymyyn. Hän otti vastaan Gwenin ojentaman siteen ja kyykistyi Alitràsin viereen. Kultaseni.


Alitràs istui nojaten vaivalloisesti kiveen. Hän ei voinut olla ihmettelemättä kalpeaa naista, joka kääri sideharsoa hänen paljaan yläruumiinsa ympäri. Punaisia veripisaroita tihkui läpi jokaisesta uudesta kierroksesta. Ja nainen puri turhautuneena alahuultaan. Pian tämäkin saisi haavan. Ja vähän punaa kasvoilleen. Alitràs naurahti tahtomattaan. Nainen käänsi huomionsa pois sitomistyöstään ja vilkaisi Alitràsia. Tämän silmät olivat melkein...pelokkaat.

Gwen saapasteli lähemmäs katsellen ladyn työskentelyä hieman huolissaan. Tämä oli juuri saanut heidän muut toverinsa paikattua taas kuntoon. Gwen oli huomattavasti parempi parantaja kuin tämä ylhäisötyttö.

"Mitä jos minä vähän auttaisin?" Gwen tiedusteli hienovaraisesti. Alitràs heilautti kättään ja pudisti päätään kiellon merkiksi. Gwen saattoi olla parempi sideharson kanssa, mutta sitä sai vain kerran elämässään tulla hoidetuksi ladyn käsissä. Ja Alitràs keräsi uusia kokemuksia. Ainakin naisten suhteen. Gwen kurtisti kulmiaan hänen leveälle virneelleen.

Lady äännähti turhautuneesti ja tämän silmät alkoivat kostua. Alitràsin virne katosi. Hän ei ollut hyvä kyynelien kanssa.

"Kiedo sidettä vähän kireämmälle. Älä minusta huolehdi, ei sinulla ole voimia vetää sitä liian kireälle", Alitràs neuvoi hymyillen rohkaisevasti. Nainen vilkaisi häneen taas. "Lady", hän lisäsi nopeasti. Naisen katse alkoi hermostuttaa häntä. Ihailevat ja palvovat katseet hän ymmärsi. Hän tuli toimeen jopa kyllästyneiden ja inhoavien kanssa. Mutta tämä oli jotain aivan muuta. Sen täytyi johtua aatelisuudesta.

"Janedy", nainen sanoi nopeasti sillä kumman kuiskaavalla äänellään. "Nimeni on Janedy."

"Selvä. Janedy sitten." Tällä kertaa nainen kääri siteen tarpeeksi kireälle, ja harso pysyi valkoisena.


Shabria oli vain hieman suurempi kaupunki kuin Carelia. Lordin talo oli kuitenkin vähintään kaksi kertaa niin iso kuin toisessa kaupungissa. Alitràs joutui vääntämään päänsä takakenoon nähdäkseen kattoräystäät.

Lordi ei ollut vielä itse saapunut.

"Meidän matkamme sujui odotettua nopeammin. Lordi Orliganos saapuu vasta huomenna", Eriald ilmoitti kuivasti.

"Kunhan me saamme rahamme, ei ole mitään ongelmaa", Berolin vastasi totisena.

"Valitettavasti kassaholvin avain on vain lordilla, emmekä siis voi antaa rahoja teille." Alitràs pyöritti silmiään epäuskoisena. Ei tällaista voinut tapahtua...

"Ja kauanko meidän pitäisi odotella herra lordia?" Berolin tivasi astuen uhkaavasti lähemmän vanhaa palvelijaa. Toinen astui tahtomattaan taaksepäin. Ei kyllä ihme. Kuka tahansa perääntyisi vihaisen Berolinin tieltä, Alitràs mietti.

"Lordin tulisi saapua huomenna iltapäivällä. Te voitte kai viipyä jossain kaupungin majatalossa yhden yön, eikö?" vanhus vastasi lähes anovalla äänellä. "Lordi Orliganos tietysti maksaa yöpymisenne."

"Ja jos lordi ei saavukaan huomenna?"

"Herra on ilmoittanut saapuvansa huomenna, ja hän siten on täällä huomenna." Jostain palvelija sai kerättyä ääneensä ylpeyttä. Joka murtui nopeasti mustahiuksisen miehen uhkaavan olemuksen alla.

"Me yövymme Kultaisessa Aamussa", Gareth ilmoitti ennen kuin Berolin saisi vanhan miehen kusemaan housuihinsa. "Lähettäkää rahat sinne. Ja joku maksamaan laskun. Me tilaamme huoneet, ja muunkin, lordin laskuun." Alitràs ei kyennyt piilottamaan ilkeää virnettä. Toisin kuin palvelijalta, häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, että Kultainen Aamu oli kaupungin hienoin ja kallein majatalo. Tänä iltana olut virtaisi. Ja toki hienossa majatalossa olisi myös sievimmät tarjoilijat.

"Selvä", vanhus huokaisi, osaksi suostumisen pakosta mutta ehkä enemmän helpotukseksi siitä, että seikkailijat lähtisivät ja veisivät Berolinin mukanaan.


Lady Janedy Orliganos oli vajonnut tylsyyteen. Istuen salonkinsa pehmustetussa nojatuolissa hänen tummat silmänsä katsoivat tyhjyyteen. Toinen valkea käsi pyöritti hajamielisesti korpinmustaa hiuskiehkuraa sormissaan. Hän tunsi itsensä niin... kylmäksi. Kuolleeksi.

Gwen olisi tällä hetkellä jossain tavernassa nauramassa ystäviensä kanssa vailla huolta. Tämä oli vapaa. Vain päivä ennen kuin Gerald palaisi. Ja hän olisi taas kuin nukke, jota esiteltäisiin ystäville.

Tummiin silmiin syttyi kipinä. Hän ei ollut mikään nukke. Hän olisi kuin Gwen. Jollain tavalla. Ja siihen hän tarvitsi jotain Gwenille kuuluvaa.

Toinen valkea käsi kurottui vetämään narusta, joka kutsui palvelijan paikalle.


Alitràs oli jo puolivälissä kolmatta tuoppiaan, ja yksi tarjoilijatytöistä hymyili hänelle aina kulkiessaan ohitse. Ilta ei siis olisi voinut olla paljonkaan parempi.

Joku taputti häntä olkapäähän. Kääntyessään ympäri hän joutui kasvotusten kohtalaisen sievän nuoren naisen kanssa. Alitràs virnisti tälle valloittavasti.

"Herra Dracoy? Lady Orliganos haluaa tavata teidät kartanossa välittömästi", nainen sanoi. Nyt Alitràs huomasi Orliganoksen vaakunan, saman kuin Erialdillakin oli ollut, kirjailtuna naisen viittaan ja mekon miehustaan.

"Mitä lady minusta haluaa?" hän kysyi. Se sievä tarjoilija meni jälleen ohitse. Muttei hymyillyt huomattuaan, että hän puhui toisen naisen kanssa. Alitràsin hymy häipyi. Hän joutuisi käyttämään kaiken taitonsa saadakseen tytön leppymään.

"Lady sanoi haluavansa tavata teidät tänä iltana. Muuta en tiedä", palvelijatyttö sanoi vetäen Alitràsin huomion taas itseensä.

"No sano ladylle, että minulla on kiireitä." Tarjoilija tuli taas tännepäin.

"Lady oli hyvin...kiihkeä vaatimuksessaan, herra." Alitràsin mielenkiinto heräsi. Mitä sillä kalpealla tytöllä oli mielessään, jos tämä halusi hänet paikalle noin epätoivoisesti...

"No ei sitten anneta ladyn odottaa." Tarjoilijatyttöjä löytyi joka majatalosta.

Raman ja Gareth katsoivat poistuvan ystävänsä perään.

"Viisi lunaria, että Altti palaa silmä mustana", Gareth sanoi.

"Sovittu", Raman vastasi.


Palvelija johdatti hänet ladyn huoneisiin asti. Seistessään siinä tummien kaksoisovien edessä Alitràs toivoi, että olisi ehtinyt vaihtaa ylleen jonkin muun vaatteen kuin yhä veritahraisen vihreän takkinsa. Vetäen syvään henkeä hän koputti oveen.

Lady tuli avaan oven. Tällä oli yllään samanlainen lähes läpikuultava puku kuin heidän ensikerran tavatessaan, mutta tämä oli syvän punainen.

"Tule sisään", tämä kuiskasi. Alitràs joutui työntymään naisen ohi päästäkseen huoneeseen. Nainen sulki oven hänen perässään. "Tännepäin." Nainen johdatti hänet läpi toisista ovista, ja he saapuivat ylellisimpään makuuhuoneeseen, mitä Alitràs oli ikinä nähnyt. Sängyn pylväät nousivat kattoon asti, ja lattia oli täysin monimutkaisin kuvioin kirjailtujen mattojen peitossa. Lattian keskellä oli pöytä, jolle oli asetettu hopeatarjotin. Tarjottimella olevat viinipikarit ja kannu olivat nekin hopeisia. Nainen viittoi häntä istumaan toiseen tuoliin.

Tottelemisen sijaan Alitràs jäi seisomaan. Hän kaatoi itselleen viiniä toiseen pikariin ja katseli ympärilleen. Nainen täytti oman pikarinsa.

Alitràsin silmät osuivat takanreunukselle asetettuun harppuun. Hän asteli huoneen poikki tarkastellakseen sitä lähemmin tuntien koko ajan ladyn silmät selässään. Nainen sai hänet todella hermostumaan.

Harppu oli täysin mustaksi maalattu, lukuun ottamatta kullattuja metalliosia. Jopa kielet olivat mustat. Alitràs nosti sen ylös.

"Sen nimi on Kuiske", lady äkkiä sanoi aivan hänen selkänsä takana. Alitràs kääntyi ympäri. Naisen tummat silmät oli naulittu häneen. Ehkä aatelisen pintansa alla tämä olisi kuitenkin kuin kuka tahansa nainen. Sitä voisi yrittää. Hän otti kasvoilleen parhaimman hymynsä.

"Niinkö? Eikö 'Katse' olisi ollut parempi? Ainakin teidän katseenne on valloittavampi kuin mikään melodia, jota tällä harpulla voi soittaa." Ladyn silmät levisivät. Ne olivat siniset.

"Jokaisessa kielessä on yksi minun hiuksistani. Se vaimentaa sointia. Siksi se on Kuiske", lady selitti kun toipui. Varovasti tämä otti soittimen Alitràsilta. Hoikat sormet alkoivat näppäillä herkkää säveltä.

"Kaunis kappale", Alitràs sanoi. "Saanko minä koettaa?" Nainen ojensi harpun takaisin. Alitràsin sormet pysähtyivät kielille. Hän väläytti ladylle anteeksipyytävän virneen.

"Näyttäisitkö, miten aloitit?" Nainen laski kätensä hän kätensä päälle ja asetti sen oikealle kielelle. Sävel toistui täydellisenä.

"Kiitos", Alitràs sanoi hymyillen ja laski harpun takaisin takanreunukselle. "Joskus haluan oman harpun." Nainen vain katsoi häntä yhä suurilla silmillään. Ei siis puheliasta tyyppiä. Ei se mitään. Oli hänellä muitakin taitoja.

Kumartuen naisen ylle hän painoi huulensa tämän huulia vasten. Nainen vastasi suudelmaan pelottavan kiihkeästi. Tämän hoikka ruumis painautui häntä vasten. Ohut mekko valui helposti lattialle. Nainen ei vastustellut lainkaan, kun hän nosti tämän syliinsä ja kantoi sängylle.


Janedy oli elossa. Hän saattoi vielä muistaa Alitràsin huulet joka puolella kehoaan. Miehen lämmin ruumis lämmittämässä häntä. Ja kaiken sen ihanuuden, mitä hän ollut kuvitellut edes mahdolliseksi.

Alitràs oli lähtenyt hänen vielä nukkuessaan, mutta se ei häirinnyt häntä lainkaan. Hän ei enää tarvinnut miestä.

Ovelta kuului koputusta. Lordi Gerald Orliganos astui sisään samalla kun Janedy kietoi aamutakkia ylleen.

"Huomenta, vaimoni", Gerald toivotti kumartaen päätään. "Liittyisitkö kanssani aamiaiselle?"

"Tietysti. Kultaseni." Gerald katsoi vaimoaan ihmeissään. Tämä ei ikinä ollut kutsunut häntä muuksi kuin lordi Orliganokseksi. Nyt Janedy asteli häntä kohti hymyillen.

"Vaan etkö jäisi seurakseni hetkeksi ennen sitä? Olet ollut poissa kauan, mieheni", Janedy kuiskasi kietoen kätensä miehen kaulan ympäri ja vetäen tätä lähemmäs. Lordi Geraldilla ei ollut mitään vaimonsa huomionosoituksia vastaan.


Vetäessään paitaansa jälleen ylleen Geraldin silmät osuivat takanreunukseen.

"Missä se antamani harppu on?" Janedykin katsoi paikkaan, jossa Kuiske oli ollut.

"Heitin sen pois. Se oli liian synkkä tänne. En ikinä pitänyt siitä."

"Hankitaan sinulle sitten uusi harppu."

"Ja sen nimeksi tulee Katse." Gerald saattoi vain nyökätä kun Janedy kurottui jälleen suutelemaan häntä.


Seikkailijat olivat jo matkalla seuraavaan kaupunkiin. Alitràs kääri vihreästä takistaan esiin harpun, jonka kieliltä hänen hoikat sormensa näppäilivät esiin herkän sävelmän.

"Altti, mistä tuon sait?" Gareth kysyi katsoen toista epäilevästi.

"Lahja...ihailijalta." Alitràs katsoi taakseen Shabrian taaksejääviä kattoja. Hän aloitti Kuiskeella iloisen marssisävelmän.

"Pistä se pois, Dracoy. Houkuttelet vielä örkit niskaamme", Berolin käski. Alitràs nauroi ja aloitti rakkausballadin iskien silmää Gwenille. Tämä käänsi hänelle selkänsä. Vielä joskus...

Kirjoittaja: CJ Reen


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English