Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ LOKAKUU 2003
Kalikos
4. Kadotettu Kuolematon

Ajat olivat ankaria Kralorin maassa ja ihmiset olivat hyvin köyhiä. Köyhyydessään he olivat tulleet hulluiksi ja heidän ajatuksensa pyörivät vain sen ympärille, mitä heillä ei ollut. Kahden Harhan luostarin munkit olivat myös hyvin köyhiä, silti hopea kimalteli luostarin puutarhan lähteissä ja kulta välkkyi suurmestarin iholla.

Hopei Long oli suuri ja kunnioitettu oppilas Kahden Harhan luostarissa. Hän oli oppinut mestariltaan kaikki luostarin opin salat, ja kaikki olettivat hänen jatkavat polkua, kun mestari olisi tämän maailman taakseen jättänyt. Kuitenkin hän halusi nähdä luostarin seiniä kauemmas. Hän halusi tuntea Maailmanlohikäärmeen paremmin ja uskoi, että hän tavoittaisi sen kokonaan vain kokemalla sen. Niinpä Hopei Long puki sinisen kaapunsa päälleen ja lähti matkaan. Hänen matkansa olikin kattava miltei koko maailman.

Kun Hopei Long matkasi vuorille, kotka matkasi hänen kanssaan, ja hän nautti aamun kasteesta ja matkansa teosta. Kun hän kynsi merta laivalla, niin hän tunsi merituulen kasvoillaan ja nautti niin sen lempeydestä kuin hurjuudestakin. Aavikon tomusta hän löysi keitaan, ja se toi helpotuksen hänen vaivoihinsa. Ja metsän syliin hän meni pää kaljuna ja löysi sieltä magnolian kukinnon* ja ilahtui sen tuomasta nautinnosta.

Hopein matkat toivat toivoa monelle, ja näin moni kurjuudessa elävä löysi jälleen elämän yksinkertaiset ilot. Niinpä hän toi mukanaan valoa surulliseen aikaan.

Vihdoin Hopei palasi luostariinsa, ja hänet otettiin helpottuneena vastaan. Hänen mestarinsa oli tyytyväinen, että oppilas oli palannut, mutta sanoi myös, että nyt oli Hopein palattava meditointinsa pariin ja jätettävä maailma ikiajoiksi taakseen. Koskaan ei hänen tulisi palata sinne enää, sillä se oli mestarin mielestä liian vaarallista.

Hopei kuuli mestariaan ja vetäytyi vanhaan kammioonsa meditoimaan. Se ei ollutkaan hänelle niin helppoa kuin ennen. Hänen ajatuksensa harhaili, eikä hän nähnyt enää lohikäärmettä katsoessaan sisäänpäin, kuten hän oli ennen niin helposti nähnyt. Sitä paitsi huoneessa pörräävä kärpänen häiritsi häntä jatkuvasti! Hän nappasi tuon pirun kärpäsen ilmasta ja liiskasi sen kämmeniinsä ja kirosi. Hän alkoi ajatella, mitä mestarin ohjeet oikein merkitsivät. Mikä tämä oli sanelemaan, miten hänen tulisi elää elämäänsä!

Useiden viikkojen tuloksettoman tuloksettomien meditaatioyritysten jälkeen Hopei Long astui ulos vanhasta kammiostaan, ja hän oli hyvin vihainen. Hän astui ulos luostarista sen sisäpihalle ja vihoissaan murskasi sekä olevaisen että ei-olevaisen patsaat ja jätti luostarin taakseen viskaten tieltään jokaisen munkin, joka häntä kävi nyt estelemään.

Päästyään maaseudulle Hopei Long löysi aina uusia vastuksia, jotka yrittivät estää hänen vapauttaan. Kyytiä saivat niin munkit, piiloissa olevat mandariinit, tavalliset talonpojat kuin maan ikeenä olevat pahat demonit, rosvojoukot ja kulttilaisetkin. Todentotisesti ei Hopei Longin matka päättynyt, ennen kuin keisari Vayobi palasi Sotalohikäärmeenä palauttamaan maahan järjestyksen. Sen tehdessään hän vapautti Hopei Longin häntä piinavasta hengestä.**


* Eufemismi asialle, jota useimmat munkit pitäisivät pöyristyttävänä.
** Eli siis tappoi hänet.

Kirjoittaja: Olli Kantola, alias newsalor

Best of Glorantha 2003 Nominee


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English