Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ JOULUKUU 2007
Kalikos
Orlanth Lohikäärmeystävän runo

Orlanth aina muuttuvainen, pilven-päällinen jumala!
Oppi rauhaa raatamahan, sopimuksia solmimahan.

Läksi rauhaa kylvämähän, tosivirttä laulamahan.
Kulki tuulen tietä myöten, jopa kulki jotta joutui.
Voi, kävi meren manoilla, syvyyksien synnyillä.
Käyskenteli maan mudissa, vaimonsa väen vakoissa.
Lensi kauas taivahalle, nousi rauhan noutamahan.

Orlanth aina muuttuvainen, pilven-päällinen jumala!
Rauhan pystytti pysyvän, vanhat riidat raukesivat.
Siitä tuuli tuuitteli, lupaukset laskeskeli.
Sanat sorjat suustaan päästi, valapuhheet paukutteli.

Näinpä saatiin rauha heimoil', kaikil' muille eipä yhdel'!
Lohiliskoin nuiva heimo, vasenkätiset nahkalaiset,
käärmehiä kaikki tyyni, lohikäärmeen suku salainen.
Eipä osannut kieltä noiden, Orlanth rauhan ratkaisija.

Kutsui paikalle puhujan, Orlanth Myrskyjen Kuningas.
Issaries iki-kielen, puhujan parahaimman.
Aikeiensa suunnan kertas, suunnitelmansa latosi.
Sano sanan sanansa viejäl', puhheensa porisijalle:
"Vie viestini liskoloille, sanain sihisijöitten luokse.
Sodat laueta loppukohon, verirahat rauetkohon.
Haluan lapsieni, ituni isänä olla."

Haastoi "Voi voi", Issaries, lepytellen surkutteli,
tää somasanainen seppo, sanain sovittelija.
Drogald ainut kielen taitoi, wanhan wyrmin solkkauksen,
sorean sanain suhinan, kielen korean koukeroisen.

Orlanth paimen päälliköiden, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuokaa mulle tuonelainen, vieras wyrmin vaikertaja.
Hän se puhheet paikatkohon, sanat suoriks' selittäköhön."

"Ei" Lhankor Mhy lain puhuja, tietäjä iän-ikuinen,
toden tulkista totesi, syyt sanantuojasta selosti.

        "Ei Drogald tule tuleman,
        vierahaksi vierailemman.
        Elukoiden heimolainen,
        salon suuren sukhulainen,
        muistaa murhan mahtamasi,
        senpä surman suorittamas."

        "Hykimin, Mikyhin mursit,
        eläinten emoset tappoit.
        Pelkää nahkansa edestä
        neito surmaajaa sukunsa
        impi heimon harventamas."

        "Vala vanno varomaton,
        anna hälle varmaturva,
        takuu vieraanvarraisuuden."

        "Eipä muuten tulle tulkki,
        sanasten, sihisten seppo."

Orlanth Myrskyjen Kuningas, sanan virkkoi, paikoin pauhas:
"Sanan saatte vannomani, valan vannon, vaikka kaksi.
Rauha tulkoon tullaksensa, varmaturva vakkuueksi."

Sanan saipa silloin tulkki, Drogald käärmeiden kaveri.
Orlanthin tulalle tarpoi, keskel' ilmaa ilmestyvi.
Mukanansa louhikäärme, tosilisko, nahkalainen,
Lohikäärme Sisin - Arangorf, se rakastaja Drogaldin.

Arangorf sillon armotonna, käy raa'asti rikkomahan,
sorron virttä virkkomahan, riidal' rauhaa ratkomahan.
Pirstoi ensin aitauksen, kauniin karsinan mullikoiden,
sotki sonnit sorkkinensa, lepikkohön lehmät lensi.
Ratoksensa raastoi sitten, katon auki Kaikenherran,
harteilt' hallin halkoot heitti, ulos päästi julkiloukan.

Sisäl' pääsi pahheentöihin, nappas kässiins' juomasarven,
jätinkattilan kamalan, sotasaalihin jumalten,
joi loppuun loputtoman, jalohunajan laineet litki.
Eipä riittänyt riettahalle, jumalten juomast' juopunulle,
syöttövasikan söi vielä, silavan uudest' syntyväisen.
Teki haukku luuhun haavan, kuolleena syntyi paistinalku.

Orlanth - alkulähde ikilain, vartija vieraanvaraisuuden,
valan muisti vannomansa, takeen turvan tarjoomansa,
Viha vääryyttä vastaan huusi, sahasi sappi sopumieltä,
mut ei silti sannaa syönyt, Orlanth ihmisiksi käyttäytyi.

Drogald virkkoi vartoessa, sanoi sitten sattumoisin:
"Paras lienee liennytysnä, kun itse kertaat kertomasi,
tuot tahtos ilmaan käärmeen läsnä, sanas suollat louhiliskol'."

Orlanth paimen päälliköiden, pakon alla lausui laulun:
"En osaa kieltä koukeroiden, saneluiden suhhinoita.
Sama vaiva vaikeunna, aita rauhan aikeen eessä,
Issaries Ikikielel', puhheeni porisijalla.

        Siin Drogald täten totesi:
        "Olen sulle vieras vielä.
        Opit mut sä tuntemahan.
        Sillä silloin tietänetkin,
        että oon toi tuonen kieli,
        nahan nahkaisen kahina,
        kieli käärmein keskuudessa."

        "Täten tiedä ettei ilman,
        suhinoita sieluun saada,
        kieleen käärmeen koukeroita,
        sorjia sanoja sommitella."

        "Kun tunnet parren puhheitteni,
        sanojeni selvennyksen,
        pakko sun on puhhuu mulla,
        sovitella lauluin suuhus,
        käärmehille kärvistellä."

Orlanth aina muuttuvainen, aikeiensa suunnan kertas:
"Minä tiedän tarkoituksein, aikomuksein latelit.
Näytä mulle solkkaukses, kieli kumma koukeroinen,
jotta voin ma raataa rauhan, sovun tuulen tuuitella.
Siis selostaos sanasi, näytä malli mainiolle."

Drogald kärkäs keinon näytti, lohikäärmeil' keskustella.
Osa siitä valluu valssin, tanhuumista tahtiin tanssin,
rukoiluu hartaan hetken, hartaan virren veisaamista,
kovin koominen toinen askel, temppuilijan toilailuja,
jokin siinä silti vastas, runon keinoin kuvvailua.
Ehkä kuiten kaiun kaivat, wyrmin ystävän iiriin kiillost'.

Orlanth oppi käärmeen kieltä, wanhan wyrmin vaikerruksen.
Arangorffin kanssa raatas, retostellen rauhan raikkoi.
Sihis sisin käärme sitten, sanan suvullensa saattavansa.

        Niin Orlanth paimen päälliköiden,
        tuulen henki tuuitteli,
        rauhan pystytti pysyvän.

Kirjoittaja: Olli Kantola.


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English