Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ JOULUKUU 2003, TARINA 1
Kalikos
Mies joka näki välähdyksen naamion takaa

Seinämät tihkuivat kosteutta, joka tiivistyi hänen ihollaan. Suolaisen nesteen valuessa hänen silmiinsä mies pyyhkäisi kiroten otsaansa kämmenselällään. Ei niin, ettäkö se olisi hänen näköään haitannut. Tunkkaisen luolan läpitunkemattomassa pimeydessä hän ei muutenkaan nähnyt edes omaa kättään liikuttaessaan sitä kasvojensa editse. Kirvely vain oli ärsyttävää, ja se nosti hänen muutenkin kiristyneet hermonsa pintaan. Epätietoisuus oli kaikkein pahinta. Hän ei ollut kuullut enää takaa-ajajiensa ääniä pitkään aikaan. Hän oli varmastikin karkottanut heidät jäljiltään. Oli parasta silti vielä odotella. Sitä paitsi, vaikka hän ei vielä tahtonut sitä myöntää itselleen, ei hän tiennyt mihin suuntaan olisi lähtenyt.

Se oli ollut vuosikymmenen keikka! Ei, vuosisadan. Miten hän olisi voinut vastustaa tilaisuutta, hän, josta oli jo tullut legenda Paviksen alamaailmassa. Ne harvat, jotka tiesivät jotain niistä asioista, sanoivat sen olevan mahdotonta. Niin olivat valon papitkin kuvitelleet, ja se oli ollut heidän erehdyksensä. Kukaan ei valmistaudu mahdottoman varalta, ja niin mahdottomasta oli lopulta tullut totta. Hän puristi jättiläiskristallia voimariimuin kudotun suojakankaan läpi ja hymyili tuntiessaan sen lämmön. Kultaveren valoksi he sitä kutsuivat, pyhäinjäännöstään. Kupolin perimätieto kertoi, että se polttaisi lihan irti pyhäinhäpäisijän luista. Hän oli laittanut väitteen koetukselle ja todistanut sen vääräksi.

Hän muisti pappien kulkueen ja hymnit, joita nämä lauloivat alkavan pyhän ajan kunniaksi. Hän muisti voitonriemunsa ja pakonsa. Ulvovat henget, jotka hän oli vanginnut Mustan Torahampaan shamaanilta saamaansa fetissiin. Yelmalion kirkkauden, joka oli melkein vienyt hänen näkönsä. Hän muisti taivaalle ammutut nuolet ja niiden perään nousseet haukat, jotka olivat lentäneet hänen perässään. Ja ennen kaikkea hän muisti pakoreittinsä, joka johti suoraan Kanaaliin.

Sanottiin, että Kanaali oli Lohikäärmenarrien imperiumin tuotoksia. Vaikka mielipiteitä sen tarkoituksesta oli yhtä monta kuin niitä, jotka tiesivät siitä, olivat kaikki samaa mieltä yhdestä asiasta: pyhänä aikana sinne ei tullut mennä. Siksi se oli vaikuttanut täydelliseltä pakopaikalta. Hän oli juossut vääntyilevien käytävien läpi niiden muuttaessa muotoaan Kanaalin valmistautuessa muodonmuutokseen ja uinut sulkeutuvien kanavien läpi. Hän oli loikkinut kaatuvien seinien yli ja kierinyt laskeutuvan katon alta pois. Ja lopulta hän oli päätynyt tänne. Tarina kertoi, että Kanaalin kautta johti tie suoraan alamaailmaan. Jos hän oli päätynyt suoraan sinne, oli hän säästänyt kreivikunnan oikeuslaitokselta teloittamisen vaivan.

Vasta kuullessaan äänen mies huomasi, ettei ollutkaan yksin. "Kuka olet sinä, joka tunkeilet paikkaan, johon kellään ei pitäisi olla pääsyä?" se kysyi vaativana. Täydellisestä yllätyksestä huolimatta oli hän jo puolessa välissä lausetta kääntynyt ympäri veitsi kohollaan. Ääni oli ollut tunteeton ja tasainen, luultavasti miehen. Jokin siinä kylmäsi häntä. Kipinät välähtivät pimeydessä, ja molemmin puolin kammiota syttyivät soihdut palamaan. Savun katku levisi soihduista, ja niiden valo häikäisi hänen pimeään tottuneita silmiään.

Ehkä hänen voitonriemunsa oli tehnyt miehestä röyhkeän, tai ehkä jokin vieraan äänessä sai sen aikaan. Kuitenkin hän vastasi kysymykseen toisin kuin oli aikonut: "Olen Baran Yökulkija, hän, kenet tunnetaan varkaiden mestarina ja kuljen missä tahdon!" "Vai varkaiden, mestari", vastasi ääni, joka kuulosti yhä pilkallisemmalta ja lopulta hajosi ilottomaksi nauruksi.

Näkönsä palautuessakaan Baranin oli vaikea erottaa muukalaisen piirteitä. Tämä seisoi soihtujen valopiirin ulkopuolella niin, että tästä saattoi nähdä vain ääriviivat. Ilmeisesti jonkinlainen musta nahkanaamio peitti tämän kasvoja. Tällaisen naamion tarkoitus saattoi olla naamioituminen. Usein naamiot olivat myös rituaalisia, niin kuin Baran oli monta kertaa öisissä kulttimenoissa todistanut.

"Mikä siinä on niin huvittavaa, muukalainen! Minä olen tosiaankin varkaiden mestari, sankari siinä pienessä piirissä, jonka alaa ne asiat ovat. Olen Desemborth Varkaan valittu, Pimeyden sandaalien kantaja ja Yelmalion seuraajien turma. Vihollisteni vääryydellä hankitut aarteet eivät ole minulta turvassa, eikä mikään häkki voi minua pidätellä. Kannan mukanani Kultaveren valoa, Valon temppelin tärkeintä pyhäinjäännöstä, jonka vein Yelmalion pappien käsistä kaikkein pyhimmästä kesken seremonian. Ja kaiken tämän jälkeen olen vielä hengissä. Kuka voisi kiistää etevyyteni tai asettaa itsensä edelleni?" Muukalaisen pilkka oli kovasti ottanut Baranin kunnian päälle.

"Oi varkaiden mestari", ääni jatkoi yhä ivallisena. "On selvää, ettet tiedä mitään Epätasaisen vaihdon salaisuuksista. Sinulla ei selvästi ole aavistustakaan siitä, mitä arvonimeä vaadit röyhkeästi itsellesi. Ja ehkä onkin kannaltasi parempi niin. Jos kulkisit vaadittavan tien, saattaisi se tuhota sinussa kaiken sen, mitä nyt pidät hyvänä ja oikeana. Istupa siis aloillesi, niin kerron sinulle Varkaiden Mestarista, sillä minä kerran tunsin hänet."

"Kauan sitten, kaukana täältä eli mies, joka ehkä kovastikin muistutti sinua. Hän oli mies joka ei kunnioittanut omistusta. Mikään esine tai salaisuus ei häneltä ollut turvassa. Ehkä hän varasti kunniansa tähden, ehkä silkkaa ilkeyttään. Voi myös olla että viha ajoi häntä tai ehkä jopa rakkaus. Mitä ikinä syyt olivat, ne eivät lopulta osoittautuneet kovinkaan tärkeiksi. Kun hän näki jotain jonka halusi omakseen, kuuli jostakin tällaisesta tai edes mielessään kuvitteli himoitsemaansa asiaa, hankki hän sen itselleen. Hän sai kaikki mukavuudet, joita kuvitella saattaa, ja kuuli kaikki salaisuudet, jotka halusi tietää. Se ei kuitenkaan riittänyt hänelle. Jokin ajoi häntä yhä edemmäs ja edemmäs. Ehkä kyse oli kyltymättömästä ahneudesta, ehkä katkeruudesta kaikkia niitä kohtaan, jotka häntä halveksivat. Joka tapauksessa tämän maailman riittämättömyys ajoi hänet jatkamaan uraansa toisella puolella."

"Näinä päivinä se voi tuntua itsestään selvyydeltä. Teillä on riittejä ja sankarirituaaleja, jotka toistavat Pimeyden sandaalien ryöstöä, Kuoleman miekan viemistä, Aronin ryöstöä. Suoritatte nuo rituaalit joka vuosi apinoiden jumalienne tekoja ja saatte samalla mahdin rippeitä itsellenne. Teette rituaalit "niin kuin ne on aina tehty" ajattelematta niitä sen enempää. Sinä aikana kun tämä mies eli, eivät tällaiset asiat olleet kuitenkaan itsestäänselvyyksiä. Ihmiset olivat jo irtaantuneet jumalistaan ja unohtaneet voimakkaat myyttinsä, koska ne olivat niinä rauhan aikoina tarpeettomia. Vain muutamat yhä muistivat, tiedon palasia löytyi sieltä, toisia täältä. Ja kukapa olisikaan ollut parempi keräämään palasia kuin tuo mies, joka rakasti kuuntelemista paikoissa, joissa hänen ei olisi pitänyt olla."

"Hän varasti tuhat salaisuutta ja uneksi tuhat unta. Hän kuunteli vanhuksien viisautta ja sovelsi nuorten varomattomuutta ja seikkailunhalua. Retkillään hän murtautui ulos maailmastamme sinne, missä vain jumalat, sankarit ja salaisuuksiin vihkiytyneet kulkevat. Hän kulki Dagan valtakunnassa, missä ensimmäinen nälkää näkevä vei ruoan ja juoman veljeltään voidakseen itse elää. Hän näki ensimmäisen karjavarkauden rikkaiden paimenien ymmärtäessä, että kaksi kertaa suurempi karja merkitsisi kahta kertaa enemmän vaurautta ja hyvinvointia. Hän istui Keisarin valtaistuimen juuressa, ja tämä julisti, että kaikki maailman rikkaudet olisi tuotava hänen palatsiinsa. Hän näki ensimmäisen murhan ahneuden vuoksi, ja hän julisti ensimmäisten väärien profeettojen kanssa viedäkseen rahat hyväuskoisilta. Kaiken tämän hän imi itseensä. Hän näki, että niiltä, joilla ei ollut mitään, otettiin loputkin ja että niille, joilla jo oli, annettiin lisää. Ja hän näki, että näin oli hyvä."

"Se, mikä lopulta sai hänet jatkamaan yhä pidemmälle ja pidemmälle retkillään, oli lopulta uteliaisuus. Kulkiessaan samoja polkuja yhä uudestaan ja uudestaan, hän alkoi nähdä niissä tiettyä johdonmukaisuutta. Ja vaikka hän oli luonteeltaan salaileva ja syrjäänvetäytyvä, oli hän kuitenkin vain ihminen ja tarvitsi toisia. Niinpä hän otti muutamia apulaisia ja oppipoikia ja opetti näille, mitä oli nähnyt. Heistä sopivimmat kulkivat aikanaan samoja polkuja ja opettivat ne myöhemmin seuraajilleen. Ja niin lopulta tapahtui, että tämä mies alkoi lopulta retkillään löytää merkkejä jostain suuremmasta, jostakin, joka yhdistäisi nämä kaikki hajanäkymät ja myyttien sirpaleet, jotka hän oli kaivanut esiin."

"Alkuun se oli jotain hyvin epämääräistä, pelkkä tuntemus tai muisto jostakin. Hänestä tuntui kuin hän olisi kulkenut jonkun jalanjäljissä, aistinut jonkin sellaisen läsnäolon, jonka olemus sitoi kaiken yhteen. Hän ei kiinnittänyt siihen ensin huomiota, mutta vuosien kuluessa hän lopulta päätyi siihen, että jotakin suurta oli kaiken takana. Hän uskoi viimein löytäneensä sen yhden voiman, jota kukaan muu ei tuntenut: varkaiden jumalan. Jumala oli tietysti luonnostaan vaikea löytää, mutta hän päätti jatkaa nyt moninkertaisella innolla retkiään, saatuaan päämäärän, viimeisen selvittämättömän salaisuuden. Varkaiden jumalan naamion kohottamisesta tuli hänelle pakkomielle."

"Ajan kuluessa tuli selväksi, että hän oli ollut oikeassa. Jumala oli nyt usein läsnä hänen mukanaan. Se oli kuin hahmo näkökentän rajoilla, havaittavissa kunnes katsoi kohti, jolloin se katosi. Se oli kuin ääni, jonka saattoi melkein kuulla, olemus, jonka saattoi melkein aistia. Se oli niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Ja vuosi vuodelta se muuttui yhä todellisemmaksi, hän pääsi sitä yhä lähemmäksi. Salaisuuden selvittämisen aika oli lähestymässä, eikä tällöin edes kuolema olisi voinut pysäyttää miestä, jota mitkään portit eivät voineet pidätellä. Ja lopulta he kohtasivat."

"Se oli paikka, jossa hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Ja kuitenkin se oli tuttu, kuin kaikki ne paikat, joissa hän oli ollut. Ja siellä he kohtasivat; ihminen ja jumala. Nyt kun mies oli viimein löytänyt sen, ei jumala yrittänyt paeta. Päinvastoin se seisoi paikoillaan kuin odottaen hänen saapumistaan. Kuitenkaan se ei tehnyt elettäkään tervehtiäkseen eikä virkkanut sanaakaan selitykseksi. Se vain seisoi ja odotti, kasvot ilmeettömän naamion peittäminä. Mies lähestyi sitä ja kohotti sen naamiota, tietäen viimeinkin löytävänsä vastauksen viimeiseen arvoitukseen."

Kertoja alkoi nauraa itsekseen. Tällä kertaa naurun terä oli kuitenkin käännettynä häntä itseään vastaan ja se kuulosti katkeralta, jopa murheelliselta.

"Kasvot, jotka hän näki, ne olivat hänen omansa. Hän näki niissä sen ahneuden ja pahansuopaisuuden, jotka olivat aikaisemmin ohjanneet häntä monilla hänen matkoistaan. Ja hän näki myös jotain muuta, itsesääliä. Liian myöhään hän ymmärsi, mitä hän oli löytänyt, mitä hän oli koko elämänsä rakentanut sitä etsiessään. Viimeinen ansa laukesi hänen ympärillään, eikä edes hän voinut paeta siitä. Ajan verkko sitoi hänet sisäänsä ja vangitsi hänet odottamaan sitä päivää, jolloin kaaos repii viimeisen vankilan taas rikki ja hän saa lopulta levätä."

"Tiedä, että täällä epäonnistumisen palkkio on usein kuolema. Onnistumisen palkkio saattaa lopulta olla vielä kammottavampi. Kertomukseni varkaallakin oli kerran nimi, annettu ennen kuin hänestä tuli Kompromissin orja. Hän tuskin itse enää muistaisi sitä, elleivät hänen seuraajiensa seuraajat useammassa polvessa olisi öisillä kujilla kuiskanneet sitä hänen muistokseen. Hänet nimettiin kerran Lanbriliksi."

"...briliksi, iksi." hiljainen kuiskaus kaikui hänen korvissaan. Hohtava kirkkaus sokaisi hänen pimeään tottuneet silmänsä. Jälleen kyetessään näkemään hän huomasi seisovansa Kanaalin itäisellä puolella ja tuijottavansa kohti auringonnousua, ensimmäistä tänä vuonna. Tuntui siltä kuin hän olisi pikkuhiljaa herännyt unesta. Hirvittävä epäilys täytti hänen mielensä, ja hän koetteli riimuin kudottua pussiaan. Harmaa kivenjärkäle putosi sen sisältä ja upposi puolittain pehmeään maahan. Kivenjärkäle oli eloton, eikä muodoltaankaan muistuttanut sitä kiveä, joka hänellä olisi pitänyt olla mukanaan. "Epätasaista vaihtoa, kautta jumalten!" kirosi Boltar kääntäessään selkänsä auringonnousulle.

Kirjoittaja: Antti Airola, alias Lokamayadon


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English