Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ HUHTIKUU 2005
Kalikos
Ostlanin kertomus

I Kutsu oikeamielisille

Ensimmäinen kosketukseni 'Myrsky yli Punaisen kuun' -sankarijoukkioon oli vuoden 1623 kesällä. Hivenen Paviksesta pohjoiseen sijaitsevalla Parituskivien alueella.

Kiireinen kutsu kaikkien oikeamielisten saapua paikalle saattamaan jättiläisten Kehtoa alas merelle oli saavuttanut minutkin. Kutsun saatuani jätin kiireesti tylsät jousiammunnanopettajan työni Uudessa Paviksessa ja lähdin vaeltamaan kohti pohjoista. Heti kun se oli turvallista, siirryin Odaylan pyhään karhumuotoon ja annoin vahvojen käpälöiden jouduttaa kulkuani.

Parituskivien ympäristössä kävi melkoinen kuhina, kun sadat orlanthit hääräsivät Zola Felin rannoilla. Liityin joukkoon ja rupesin kyselemään, mistä löytäisin Krogar Susikypärän tai Laruk Laravanin. Hartaan asemani ja maineeni vuoksi minut osoitettiinkin nopeasti miesten pakeille.

Pienehkön Orlanthin pyhätön sisällä kaksi miestä tutkii karttoja kynttilän valossa. Pitkä ja laiha jokikansan sankari Laruk Laravan vie sulkaa pitkin karttaa selostaen joen uoman reittiä ja leveäharteinen Sartarin pakolainen Krogar Susikypärä kuuntelee vieressä. Astuessani sisään huoneeseen molemmat kääntyvät ja ottavat minut hymyillen vastaan. Minkäänlaisia virallisia tervehdyksiä ei vaihdeta, vaan kuten täällä Praxissa on tapana, niin koruton kädenpuristus riittää.

'Paljonko meillä on miehiä puolustamaan Kehtoa?' minä kysyin.

'Täällä kolmisensataa, ja Karkoiran kylästä toivottavasti saamme satakunta lisää' , Krogar vastaa.

'Yllätys on etumme, ja Zola Fel suojaa kulkuamme', Laruk jatkaa.

'Koska olemme Kuolontuojan vaikutuspiirissä, niin otaksun hänen auttavan myös?' , kysyn.

Valo syttyy Krogarin kasvoille tällä kohtaa. 'Legendaarinen Kuolontuoja on luvannut antaa apunsa meille'.

Olen kuullut paljon tarinoita tästä Praxin suuresta pienestä miehestä ja tämän tovereista: 'Myrskystä yli Punaisen kuun'.

Eräs elämäni sykähdyttävimpiä hetkiä oli, kun Paviksen suurella torilla paljastettiin vihattujen Koodaajien irtileikatut päät.

Seuraavat päivät seurailin, kun porukkaa alkoi kerääntyä paikalle kasvavissa määrin. Monia sydämellisiä jälleennäkemisiä ja useita ryyppyjä myöhemmin meitä alkoi olemaan paikalla kolmisensataa. Suuret leirinuotiot rätisivät pihalla, ja ihmiset pitivät hauskaa. Praxin karut olosuhteet opettavat ihmiselle, että kun on juhlan aika, niin juhlitaan. Niinpä me juhlimme kuin viimeistä päivää, sillä tuleva matka kohti merta tulisi olemaan monelle viimeinen.

Päivä ennen Kehdon saapumista Parituskiville koettiin todellista tunteiden vuoristorataa. Ensin paikalle saapuvat jokikansalaiset kertoivat surullisen viestin: Sepelkirthin palvojat ovat saaneet vihiä Kehdon tulosta. Melkoinen masennus ja suoranainen epätoivo valtasi mieliä tulevissa Kehdon puolustajissa. Vaikka paikalla oli likipitäen koko Praxin-kapinan kerma, niin mahdollisuuksiamme epäiltiin yleisesti. Tiedettiin, että Sor-Eel Lyhyt oli kutsunut Marmorifalanginsa kaupunkiin ja paimentolaiset raportoivat petturisapeliantilooppiratsastajien kerääntyvän Seepralinnakkeensa ympäristöön.

Illalla tunnelmat heilahtivatkin ylöspäin. Muistan, kun suurten siipien hakkaava ääni alkoi kuulua kaukaa. Tarkkasilmäisimmät havaitsivat jo taivaanrannassa lentävän taivashärkämuodostelman. Härkiä oli kuitenkin vain viisi, joten toivottu Kuolontuojan Taisteluprikaati se ei ollut. Kaikki paikalla olijat saapuivat suurten nuotioiden äärelle ottamaan tulokkaat vastaan. Ne, jotka pelkäsivät Kuolontuojaa, pysyivät varoiksi taaempana.

Suurten taivashärkien alkaessa laskeutua alaspäin alkoi väkijoukosta kuulua kiihtynyttä supinaa. Sitten omatkin silmäni havaitsivat sen: kauan kadoksissa olleet Fheanor Jätinsurma ja Elgarth Nöyryyttäjä olivat palanneet!

Ensimmäinen Taivashärkä oli kerinnyt hädin tuskin laskeutua, kun jo valtavat kekkerit olivat pystyssä. Legendaaristen kapinajohtajien paikalle saapuminen antoi kaikille valtavasti uskoa onnistumiseen. Miehet ottivat hurraahuudot tyyninä vastaan ja vetäytyivät nopeasti Larukin ja Krogarin luokse kuulemaan suunnitelmaa. Tässä kohtaa havaitsin itse ensi kertaa siunattuun siniväriin kauttaaltaan maalatun Thormac Uljaan. Myös tämä suuri sankari olisi suojaamassa Kehtoa sen matkalla.

II Kehto lähtee matkaan

Seuraavana aamuna Kehto viimein saapui Parituskiville, ja nousimme sen matkaan. Liki satametrinen alus oli ilmeisesti tehty yhden ainoan valtavan punapuun rungosta. Kannoimme valtavat määrät ruokaa ja varusteita suojaan kannen alle ja varasimme makuusijat itsellemme.

Laskin pikaisesti päälukumme nousseen liki neljäänsataan mieheen! Paikalla oli Paviksen vanhaa ylimystöä ja muita ihmisiä, jotka riskeerasivat kaikkensa vastustaakseen mädän Sepelkirthin aikeita pysäyttää Kehto. Lähes koko Zola Felin kultti oli mukana myös. Joessa uiskenteli kaikenlaisia älykkäitä eläimiä ja alkeisvoimia. Osanottajien kirjoa kuvastaa se, että jopa joukko tuulenlapsia oli liittynyt Kehdon puolustajiin. Joukossaan rotunsa yhdet suurimmista sankareista: Akhira ja Vandarlos.

Puolenpäivän matkustamisen jälkeen aamukrapulaansa Parituskiville nukkumaan jääneet Sarotar, Fheanor, Elgarth ja Thormac saavuttivat Kehdon ja kiipesivät kannelle. Kuolontuoja oli lähtenyt hakemaan Taisteluprikaatiaan avuksi. Paadelle on kuitenkin usean päivän matka, joten Paviksen ohi meidän olisi päästävä ilman tämän uroxiberserkin apua.

Ensimmäinen matkapäivä sujui auringonpaahteen sävyttämänä. Yelm loisti kuin vain Praxin kesällä on mahdollista. Orlanthilta rukoiltiin viilentäviä tuulia, jotta jaksaisimme tehdä raskasta työtämme Kehdon saamiseksi taistelukuntoon. Ampuma-aukkoja viritettiin laivan paarteisiin, ja jokaiselle määritettiin ampuma-alue.

Elgarthin taistelukokemus tuli tässä kohtaa ensimmäistä kertaa esille. Kaksi vuosikymmentä yhtäjaksoisesti sotinut mies kehitti järjestelmän, jossa jokaisen soturin kilpi ja keihäs muodostivat ryhmittäin suojataskun ampujille. Tällä tavoin ampujamme olisivat suojassa kummalta tahansa puolelta tulevaa tulitusta vastaan.

III Kehto saapuu Pavikseen

Ensimmäinen matkaviikko sujui rutiininomaisten taisteluharjoitusten ja linnoitustöiden merkeissä. Matkalta poimittiin vielä muutamia innokkaita puolustajia kyytiin. Taistelukosketuksia ei tullut, ja Kehto eteni kiihtyvällä tahdilla alavirtaan.

Tiedustelemassa etummaisina lentävät tuulenlapsipartiot alkoivat tuoda huolestuttavia viestejä, kun olimme puolen päivän matkan päässä Paviksesta. Lunarit olivat tukkineet suurimman sillan alusen upottamalla sinne kalastajien veneitä ja itse Kelluvan temppelin. Lisäksi tiedot kertoivat joen töyräillä olevan jopa viisituhatta Sepelkirthin sotilasta ja palkkasoturia.

Kehdon puolustajat valtasi epätoivo. Itsekin jo mietin, että mitä neljäsataa mahtaa viidelletuhannelle ja millä me muka pääsisimme läpi padosta, jonka Lunarit olivat kasanneet sillan alle.

Synkät mietteeni saivat pikaisen lopun, kun Elgarth karjaisi: 'Kuunnelkaa miehet!'

Salamannopeasti koko sotajoukko vaikeni ja käänsi katseensa kohti laivan etuosaa, jossa seisoi Elgarth Nöyryyttäjä.

'ME menemme läpi mädänkuun mitättömän vastarinnan!' Elgarth sanoo rauhallisella äänellä. Tuntuu kuin hän katsoisi jokaista silmiin samanaikaisesti. 'Me taistelemme viimeiseen mieheen, viimeiseen nuoleen, viimeiseen hengenvetoon saakka...'

'Kuka on mukanani?' Elgarth karjaisee.

Vieressäni seisova Thormac lyö nyrkillä rintapanssariinsa ja polkaisee rautasaappaallaan Kehdon kantta. Ympäriltä kuuluu muutama pamaus nyrkkien iskiessä rintapanssareihin.

'KUKA ON MUKANANI?!' Elgarth huutaa niin, että sylki lentää, ja lyö rintapanssariaan niin, että kipinät sinkoavat.

Tum, tum nyrkit hakkaavat haarniskoja, ja jalat polkevat kantta. Adrenaliini alkaa sykkiä minunkin suonissani, ja alan varovasti pumpata nyrkkiä rintaani.

'KUKA ON MUKANANI!!!' Elgarthin ääni nousee ukkosenjyrinäksi. Miehen silmissä ei ole enää mitään inhimillistä. Petoriimu hohkaa valkeana tämän kasvoissa äänen noustessa falsettiin. Lihakset värisevät miehen käsivarsissa, kun tämä armotta takoo rintaansa.

TUM TUM TUM TUM. Neljäsataa nyrkkiä iskee rintapanssareihin. Jalat polkevat kantta niin, että koko Kehto tuntuu värisevän. Tunnen, kuinka taisteluhuuma kasvaa sisälläni. Katsoessani ympärilleni näen äsken epätoivossaan kierineiden miesten katsovan kunnioittaen kohti Nöyryyttäjää. Kaikkien sisäinen liekki on sytytetty ja roihuaa valtavalla palolla. Joitain jopa hävettää äskeinen epätoivo.

Jonkinasteinen järjenvalo palaa Elgarthin silmiin tämän komentaessa miehet asemiinsa. Alamme uskonnollisen hurmoksen vallassa nostaa tuulia, jotka suojaavat meitä vihollistemme nuolilta. Samalla kun tarkkailen rantoja vihollisten varalta, huomaan Elgarthin, Fheanorin ja Sarotarin lähtevän pois Kehdon kannelta. Villin umbrolin kantamina miehet lähtevät etenemään kohti Pavista. Tuulenlapset lähtevät myös ilmaan, mutta heihin en juuri kiinnitä huomiota.

IV Paviksen taistelu

Nuoli nuolen jälkeen lähtee jouseni jänteeltä. Liki jokainen osuu maaliinsa. Kiemurtelevia sapeliantilooppiratsastajia tippuu ratsujensa selästä. Sormistani vuotaa verta, kun raivoan jouseni kanssa. Odayla ohjaa nuoliani ja antaa niille tavattoman kantomatkan. Kuin hurmoksessa ammun ja ammun kiinnittämättä huomiota mihinkään muuhun kuin maaleihini.

Valtava nuolisade, jonka saamme aikaan iskee sapeliratsastajat hajalleen. Koko kehdon puolustus toimii kuin yhtenä miehenä: osa ampuu, osa antaa lisää nuolia ja loput suojaavat suurilla kilvillään.

Hetki ensimmäisestä yhteenotosta alkaa Kehdon keulasta katsottuna Pavis jo häämöttää. Zola Felin kirkkaassa vedessä kelluu wyvernien ruumiita. Nämä ovat ilmeisesti törmänneet 'Myrskyyn'. Ajatus hymyilyttää minua.

Hädin tuskin kerkiää keulatähystäjä huutamaan raporttejaan padosta ja tuhansista sotilaista, kun valtava räjähdys heilauttaa koko Kehtoa. Satoja jalkoja korkea vesipatsas ja laudankappaleita nousee siitä, missä äsken oli vielä silta. Tunnistan pyhien Ukkoskivien pyhän äänen ja hymyilen leveästi. Mikä pamaus! Kunnia Ohrlanthille! Varmasti tähän hupeni vuosien annos Ukkoskiviä!

Hetkeä myöhemmin valtaisa punainen kuunsäde iskee Kehdon keulaan valtavalla voimalla. Sitä seuraa tuhansia ja taas tuhansia nuolia. Emme vastaa tulitukseen vaan pysymme kilpien alla suojassa valmistautuen valtausyritykseen.

Loputtomalta tuntuva nuolisade taukoaa äkisti, ja arvaamme toiminnan alkavan pian. Miekat ja keihäät nostetaan esiin ja Myrskypantheonin kaikkia jumalia rukoillaan apuun.

Äkisti kannelle töpsähtää ihmeellisten tekosiipien avulla oudon näköinen sapelinheiluttaja. Punaisen kuun tunnukset tämän panssarissa sinetöivät miehen kohtalon. Katson nopeasti taivaalle, onko lisää lentäjiä tulossa alas. Kyllä on mutta vain kourallinen.

Näen Paviksen muureilla ihmeellisen näyn: kolme miestä juoksee muurinharjaa pitkin ja niittää hyppyyn valmistautuvia siipimiehiä kuin viljaa. Kaiken ylle kohoaa Elgarthin vertahyytävä sotahuuto. Tosin kiilankärkenä juokseva Fheanor tappaa lintumiehiä varmasti ainakin saman verran kuin Elgarth. Fheanorin tyyli on vain niin paljon vähäeleisempi, että kokemattomampi katsoja pitäisi tätä kaksikosta vaarattomampana. Tämä yhden miehen sotajoukko on kuitenkin yksi koko Sartarin kovimmista kirvesmiehistä, minkä myös lintumiehet saavat kokea.

Yksipuolinen taistelunäytös kestää vain hetken, jonka jälkeen muuri on puhdistettu lintumiehistä. Moni kuolee välittömästi, ja loput hyppäävät karkuun.

Huomatessaan tilanteen Krogar Susikypärä antaa meille komennon takaisin jousiin. Reittimme keskellä jokea on auki, koska Ukkoskivet repivät patoon meille reiän. Sillan palaessa iloisin liekein ei sepelkirthiläisillä ole asiaa lähikontaktiin. Ilmeisesti myös Sor-Eel Lyhyt tajuaa tämän ja komentaa joukkonsa jousitaisteluun. Kehdon vauhti on kuitenkin kiihtynyt kevyttä laukkaa vastaavaksi, ja keskellä leveää Zola Feliä lipuen se on suhteellisen suojassa suoralta tulitukselta. Päinvastoin kuin joen törmillä asemiaan pitävät sepelkirthiläiset.

Kehdon lipuessa Suurena murskana nykyisin tunnettuun Vanhaan Pavikseen alkaa taisteluväsymys vallata miehet. Krogar vapauttaakin suurimman osan miehistä lepoon palveluksesta. Vain välttämättömät vartiomiehet jäävät pystyyn.

Koko Paviksen taistelu vaati ainoastaan yhdeksän kuolonuhria Kehdon puolustajilta. Vastustajan miestappiot kirjattiin varmasti satakertaisina.

V Suuresta murskasta Aurinkokuvun kreivikuntaan

Vanhan Paviksen rauniot, jotka tunnetaan nykyisin Suuren murskan nimellä, siintelivät Zola Felin rannoilla Kehdon jatkaessa matkaansa kohti merta.

Tunnelma puolustajien parissa oli loistava. Yksi ennakolta kiperimmistä paikoista oli ohitettu vähin tappioin. 'Myrsky yli Punaisen kuun' oli ottanut puolustuksen ohjat käsiinsä, ja Elgarth, Fheanor, Sarotar ja kumppanit saivat ansaitsemaansa kunnioitusta. Yksi muista Paviksen taistelussa kunnostautuneista oli durulz nimeltään Drax. Tämä entinen palkkasoturi johti Elgarthin kanssa 'Aavikon kostavaksi tuuleksi' nimittämäänsä Kehdon uroxeista ja muista fanaatikoista koottua taisteluosastoa. Omalle tililleni kertyi likemmäs kaksikymmentä tappoa jousellani.

Muutaman hajanaisen yrityksen perusteella, jotka sepelkirthiläiset saivat Kehtoa kohti suunnattua, oli havaittavissa selvästi näiden rivien hajanaisuus. Mitä ilmeisimmin lunarit olivat saaneet tiedon Kehdosta niin myöhään, että yllätys oli puolellamme.

Villit umbrolit lennättivät Fheanorin pois Kehdon kannelta, kun aloimme lähestyä uzien alueita. Saapuessamme Peikkosillalle oli järkytys melkoinen keskimääräistä suuremman uzsotajoukon ollessa Fheanorin kanssa vastassa. Siinä kohtaa, kun uzit alkoivat kiivetä Kehtoon Fheanorin huutaessa kaikkia rauhoittumaan, oli tilanne enemmän kuin kireä. Itse olen metsästänyt ajoittain Gorakiki Kuoriaisen palvojien kanssa ja myynyt saalistani Argan Argarin kauppiaille, joten en jakanut sitä tyrmistystä, joka sai monet valtaansa, kun kuulimme uzien liittyvän Kehdon puolustajiin.

Tyhjensimme yhden ruumahuoneen uzien käyttöön, jotta näiden ei tarvitsi kärsiä Yelmin valosta. Kehdolla oli ankaraa keskustelua siitä, oliko oikein ottaa nämä pimeyden palvojat matkaan. Fheanorin vankkumaton kanta siitä, että tämän ystävä Haltiakallo olisi suureksi hyödyksi Kehdon puolustuksessa, taottiin yleiseksi mielipiteeksi Sarotarin ja Elgarthin puhetaitojen avulla. Niinpä peikot siedettiin, vaikkei näistä pidettykään.

Muutaman tapahtumaköyhän matkapäivän jälkeen Kehto saapui Karkoiran kylän kohdalle. Karkoiran klaani antoi Kehdon puolustajiksi kuutisenkymmentä soturia. Melko uskalias temppu näin lähellä lunarien valtapiiriä. Jopa klaanin päällikön tytär Griselda liittyi joukkoomme. Tämä hurja Vinga-soturi oli itseni lisäksi ensimmäisiä meistä, jotka myöhemmin liityimme 'Myrskyn' riveihin.

Päivä Karkoiran klaanin maiden jälkeen saavuimme Aurinkokuvun kreivikunnan alueelle. Joella olikin vastaanottokomitea meitä vastassa. Kymmeniä pieniä koristeltuja jokiveneitä oli tukkimassa kulkureittiämme. Kehdon kulku hidastettiin lipumiseksi, ja Elgarth, Sarotar, Laruk ja Fheanor lähtivät neuvonpitoon Solanthos Rautapeitsen kutsumana.

Muutamaa tuntia myöhemmin kaikki muut paitsi Sarotar saapuivat paikalle ja aloimme valmistautua jatkamaan matkaamme kohti merta. Laruk kertoi Kehdon puolustajille meidän hylänneen Solanthoksen tarjouksen antaa miehiään Kehdon kannelle. Vapaa läpikulku oli kuitenkin saatu neuvoteltua.

Muutamaa tuntia myöhemmin meille kuitenkin selvisi, että neuvottelut eivät olleet sujuneetkaan niin rauhallisesti kuin mitä meidän ensin annettiin ymmärtää. Sarotar saapui paikalle aurinkokupulaisen tietäjän kanssa, jonka oli tarkoitus liittyä seuraamme. Toisin kuitenkin kävi. Tämän tietäjän jalat kerkisivät hädin tuskin koskettaa Kehdon kantta, ennen kun tämä riippui hengettömänä Elgarthin peitsen lävistämänä veneen paarteessa.

'Minä sanoin, että EI ainutkaan aurinkokupulainen astu elävänä Kehdon kannelle!' Elgarth jyrisi.

Kehdon kannella vallitsi järkyttynyt hiljaisuus. Hiljaisuuden katkaisi Krogar Susikypärä, joka komensi vartiomiehet paikoilleen ja muut lepäämään. Silmäkulmastani näin Elgarthin heittävän tietäjän ruumiin uzien kajuuttaan. Minua puistatti.

VI Kuuveneet ja Myrskyn sankaruus

Tapahtuma, joka sai minut lopulta haluamaan 'Myrskyn' jäsenyyttä, oli sankarillisin ja eeppisin teko, jonka olin siihenastisessa elämässäni todistanut. Toki tajusin Elgarthin, Fheanorin, Sarotarin ja Thormacin kyvyt suuriksi jo Paviksen taistelun yhteydessä ja heidän aikaisemman maineensa perusteella, mutta episodi pahamaineisten kuuveneiden kanssa sai koko Kehdon puolustajat syvän kunnioituksen valtaan näitä todellisia sankareita kohtaan.

Aurinkokupolin kreivikunnan jäätyä rauhallisesti taaksemme aloimme saada tiedustelijoiltamme hälyttäviä raportteja edestäpäin. Joen penkoilla olisi suuri määrä Sepelkirthin palvojia väijytyksessä ja mikä pahinta paikalla olisi myös kuuveneitä. Asiaa ei toden totta auttanut myöskään se, että kirottu kuu oli täysi.

Koetan nyt oman kokemukseni kautta kertoa, mitä tuona päivänä oikein tapahtui. 'Myrsky' erkani pois Kehdolta iskeäkseen väijyttäjiämme vastaan jo ennakolta. Me muut Kehdon puolustajat olimme jo edellispäivänä aloittaneet messuamaan suurta tuulenpyörrettä suojaamaan Kehtoa. Jännitys tiivistyi kaiken aikaa meidän lähestyessämme oletettua väijytyspaikkaa. Valtavat tuulet puhalsivat voimakkaina Kehdon kannella. Zola Felin papit ottivat undiineistaan kaiken irti saavuttaaksemme parhaan mahdollisen vauhdin.

Äkisti tähystäjämme havaitsivat taivaanrannassa pahaenteisesti punaista hohtavia täpliä, jotka liikkuivat lähemmäs. Kasvaen kokoa nopeasti nämä täplät muuttuivat hetkissä silmissämme kuuveneiksi. Jonkinlaisten kummallisten laitteiden avulla veneiden välillä kulki suoraan kuusta asti tuleva sädelinja, joka suunnattiin Kehdon kantta kohti. Sädelinjaa pitkin juoksi satoja omituisesti hohtavia sepelkirthiläisiä!

Puristimme aseitamme ja valmistauduimme valtausyritykseen. Rukouksia luettiin kaikille Myrskyveljeksille. Ensimmäiset punahohkaiset miehet saavuttivat Kehtoa lähimmän kuuveneen ja nousivat kuunsäteelle, joka johti Kehdon kannelle.

Puristin miekkaani ja mietin kutsuisinko Odaylalta karhun voimat avukseni, kun ensimmäiset miehet valmistautuivat hyppäämään Kehdon kannelle. Koetin katsella, missä 'Myrsky' meni, mutta hektinen taistelunodotus ja uskomattoman tiheä maaginen pimeys Kehdon yläpuolella haittasivat näkyvyyttä.

Vain hetkiä ennen kuin sepelkirthiläiset olivat hyppyetäisyydellä kuunsäteeltään Kehdon kannelle, vapauttivat Krogar ja Laruk meidän kaikkien yhdessä punoman Pilviverhon Kehdon yläpuolelle. Toivoimme, että se yhdistettynä uzien pimeysloitsuun saisi estettyä lunareita pääsemästä kimppuumme.

Ensimmäinen sepelkirthiläinen ilmaantui pilvien ja pimeyden keskeltä Kehdon kannelle mielipuolisesti nauraen. Hänen perässään seurasi kymmenkunta lisää. Antauduin taisteluraivon valtaan. Kerittyäni vasta jakaa muutaman kuolettavan iskun tajusin jonkin olevan pielessä. Sepelkirthiläisiä ei ollut päässyt kannelle kuin muutaman tusinan verran. Ja sellaisesta määrästähän ei meille ollut edes vastusta.

Äkisti Kehdon kanteen tömähti taasen punahehkuinen mies raajat villisti huitoen, ja perässä toinen. Molemmat kuolivat pudotukseen. Ryntäsin aluksemme paarteelle katsomaan tilannetta ja ällistyin. Valtavien jymähdysten saattelemana kuuvene toisensa jälkeen tömähti Praxin karuun kamaraan! Omin silmin sain todistaa kun viimeinen viidestä kuuveneestä äkisti kallistui rajusti ympäri ja alkoi kuolonsyöksynsä.

Rannoilla olleet sepelkirthiläiset ilmeisesti menettivät uskonsa kuuveneiden kohtalon jälkeen, sillä väijytys, jota odotimme, jäi satunnaiseksi nuolituleksi. Annoimme suojaavan pilviverhon raueta, kun pääsimme leveämmälle osiolle jokea, ja pian 'Myrsky' liittyikin takaisin Kehdon puolustajiin valtaisan hurrauksen säestämänä.

Koettaessani tiedustella Elgarthilta, mitä kuuveneille tapahtui, tämä tyytyi toteamaan: 'Myrsky pyyhki ne Praxin kamaraan.'

Fheanor oli monisanaisempi selittäessään puolustajille Thormacin Mastakos-taikuuden ja miesten asetaitojen yhteisvoimalla tehtyjä täsmäiskuja Kuuveneiden ohjaajia vastaan.

VII Corflu ja Kehdon saattaminen merelle

Päivät viimeisimmän sepelkirthiläisten hyökkäyksen ja Corflun lähestymisen välillä kuluivat lähinnä taivaanrantaan tuijotellen ja odottaen tietoa Kuolontuojan saapumisesta. Viimeinen taisto ennen merelle pääsyä tultaisiin käymään Corflun satamakaupungissa.

Tunnelmat Kehdolla olivat varautuneen onnelliset, kun lähestyimme Corflua. Sankarilliset suoritukset, jotka' Myrskyn' johdolla olimme suorittaneet, antoivat kaikille uskoa siihen, että myös Corflun ohi päästäisiin.

Kuuntelin suurella mielenkiinnolla Fheanorin kertoessa tarinaa Corflun Vahtikoiran hulluksitulemisesta ja muista merkillisistä tapahtumista, joita tuo rauhallinen, hivenen syrjäänvetäytyvä mies kertoi todistaneensa. Kuten tavallista, niin aina kun Fheanor pääsi vauhtiin tarinassaan, niin paikalle ampui Elgarth, jolle Fheanor antoi puheenvuoron. Ikään kuin Elgarth puhuisi 'Myrskyn' yhteisellä äänellä.

Elgarthin tarinat ovat puolta hurjempia kuin Fheanorin, vaikka joskus tuntuukin sille, että niissä on paikoitellen liioittelua. Elgarthin kerronnan lennokkuus ja taito jolla tämä luo kuuntelijoilleen paikallaolon tunnun kuitenkin vesittää epäilyjä. Puhumattakaan siitä, että kukaan ei uskalla riskeerata Harranin tapauksen jälkeen terveyttään väittämällä tälle vastaan.


HARRANIN TAPAUS. Se oli varsin erikoinen yhtenäisessä Kehdon puolustajien joukossa. Olin itse pienehkön joukkion mukana lumoutuneena kuuntelemassa, kun Fheanor ja Elgarth ammensivat jälleen tarujen kirjastaan sisältöä. Oli Elgarthin vuoro olla äänessä ja tarinan aiheena oli Sodan kuningaskunta kaukana lännessä. En tiedä, onko sellaista olemassakaan, mutta tarina oli niin mielenkiintoinen, että kuuntelin korvat hörössä.

Sitten paikalle saapui jokikansalainen Harran. Ja teki sen virheen, mitä kukaan Elgarthin tunteva ei tee. Harran kyseenalaisti Elgarthin tarinan ja väitti tälle päin naamaa koko jutun olevan tarua.

'Syytätkö sinä minua valehtelusta?' Elgarth räjähti.

Ennen kuin Harran kerkesi edes vastata, takoi Elgarth tämän päätä Kehdon paarteeseen sellaisella voimalla, että miesparalta murtuivat nenä ja puolet muista kasvon luista.

No Elgarthin parantajaystävätär Airene, tuo laupea Natyrsan seuraaja, teki parhaansa Harranin puolesta, ja mies eli. Elgarth taasen vain kohautti hartioitaan ja jatkoi tarinaansa. Miehen kahtiajakoinen maine toisaalta sankarina ja toisaalta arvaamattomana raivohulluna senkun syveni.


Corflun suuri taistelu, johon olimme mielissämme valmistautuneet, olikin ohi jo ennen kuin Kehto sinne saapui. Meidän osuudeksemme jäi vain osallistua voitonjuhliin yhdessä Kuolontuojan taisteluprikaatin kanssa. Nuo Praxin arvaamattomat uroxit olivat legendaarisen Kuolontuojan johdolla lakaisseet mädät sepelkirthiläiset pois Praxin kamaralta. Meitä tervehtivätkin Aavikon kostavan tuulen jälkeensä jättämät hiekkavallit ja seipäiden nokkiin lävistetyt Lunarien päät, kun Kehto Corflun saavutti.

Kehto tyhjeni puolustajistaan ja aloimme juhlia onnistunutta tehtäväämme. Vain yksi mies jäi Kehdon kannelle: Krogar Susikypärä oli vannonut vievänsä Kehdon merelle, ja mies osoitti olevansa sanojensa mittainen jäämällä Kehdon kyytiin. Kohotimme Krogarille maljan toisensa jälkeen. Varmaan jokainen meistä osoitti myös pienen rukouksen tämän puolesta.

Me Kehdon puolustajat olimme sankareita kaikki, mutta ylitse muista nousivat 'Myrsky yli Punaisen kuun' -sankarijoukkion miehet. Kun nämä legendaariset sankarit kysyivät vapaaehtoisia mukaansa auttamaan Valkomuuria Sartariin, en epäröinyt hetkeäkään. Eikä epäröinyt moni muukaan, vaan liittyjiä oli kymmeniä. Valmiutta taistella orlanthilaisuuden puolesta osoittaa sekin, että jopa Harran 'Murskanenä' liittyi Myrskyyn sen matkalla kohti Sartaria.

Puhaltakoon tuulet vapaina. Myrsky pimentäköön mädän kuun.

Kirjoittaja: Mika "Elgarth" Suonsyrjä


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English