Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ HELMIKUU 2005
Kalikos
Sartar 1616

I Matkalla

Vuosi 1616 on pikkuhiljaa kääntymässä kohti pyhää vuodenaikaa. Pohjois-Sartarissa lähellä Taivaanputouksen järveä vaeltaa pieni seurue miehiä. Koko myrskyn vuodenaika on ollut sateinen ja tänäänkin sataa. Kukkulainen maasto tarjoaa hyvin vähän suojaa sateelta. Matkavaatteisiin pukeutuneet miehet ovat läpimärkiä. Yelm on jo ratsastamassa vaunuillaan kohti manalaa, ja ainoa valonlähde on Sepelkirthinäkin tunnettu Punainen kuu.

Etummaisena tallustava mies kantaa kädessään pientä öljylamppua, jonka valokeila kantaa hädin tuskin miehen kättä pitemmälle. Raskaat metallisaappaat lotisevat märkään mäkimaastoon. Niin kuin moni muukin näillä villeillä saloseuduilla, niin myös nämä miehet ovat aseistautuneet. Miekan huotrat ovat kenellä selässä ja kenellä vyöllä. Yksi miehistä laahustaa suuren peitsen kanssa. Miehet ovat kylmissään ja väsyneitä usean päivän vaeltamisen jäljiltä. He ovat matkanneet useita päiviä Omenakujasta kohti pohjoista. Päämääränään heillä on pahamaineinen Käärmepiipun syvänne.

Käärmepiipun syvänne on paikka, jossa on asustanut kaaoksen olioita jo satojen vuosien ajan, aina jumalajalta saakka. Se on myös suuri mysteeri, paikka josta saattaa löytyä suuria aarteita. Tai sitten kuolema, niinkuin niin moni seikkailija on joutunut toteamaan.

Tämä nimenomainen joukkio on etsimässä legendaarista Otharoksen pikaria, jonka kauppias Gringle Hyväkauppa on palkannut heidät löytämään. Gringlen tarjoama kahdentuhannen hopean palkkio tuntui houkuttelevalta vielä tämän lämpimässä kaupassa, mutta pitkä ja märkä vaellus alkaa jo nakertaa joukkion moraalia.

'Koska se luola tulla?' kysyy korpinmustahiuksinen pitkä mies lamppua kantavalta mieheltä.

'Wakbothin nimeen Elgarth lopeta myrskypuheen raiskaus, jos et osaa sitä puhua', puheeseen puuttuu vanhempi karskin näköinen soturi.

'Mutta minä puhua hyvä Sartar', Elgarth koettaa vaihtaa kieltä.

'Nyt se pää kiinni', vastaa Kuolontuojaksi kutsuttu vanhempi mies puhuen yhä myrskykieltä. Kahden miehen välille syntyy karkea käsirysy, mutta se on ymmärrettävää sillä ovathan he berserkkijumala Uroxin palvojia.

Kärjessä tunnustelijana kävelevä Laruk Laravan on myös Urox-soturi, mutta hänen sitoumuksensa on ensisijaisesti Zola Felille, Kehtojoen jumalalle. Näiden kolmen lisäksi seurueeseen kuuluvat Tula ja Thormac. Tula katselee Uroxien painia tyynenä, sillä hänen kunniansa ei salli hänen ryhtyvän moisiin lapsellisuuksiin. Kuten arvata saattaa niin Tula lähettää rukouksensa Humaktin, kuoleman jumalan suuntaan. Thormac kävelee joukon hännillä, koska sieltä on lyhin matka karkuun väijytyksen sattuessa. Thormac on Orlanthin akolyytti, vaikka tuon Myrskyn kuninkaan palvojiin yleensä liitetään muunlaisia mielikuvia, kuin varovainen ja rauhallinen.

Leppoisa kinastelu ja puuduttava vaellus muuttuvat kuumeiseksi toiminnaksi käsittämättömän nopeasti, kun nuolia alkaa sataa kohti seikkailijoita. Tula kiroaa karkeasti, sillä väijytykset ovat häväistys Humaktia kohtaan. Mies vetää miekkansa huotrastaan lausuen: 'Kunnia tai kuolema.' Uroxit eivät välitä lausua koreita sanoja vaan ravaavat kilpaa kohti mäennyppylää, josta jousituli lentää. Thormac etsii tavoilleen uskollisena pusikkoa, johon piiloutua.

Joukkion onneksi jousimiehet eivät häikäise taidollaan. Ainoat osuvat nuolet kimpoavat vaarattomasti panssareista. Mäen laelle ensimmäisenä ennättävä Elgarth lävistää lähimmä jousimiehen peitseensä ja huutaa: 'Seitenkytäkolmi.' Kuolontuoja niittää nopeaan tahtiin kolme muuta nurin vauhdin hädin tuskin hidastumatta. Sitten tämä kääntyy Elgarthiin päin ja sanoo: 'SEITSEMÄNKYMMENTÄKOLME, senkin apina.' Elgarth kohauttaa harteitaan ja ryhtyy irrottamaan asettaan ruumiista.

'Tule kuolema, tule!' Tula messuaa ja sivaltaa yhden rosvon päätään lyhyemmäksi. Hänen rinnallaan Laruk käyttää outoa ohutta pistomiekkaansa tappavalla tehokkuudella. Viimeiset kaksi rähjäistä ryöväriä nostavat kädet päänsä yläpuolelle antautumisen merkiksi. Miehet riisutaan aseista ja päästetään matkoihinsa. Luonto kyllä hoitaa aseettomat kulkijat täällä. Thormac kävelee paikalle jousi kädessä ja manailee, kun ei kerinnyt osallistumaan taisteluun. Kaikki nyökkäilevät tietävästi.

Taistelun antama piristysruiske ei kuitenkaan kanna enää pitkälle, vaan miesten on pystytettävä leiri lepoa varten loppuyöksi. Tottunein liikkein miehet pistävät leirin pystyyn ja nuotion tulelle. Elgarth ärsyttää Kuolontuojan taas hermoraunioksi kaivamalla maakuopan, jossa nukkuu. Elgarthin teorian mukaan itse Ernalda suojaa tätä kuopassaan öisin. Niin kuin jo lukemattomina öinä aiemminkin, niin tänäkin yönä yksi miehistä valvoo vahdissa kerrallaan.

Sade ropisee nuotion ylle katetun laavun oksistoon. Yö on kirottua kuuta lukuun ottamatta sysimusta. Elgarth istuu laavussa ja kuuntelee yön ääniä. Sartarin yö eroaa kovasti hänen lapsuutensa maisemista Jonatelan kuningaskunnassa. Nuorena aatelisena hänen elämänsä oli etuoikeutettua ja palvelijat hoitivat juoksevat asiat. Täällä hän istuu vartiossa pimeässä yössä seuranaan joukko rähjäisiä nuoria miehiä. Mutta se vapaus. Vapaus. Ajatus täydestä vapaudesta saa hymyn syttymään Elgarthin kasvoille. Täällä korvessa hän on vapaa mies, ja kukaan ei vapautta häneltä vie.

Sillä välin kun vartiomies istuu ajatuksiinsa vaipuneena laavussa, hänen vartioimaansa leiriä lähestyy joukko kaaoksen sikiöitä. Tarkemmin sanottuna vuohilaisia. Nämä kaaoksen kätyrit palvovat omia julmia hävityksen jumaliaan ja tappavat ja raiskaavat mielensä mukaan. Osa näistä otuksista on älykkäitä jopa ihmisten mittapuun mukaan, mutta suurin osa on kuolaavia idiootteja.

Epäselvä kurkkukorina ja raivokas hurraaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa-taisteluhuuto hyökkäävien vuohilaisten suista saa vartiomiehenä toimivan Elgarthin vihdoin havaitsemaan vaaran. Huonosti varustautuneet ja alkeellisesti väijytyksensä paljastaneet vuohilaiset eivät osoittaudu lopulta kuin suupalaksi kohtuullisen kokeneille, vaikkakin väsyneille sankareillemme.

Itse taistelua suurempi episodi nähdään taistelun jälkeen, kun Kuolontuoja nimeää Elgarthin 'Ear-Garthiksi' johtuen tämän huonosta tarkkaavaisuudesta.

'Yada yada minä olla Kaani ennen sinä', Elgarth uhoaa Kuolontuojalle.

'Voi ***** taasko se alkaa', Laruk huokaa ja koittaa vetää huopaa korvilleen. Uroxit ovat kuitenkin armottomia ja asiasta väitellään kovaan ääneen monta tuntia.

Aamulla Heler on lopettanut sateensa ja Yelmin noustessa paikalleen taivaalle koko Pohjois-Sartar tuntuu heräävän kevääseen. Aivan kuin Voria olisi aloittamassa tanssinsa uuden vuoden syntymälle. Kasteinen nurmikko tuoksuu raikkaalle, jos ei ota huomioon palaneiden vuohilaisruumiiden jälkeensä jättämää käryä. Vihdoin loppunut sade virkistää matkaajien mieltä, ja Helerille osoitetaan pieniä rukouksia, jotta sade pysyisi poissa tämänkin päivän.

Viimeinen matkapäivä ennen Käärmepiipun syvännettä menee rattoisasti ja matkaajien mieliala on korkealla. Edes Uroxit eivät kiistele keskenään. Sää pysyy keväisen kauniina koko päivän. Taivas on niin kirkas, että legendaarinen Paasi näkyy selvästi. Matkamiehet syventyvät muistelemaan myyttiä Syvänteen synnystä.

II Käärmepiipun syvänne

Tarina kertoo, että sarastuksen ajan alussa lähtivät heortilaisten kuninkaat Outomiekka ja Bheorn tappamaan tänne viimeistä elossa olevaa kaaosjumalaa. Tämä matomainen valtava olento oli syönyt suurimman osan paikallisesta kylästä ja koko kylän asetaanit oli lyöty. Kuninkaat saivat matojumalan pakosalle kohti maan syvyyksiä. Valtavien maagisten ja fyysisten ponnistusten jälkeen kuninkaat saivat madon lyötyä hajalleen, mutta madon kuolinkouristukset saivat maan romahtamaan kuninkaiden niskaan. Nämä madon kaivamat käytävät ovat edelleen Käärmepiipun syvänteen asukkien koteina.

Ensimmäisenä tämänpäivän sankareista Syvänteen alueelle astuu Praxin Suuri pieni mies: Kuolontuoja. Tämä kuumapäinen vanttera soturi, josta tulevaisuudessa olisi tuleva Praxin kansojen yhdistäjä on lyhyen vartensa ja tulikuuman mielensä takia tappavan huvittava näky.

Hänen perässään paikalle saapasteli yli päätä pidempi tummapiirteinen Elgarth Nöyryyttäjä Fronelasta. Hivenen maltillisemmasta, vaikkakin fanaattisesta Elgarthista tulisi tulevaisuudessa yksi Sartarin kapinan tärkeimmistä lenkeistä. Mies, joka tultaisiin tuntemaan Kehdon puolustajana, Kuninkaansurmana ja Lepakonturmana myöhempien vaiheidensa johdosta.

Likipitäen Elgarthin rinnalla lampsi paikalle toinen praxilainen. Pitkä ja laiha Laruk Laravan Paviksesta. Selvästi maltillisimmasta Uroxista oli kuoriutumassa Jokikansan suuri(n) sankari. Mies, joka johti Kehdon merelle.

Laruk Laravania seurasi Tula, synkkä Kuoleman airut Alda-churista. Tulan nimeä ei löydy suurista historiankirjoista, sillä hän sai surmansa Käärmepiipun syvänteessä jo 1616.

Joukon hännillä paikalle hiipi Thormac Uljas. Tämä huomiota herättämätön mies oli Sartarista kotoisin. Vuosia myöhemmin hän hylkäsi pelkonsa, liittyi Mastakoksen kulttiin ja toimi tärkeänä lenkkinä 'Myrsky yli Punaisen kuun' -sankarijoukkion uroteoissa.

Mutta tuona loppusyksyn päivänä kukaan näistä miehistä ei vielä ollut kuuluisa. Itse asiassa nämä klaanittomat seikkailijat nauttivat hädin tuskin sietämistä suurempaa kunnioitusta Sartarin ja Praxin mailla. Pois lukien tietysti Paadella, jossa kolmea Uroxia kunnioitettiin armottomina kaaoksentappajina.

Ensimmäinen ongelma Käärmepiipun syvänteen alueella on itse syvänne. Yli 60 metriset jyrkänteet ympäröivät pohjalle jäävää laaksoa. Alas on olemassa muutama polku, joten sankarimme suuntaavat kohti Jättien polkua tarkoituksenaan liikkua sitä pitkin syvänteen pohjalle. Yksi valtavalla voimalla heitetty kivi ja kuollut Tula myöhemmin joutuvat miehet valitsemaan turvallisemman reitin. Se tarkoittaa kiipeämistä alas.

Kondorikallioilta (Condor Crags) saamansa kokemuksen avulla Elgarth kiipeää ketterästi alas laittamaan hakoja muita miehiä varten. Praxin suuri pieni mies on ongelmissa lyhyiden raajojensa kanssa, koska liki 30cm pidempi Elgarth laittaa haat omia otteitaan varten. Kaamea kiroilu kaikuu jyrkänteen seinämällä Kuolontuojan sättiessä Elgarthia. Laruk ja Thormac seuraavat tyyninä sivusta. Lopulta kaikki pääsevät ehjin nahoin alas. Ainoastaan Thormac saa pieniä ruhjeita koittaessaan sankarillista loikkaa alas. Tämä tietysti on malttamattomien Uroxien syytä, sillä nämä hoputtivat Thormac-parkaa hyppäämään jo puolesta matkasta asti.

Käärmepiipun syvänne itsessään on valtavan kokoinen painauma Genertin kamarassa. Korkeat jyrkänteet reunustavat suurta laaksoa. Jyrkänteiden sisäpuolella laaksoa riittää niin paljon, että seinämältä toiselle on jopa päivämatkan verran. Täältä miesten on tarkoitus löytää se luola, johon Ostaroksen pikari on jäänyt.

III Luola löytyy

'KAAOSTA!!!' Kuolontuoja huutaa äkisti ja pitelee nenäänsä. Hänen initiaatioriitissään Myrskyhärän kulttiin hän kohtasi kaoottisen sienihirviön ja on siitä saakka ollut erityisen tarkka haistamaan kaaoksen lemun.

'Kaaosta' Laruk toteaa räpytellen silmiään. Initiaatioriitissä kohdatun manticoren myrkky saa hänen silmänsä vuotamaan aina kaaosta kohdatessa.

'Keiosta!!' Elgarth kiljuu ja repii aseensa esiin. Arvet hänen selässään aiheuttavat kipua, joka lamauttaisi normaalin miehen, mutta Nöyryyttäjä vain herää kovemmille kierroksille näiden rituaaliarpien paljastaessa Kaaoksen läsnäolon.

'Mitä?' Thormac kysyy. Hän näkee aivan samanlaisen luolan suuaukon, kuin jo kymmenet edellisetkin. Huomatessaan tovereidensa reaktiot tämä kuitenkin alkaa tähyillä sopivaa piilopaikkaa, jos tapahtumat kehkeytyvät taisteluksi.

Miehet rynnivät sisälle luolaan, jossa muutama vuohilainen on nauttimassa ateriaansa. Se jää näiden viimeiseksi. Perinteisen kaaoksenpuhdistusnuotion loimu valaisee seinillä olevia kirjoituksia. Elgarth ja Kuolontuoja eivät niistä piittaa, sillä he eivät osaa lukea. Laruk lukeekin ääneen sartarinkielisen version tekstistä:

'Menkää pois! Olette vaarassa! Menkää pois tai kuolette!!' Tämä herättää naurunremakan uroxeilta. Thormacia ei naurata. Orlanthin palvojan hermot jännittyvät kaiken aikaa kohti katkeamispistettä. Teksti osoittaa kuitenkin luolaston tutkimisen arvoiseksi.

Ensimmäisessä huoneessa luolastoa eteenpäin sankarit tapaavat omituisen asukin. Kivikuori-nimisen ikivanhan ja älykkään kilpikonnan. Tällä olisi ollut valtavasti tietoa paikasta ja sen asukkaista, mutta se ei ikinä kerinnyt edes avaamaan suutaan ennen kuin kolmen ja puolen miehen rynnäkkö sinetöi sen huulet pysyvästi.

'Voi Wakboth, eihän se ollut kaoottinen!' Laruk toteaa. Elgarth ja Kuolontuoja katsovat toisiaan syyttävästi. Alkaa kauhea riita, siitä kenen syytä tämä tarpeeton verenvuodatus oli. Riidan keskeyttää Thormacin huuto: 'Hei äijät tualla lammikossa on aarteita !' Kaikki unohtavat kilpikonnan ja keskittyvät kilpailemaan siitä kuka saa mitäkin. Aarteet eivät kuitenkaan ole helpolla saatavilla, sillä ne joutuu sukeltamaan lammen pohjalta. Seikkailijoiden onneksi Laruk Laravan ui kuin kala. Zola Felille vihitty mies riisuutuu ja alkaa sukeltaa aarteita ylös ihailtavalla taidolla.

Aarteista merkittävin on selvästi puhtaanhopeinen Miekka. Tämä satoja vuosia vanha miekka on taottu uskomattomalla taidolla ja siihen on lumottu monia lumouksia. Hetken miekkaa tutkittuaan Kuolontuoja ripustaa sen vyölleen ja antaa vanhan bastardimiekkansa puolestaan Thormacille. Miekka on toki hieno, mutta se mitä kukaan miehistä ei tiedä on se, että kyseessä on legendaarisen Jaldon Toothmakerin vanha miekka. Itse Jaldonin henki asustaa yhä miekan kahvassa. Yli kuusi vuotta tämän tapahtuman jälkeen Kuolontuoja vapauttaa Jaldonin hengen miekasta hallintaansa ja Praxin heimojen yhdistymisen ensimmäinen askel on otettu. Mutta se on toinen tarina se.

Hetken aikaa aarteita järjesteltyään ja pakattuaan miehet kiinnittävät huomionsa taasen luolaston jatkuviin käytäviin. Käytävä käytävältä ja luola luolalta miehet painuvat syvemmälle ja syvemmälle muinaisen kaaosmadon syömiä reittejä. Ajoittain järjestelmällisen etsintätyön katkaisee jonkin, yleensä kaoottisen olennon, lyhyt vastarinta kovapintaisten soturien edetessä yhä vain eteenpäin.

Ensimmäinen päivä luolastossa jättää jälkeensä kymmeniä ruumiita, tuntitolkulla turhaa etsintää ja roppakaupalla kirouksia. Jälkeäkään Otharoksen pikarista ei kuitenkaan näy. Sen sijaan ruosteisia miekankappaleita ja arvottomia näennäisaarteita on löytynyt yli oman tarpeen.

IV Juhlat luolastossa

Mitäänsanomattoman luolan suuaukolla nuokkuu vartiossa Laruk Laravan. Muut miehet nukkuvat huopiinsa kääriytyneinä peremmällä luolassa. Pienenpieni nuotio lämmittää luolan hädin tuskin siedettävän lämpöiseksi. Laruk heittää muutaman risun nuotioon ja jää kuuntelemaan niitten ritinää tulessa. Larukia sapettaa valtavasti kömytä pimeissä luolissa kaukana rakkaasta Kehtojoestaan. Kerta toisensa jälkeen hän on päättänyt jäädä Paviksen kelluvalle temppelille, mutta aina Uroxin (lue Kuolontuoja ja Elgarth) kutsu tempaa tämän matkaansa uusiin seikkailuihin.

Larukin rauhaisa nuokkuminen katkeaa äkisti tämän kuullessa puheensorinaa suunnasta, josta he eilen tulivat. Olisiko luolastossa muka toinen seikkailijajoukko? Laruk ei halua ottaa mitään riskejä, vaan herättää muut miehet napakoilla potkuilla jalkapohjiin. Muutamassa silmänräpäyksessä kaikki miehet ovat pystyssä ja nuotio sammuksissa. Rukouksia luetaan Uroxille ja Orlanthille. Aseet terävöityvät ja panssarit vahvenevat. Orastava berserkinraivo alkaa nostaa päätään.

Hetken kuluttua soihtujen valopiiri alkaa kajastaa luolaan johtavasta käytävästä. 'Amatöörejä', Kuolontuoja tuhahtaa halveksien. Hiljaiset nyökkäykset vahvistavat muiden olevan samaa mieltä. Ensimmäisenä sankareiden näköpiiriin marssii kolmissakymmenissä oleva palkkasoturin näköinen mies. Vaikka tämä on vain kahdenkymmenen askeleen päässä niin hän ei havaitse sankareitamme. Palkkasoturilla on toisessa kädessään aamutähti ja toisessa soihtu. Häntä seuraa kymmenkunta miestä, joista suurin osa samanlaisia palkattuja asemiehiä.

Äkisti miesten matkanteko keskeytyy, kun näennäisesti tyhjästä nousee neljä miestä pysäyttämään heidät. Havaittuaan tulokkaat vaarattomiksi antavat Elgarth ja kumppanit hurmoksen haihtua mielistään ja loitsujensa raueta. Perinteisten sartarilaisten tervehdysten jälkeen selviää uuden ryhmän olevan Mikhil Baron -nimisen Lhankor Mhyn tietäjän seurue.

Miehet ovat etsimässä luolastossa jonkinlaisia fossiileja. Mikhil Baron itse vaikuttaa likipitäen etsintänsä kohteelta. Liki kuusikymmenvuotias kalvakka tietäjä on silminnähden hermostunut, vaikuttaa olevan vain ajan kysymys, koska hänen hermonsa ratkeavat.

Koska molempien ryhmien tavoitteet ovat syvemmällä luolastossa sopivat he tekevänsä yhteistyötä matkalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusryhmä seuraa kokeneempien taistelijoiden tyhjäämää polkua.

Kaksi seuraavaa päivää kuluvat uuvuttavan taistelun siivittäminä. Rauta ja pronssi leikkaavat kaoottista lihaa. Kovat iskut leikkaavat panssaria kuin paperia. Adrenaliini pumppaa suonissa. On taistelijoiden juhla-aika.

On kuitenkin niitäkin, joille tämä kaksipäiväinen tappomaraton on liikaa. Thormacin hermot ratkeavat lopullisen tuntuisesti tämän saadessa kimppuunsa 11-kätisen broon. Thormacin onneksi tämän Urox-ystävät taistelevat uskonnollisessa hurmoksessa ja pelastavat hänet. Ainakin fyysisesti.

Suuri nuotio rätisee syvällä maan alla Käärmepiipun syvänteen yhdessä monista luolista. Elgarth, Kuolontuoja ja Laruk puhdistavat rutiininomaisesti varusteitaan Malian sairauksien vuoksi. Luolan täyttää kuvaamattoman karmea löyhkä kaaoksen liman palaessa.

Miehet ovat väsyneitä, mutta Uroxin läsnäolo tuntuu vahvana jokaisessa. Ulkopuolisesta tuntuisi käsittämättömältä, miten jatkuvasta kuolemanvaarasta huolimatta nämä miehet ovat hilpeitä ja rentoutuneita.

Nuotion ääressä istuu myös Thormac Uljaana myöhemmin tunnettu seikkailija. Tai oikeammin nuokkuu istuvassa asennossa. Harmaat kasvot, lasittunut katse ja vapisevat kädet ovat asiansa osaavalle helppoja merkkejä kaaoskauhun oireista. Kuola valuu Thormacin suupielestä kun tämä vapisevalla äänellä sopertaa: '....ei ei EI EI...' Tässä kohtaa Kuolontuoja armeliaasti sammuttaa tajunnan valon napakalla iskulla ohimoon.

Nuotion toisella puolella makaa joukko kuolemanväsyneitä palkkasotureita sekä tajuton Mikhil Baron. Kaksi täyttä päivää ilman lepoa Myrskyhärkä-berserkkien perässä ovat vieneet miesten voimat täysin. Kaikki palkkasoturit haluaisivat turvaan näistä Cacodemonin kiroamista luolista. Kukaan ei vaan uskalla eksyä kauas uroxeista.

Kukaan ei enää muista fossiileja, joita on tämänkin huoneen seinissä. Selviytymisvietti on ajanut ohi ahneudesta.

'Kuinkahan syvälle meidän pitää mennä, ennenkuin se Pikari löytyy?' Laruk kysyy.

'Syvälle', Elgarth murahtaa.

'Kestääköhän Thormac?' Laruk jatkaa.

'Humakt korjaa omansa jos ei kestä', Kuolontuoja tokaisee. Miehet nauravat kuin hyvällekin vitsille. Palkkasotureita puistattaa.

'Pikarista tulikin mieleeni se pontikka, jonka ostin Gringleltä', Kuolontuoja havahtuu. Alkaa hillitön ryyppyjuhla, josta peikotkin olisivat kateellisia.

V Herääminen

Elgarth herää siihen, kun Yelmin valo häikäisee silmiä. Muutaman loskalmiksi lausutun kirouksen jälkeen mies alkaa pidellä päätänsä. Uskomaton krapula täyttää koko ajatusmaailman hetkeksi. Varovainen silmien raotus paljastaa ympärillä kolme muuta myttyä makaamassa. Uroxin villit tuulet puhaltelevat tyytyväisen oloisina.

Elgarth nousee varovasti istumaan ja karjahtaa yllättyneenä. Hänen kyljessään on valtava mustelma ja varovainen tunnustelu osoittaa ainakin kolmen kylkiluun olevan poikki. Hetkellinen välähdys humalaisesta taistelusta jättiä vastaan vilahtaa Elgarthin tajunnassa. 'Satakaksikymmentäkaksi', Elgarth toteaa kirkkaalle kevätaamulle. Vaikka mitään muuta mies ei muistaisi, niin tappojensa luvun tämä tietää koska tahansa.

Praxin pieni suuri mies Kuolontuoja on onnesta sekaisin herätessään Thormacin oksennuksesta. Alkukantainen raivonpuuska saattaisi tehdä pahaa jälkeä, jos tämä pääsisi murtuneilla jaloillaan Thormacin kimppuun. Karkeasti kiroten Kuolontuoja hamuaa vyöltään pontikkanassakkaa, mutta harmikseen huomaa sen olevan kadoksissa. Neljän litran leili vahva pirtua on kadonnut jäljettömiin. Ainakin lähes.

Muutaman metrin päässä Kuolontuojasta Laruk Laravan makaa tyytyväinen ilme kasvoillaan komeasti koristeltu pikari tiukasti otteessaan. Tyhjä pirtunassakka lojuu maassa tämän vieressä. Verisiä huolimattomasti sidottuja viiltohaavoja on ympäri tämän raajoja. 'Voi Wakbothin WAKBOTH', Kuolontuoja meuhkaa. Tämä saa Thormacin ponnistamaan jaloilleen ja puolustusasentoon. Ketään ei yllätä, että Thormac on likipitäen haavoittumaton. Niin kuin suurin osa Thormacin vastustajistakin, ennen kuin muut miehet vapauttivat tämän kuka kulloisestakin pinteestä.

Jahka suurin krapula on nukuttu ohi alkavat miehet nousta ylös ja valmistautua kotimatkalle. Kuten niin monta kertaa ennenkin, niin myös tällä kertaa Thormac auttaa loukkaantuneita tovereitaan pääsemään liikkeelle. Kainalosauvojen ja lastojen teko on tälle tuttua puuhaa.

Pikkuhiljaa kun haavat on sidottu ja varusteet kasattu matkakuntoon, on miehillä aikaa keskustella edellisillan tapahtumista:

'Mitä siellä luolassa tapahtu? Joku Jätiläinen oli ainakin?' Elgarth kysyy.

'Niin kai', Laruk vastaa.

'No Pikari on meillä se on pääasia', Kuolontuoja toteaa lakonisesti.

'Mitä niille tutkimusmatkailijoille tapahtui'? Laruk kysyy. Muut kohauttavat hartioitaan.

VI Paluu Omenakujaan

Pienen sartarilaisen kylän ainoalla kadulla on hiljaista öiseen aikaan. Omenakuja on niin pieni paikka, että sepelkirthiläiset eivät näe tarpeelliseksi pitää täällä edes varuskuntaa. Päällikön pitkätalon ja Gringlen panttilainaamon ikkunoista kajastavat ainoat valot. Kulkukissa mouruaa hiljaa yöhön. Yelm on jo monta tuntia sitten painunut manalaan ja Punainen kuukin valaisee vain sirpin verran. Paikallisella militialla on yksi kiertävä vartiomies kaaoksen ja muiden hirviöiden varalta, mutta koska Orntar Kelpokynnön perheeseen on vasta syntynyt pieni poika, niin tämäkin on väsyksissään nukahtanut vartiopaikalleen.

Pienen aidantekeleen ainoa virallinen sisäänpääsy öiseen aikaan on pieni portti kylän pohjoispuolella. Tosin aita on niin heikko ja matala, että päättäväinen tunkeilija kyllä tulisi siitä vaikka läpi. Näin ei kuitenkaan käy tällä kertaa. Orntar Kelpokyntö kylläkin saa pienimuotoisen paskahalvauksen, kun herää uniltaan siihen, kun joku potkii porttia voimakkaasti. Tämä avaa pienen kurkistusluukun ja voihkaisee. Ne hullut Uroxit ovat kuin ovatkin selvinneet Käärmepiipun syvänteestä hengissä.

Liikkuen salaman lailla (ainakin mielestään) Orntar ryntää avaamaan portin.

Portista astuvat sisään Elgarth, Kuolontuoja, Laruk ja Thormac. Sanaakaan sanomatta nämä marssivat Orntarin ohi ja suuntaavat kohti Gringle Hyväkaupan taloa. Väsyneet ja rapaiset miehet laahustavat vaivoin Panttilainaamon oville. Gringlen alakerrassa on tilaa matkailijoille ja sinne miehetkin pyrkivät. Vaakkujaakkona tunnettu durulz ottaa miehet vastaan ja ohjaa nämä tuoreille oljille lepäämään. Miehet sammuvat panssarit päällä oljille.

Seuraavana aamuna Chalana Arroyn parantaja käy katsomassa miesten haavoja. Vulgaareista kommenteista ja suoranaisesta kourimisesta huolimatta tämä harmonian sisar hoitaa parantajan velvollisuutensa hymyillen. Tuhdin aamiaisen jälkeen onkin itse Gringle saapunut paikalle ja viittaa miehet omaan neuvotteluhuoneeseensa.

'No miten matka sujui?' Gringle Hyväkauppa kysyy miehiltä.

'Ihan mukavasti', Kuolontuoja vastaa samalla, kun kaivaa repustaan esineen, jota varten seurue on matkaan lähtenyt. Gringle pystyy hädin tuskin ylläpitämään kuuluisaa pokerinaamaansa nähdessään viimein Otharoksen pikarin. Gringle ottaa vyöltään neljä rahamassia sanoen:

'Tässä viisisataa hopeaa jokaiselle, niinkuin sovittiin.' Jokainen miehistä nappaa rahamassin ja alkaa laskea rahoja. Saatuaan laskunsa suoritettua miehet nousevat lähteäkseen.

'Eikö teitä kiinnosta, miksi tämä pikari on niin tärkeä?' Gringle kysyy.

'Ei', miehet vastaavat poistuessaan huoneesta.

Kirjoittaja: Mika "Elgarth" Suonsyrjä


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English