Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ HEINÄKUU 2005
Kalikos
Ehilm pelastaa hevoset
Daranilainen myytti

Kun maailma oli vielä nuori ja jääkausi vielä kaukana tulevaisuudessa, ratsasti nuori Ehilm Logiikan maassa komeissa varusteissaan. Kerran hän kulkiessaan sattui osumaan suuren vuoren molemmin puolin levittäytyvään laaksoon. Siellä Ehilm näki jaloja ja kauniita hevosia valjastettuina pyörittämään myllyjä, jotka jauhoivat viljasta makuisia jauhoja leivän leipomista varten.

Luonteeltaan jalona Ehilm sääli hevosparkoja, jotka oli pakotettu työhön, joka ei ollut niiden luonteelle kunniakasta. Ehilm pyysi, että ihmiset päästäisivät hevoset irti tuosta orjantyöstä. Ihmiset kuitenkin vastasivat vihaisesti kysyen, ketkä sitten heidän jauhonsa jauhaisivat, elleivät hevoset. Ehilm ymmärsi ihmisten huolen, ja niinpä hän lähti etsimään korviketta hevosille.

Ehilm matkasi pitkään muttei löytänyt mitään käyttökelpoista jauhamiseen. Hän saapui viimein suuren meren rantaan ja katseli ratsunsa selästä sen tyyneen pintaan heijastuvaa kuvaansa. Aaltojen alla asusti Waertagin kansan luopioeukko nimeltään Merinoita. Tämä näki Ehilmin komean olemuksen rannassa ja alkoi himoita häntä.

Merinoita nostatti valtavat aallot, jotka nousivat syöksyäkseen maalle ja imaistakseen Ehilmin mukanaan. Ehilm kuitenkin käänsi ratsunsa ja ravasi tuulispäänä poispäin inhottavasta vanhasta noidasta.

Aallot seurasivat Ehilmiä hukuttaen alleen metsiä, tasankoja ja peltoja. Aallon harjalla ratsasti Merinoita himokas katse kieroissa silmissään, sillä hän näki aaltojen saavuttavan Ehilmiä ja tämän ratsua, jonka kaviot iskivät syviä uurteita maahan.

Ehilm oli kuitenkin kylmäpäinen ja nokkela. Hän lähti ratsastamaan ylös vuorenrinnettä kipinöiden suihkutessa hevosen kavioista. Merinoita aaltoineen seurasi perässä, mutta veden oli työlästä kivuta ylös jyrkkää rinnettä, jota Ehilmin ratsu kulki helposti. Niinpä aallon voima hiipui ja vauhti hidastui.

Viimein Ehilm seisoi ratsuineen vuoren huipulla ja aalto kuljetti Merinoidan sinne pysähtyen kokonaan. Ehilm loi Merinoitaan tuikean katseen ja nuhteli tätä himon synnistä. Niin pelottavalta Ehilm näytti oikeutetussa vihassaan, että Merinoita luikki pakoon ja hänen vetensä liukuivat alas vuorenrinnettä.

Ehilm palasi takaisin alamaille ja näytti ihmisille, kuinka käyttää hyväkseen vuorilta valuvan veden voimaa. He valjastivat Ehilmin ohjeiden mukaan vesimyllyt jauhamaan viljaansa, eikä vesi voinut vastustaa, sillä olihan Ehilm kukistanut Merinoidan. Niin vuoren ja meren välisen maan hevoset pääsivät irti kahleistaan ja kantamaan ritareita taisteluun. Siitä lähtien vesi on aina virrannut alaspäin, sillä se pakenee Ehilmin vihaa eikä uskalla pyrkiä korkeuksiin.

Vaan vielä oli hevosia orjina vuoren toisella puolella. Siellä ei ollut vuorelta virtaavaa vettä, joten ihmiset eivät suostuneet vapauttamaan hevosia. Niinpä Ehilm lähti taas matkaamaan ja etsimään toista keinoa pyörittää myllyjä ilman vettä.

Ehilm kulki kauan tiettömässä erämaassa, kunnes häntä vastaan tuli Kachastin kansan luopio nimeltä Worlath, joka oli hylännyt Malkionin lain ahnehtiessaan tuulen voimia. Worlath uhosi ja haastoi Ehilmin taikuuskamppailuun, jonka voittaja joutuisi häviäjän orjaksi.

Kilpa alkoi heti. Worlath veti keuhkonsa täyteen ilmaa, kun taas Ehilm muodosti ympärilleen tulisen suojan. Worlath henkäisi ilmoille valtavan tuulenpuuskan, joka olisi kaatanut vuoriakin, mutta Ehilmin tuli ei sammunut vaan suorastaan yltyi palamaan entistä paremmin. Ehilm itse antoi Worlathin puhkua itsensä aivan läkähdyksiin, sammutti sitten tulensa ja laittoi jalkansa maahan vajonneen vastustajansa päälle voiton merkiksi.

Niin hävinneen Worlathin ei auttanut muuta kuin seurata Ehilmiä orjana ja puhkua tuulet herransa tahdon mukaisiksi. Ehilm opasti vuoren takana asuvia ihmisiä rakentamaan korkeita tuulimyllyjä, jotka jauhoivat heidän viljansa hienoiksi jauhoiksi Worlathin tuulien voimalla. Siitä lähtien tuulien on ollut pakko pyörittää tuulimyllyjen siipiä, sillä olihan Ehilm kukistanut Worlathin.

Ehilmin nokkeluuden ja taitojen ansiosta hevoset kantavat vielä tänäkin päivänä nöyrästi Ehilmin kansaa, sillä hevosten on kiittäminen Ehilmiä siitä, etteivät ne joudu raatamaan kahleissa viljaa jauhaen.

Kirjoittaja: Matti Järvinen


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English