Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ HEINÄKUU 2004
Kalikos
Näkijättären uni
tarina Neljänneltä ajalta

Myrskyheimon neuvosto oli kokoontunut, käsittelemään pelottavaa asiaa. Myrskyheimo on täynnä rohkeita jumalia, jotka eivät vähästä säikähdä. He kohtaavat sodan ja viholliset riemuiten saamastaan haasteesta, ja käyvät tuimana Esipimeääkin vastaan. Mutta sellaisia asioita, joita ei voi nähdä tai haastaa taisteluun, on vaikeampi käsittää. Ja se, mitä ei käsitä, voi nostaa pelkoa Myrskyheimon rohkeiden jumaltenkin rintaan.

Oraakkeli Kev oli nähnyt unen. Siinä unessa hän oli nähnyt hyviä asioita: hän oli nähnyt Myrskyheimon vihollisten tulevan lyödyiksi, ja Punaisen kuun, heidän vihollisensa, revittävän alas taivaalta. Se ei tietenkään pelottanut Myrskyheimoa. Mutta Kev oli nähnyt myös toisenlaisia asioita. Hän oli nähnyt sodan pyyhkivän alleen Myrskyheimon valtakunnan. Lopullisen taistelun. Ja Myrskyheimon jumalten tuhon. Kevin unessa koko Myrskyheimo oli kuollut - kaikki paitsi yksi.

'Kuka se on!' huusivat Myrskyn jumalat. 'Kuka unessasi selvisi, kun muut kaatuivat?'

'En tiedä', sanoi Kev. 'Siltä kohdalta uneni on hämärä. Mutta tiedän, että hän on jumalistamme ainoa, joka selviää uuteen maailmaan. Hänessä sanotaan olevan jotain teistä kaikista, ja että hän siksi on paras jumala koko Myrskyheimosta. Hänestä on syntyvä kaikki uuden maailman väki.'

'Sen täytyy olla minä!' huusi Urox. 'Kaikki tietävät, että minä olen rohkein ja uljain jumala, ja laitan mielelläni uuden suvun alulle - tulkaahan tänne jumalattaret! Ja minulla yksin on rohkeutta kohdata Kaaoksenkin kamalat joukot, ilman minua ei maailma säilyisi päivääkään!'

(Mutta niin kuin me kaikki tiedämme, ei Urox ollut näyn jumala - ja hyvä asia onkin, ettei maailmamme ole hänen luomansa!)

'Jos sinä olet ainoa, joka jää jäljelle, niin maailma on totisesti tuomittu', marisi Lhankor Mhy, tiedon jumala. 'Minun täytyy olla se, joka on jumalista paras. Ja koska minä ainoana tiedän kaiken, ja tiedän tietenkin kaiken myös teidän muiden asioista, täytyy näyn koskea minua! Ilman kaikkea tietoa, joka kirjoistani löytyy, on aivan sama kuin maailmaa ei olisi ollutkaan.'

(Mutta niin kuin me tiedämme, on Lhankor Mhy kirjoineen iäksi kadonnut. Ja vaikka hänen mukanaan ehkä katosi paljon tietoa, on epävarmaa, oliko siitä mikään todella tarpeen kenellekään.)

'Ilman minua et näkisi lukea riviäkään, rahjus!' karjaisi Elmal, Aurinkosoturi. 'Minä olen se valo, mitä maailmalla on, ilman minua eivät kasvit kasva ja pimeys peittää maan. Minun täytyy olla ennustuksen jumala!'

(Mutta niin kuin me kaikki tiedämme, ei Elmal ole sama kuin Aurinko eikä ole koskaan ollutkaan. Hyvin vähän muistetaan tästä jumalasta, mutta hän kai oli pelkurimainen soturi Tuliheimosta.)

Syntyi hirveä riita, ja kaikki huusivat saadakseen omaa ääntään kuuluville. Orlanth katsoi heimoaan epäuskoisena. Tämä oli yhtä vaikeaa kuin kauan sitten heimoa ensimmäisen kerran perustettaessa. Hän tiesi näiden jumalien kuninkaana olevansa parempi kuin näistä yksikään ja osaavansa jotain siitä kaikesta, missä nämä olivat hyviä, mutta päällikkönä hän tiesi myös, ettei hänkään yksin voinut hallita koko maailmaa, saati sitten kukaan toinen jumala. Hän yritti turhaan rauhoittaa heimoaan, mutta he olivat liikaa enneunen kiihdyttämiä. Orlanth ajatteli, että asian ratkaisemiseksi tarvitaan jokin jumalten neuvostoon kuulumaton, joku, joka olisi silti arvovaltainen ja voisi ratkaista unen arvoituksen.

Argrath sattui paikalle. 'Mitä täällä tapahtuu', hän huusi tyypilliseen suorasukaiseen tapaansa. Argrathia sanottiin Orlanthin pojaksi, mutta hänestä sanottiin paljon muutakin. Joka tapauksessa Myrskyheimo oli tottunut luottamaan Argrathiin ja tämän arvostelukykyyn näinä vaikeina, sillä Argrath oli rohkea, viekas ja röyhkeä ja voitti aina kaikki taistelut, jotka pitikin voittaa. Hän ei kuitenkaan ollut yksi vanhoista jumalista eikä siis myöskään Myrskyheimon neuvoston jäsen. Häneltä he saisivat puolueettoman neuvon.

Orlanth selitti tilanteen sankarilleen ja kysyi, voisiko tämä auttaa näyn pelottamaa heimoa ja ratkaista sen, kuka oli näyn tarkoittama jumala. (Orlanth ajatteli itselleen tyypillisesti vain kaikkein lähinnä olevaa ongelmaa eikä sitä, mitä sen ratkaiseminen tarkoittaa.) 'Voin toki', hän sanoi, 'mutta ette ehkä pidä tavastani ratkaista sitä.'

'Pidimmepä tai emme, haluamme että asiaa ratkeaa', huusi koko Myrskyheimo yhteen ääneen, sillä jokainen jumala halusi kiihkeästi varmistuksen siitä, että juuri hän on tulevan maailman valtias.

'Hyvä on', sanoi Argrath. 'On olemassa rituaali, jonka voin tehdä. Se vaatii sitä, että jokainen teistä ottaa tiukasti kiinni verkosta, jonka taioillani kudon. Ette saa päästää siitä irti missään tilanteessa. Toinen asia on se, että jokaisen teistä on rituaalissa uhrattava hiukan siitä, mikä teissä on parasta. Muuten en pysty kutsumaan sitä, joka vastauksen tulee antamaan. Ja kolmas asia, mitä vaaditaan, on se, että toistatte tarkalleen ne sanat, liikkeet ja uhrin, jonka teille nyt opetan. Sitä sanotaan utumaksi.'

Jumalat suostuivat tähän kaikkeen. Argrath sai itselleen hiukan kaikkien jumalien tärkeimmästä olemuksesta, ja näillä voimilla hän aloitti suuren utuman, johon kaikki jumalat osallistuivat. Jumalat pitivät tiukasti verkosta - ainoa, joka ei pitänyt kiinni siitä oli Argrath. Kesken rituaalin jotain ilmestyi verkon keskelle, ja jumalat pitivät vielä tiukemmin siitä kiinni. He pelkäsivät paholaisen tuloa ja tarrautuivat tiukasti verkkoon pitääkseen pahan sen sisällä. Mutta Paholaisen sijaan verkkoon ilmestyikin valtava lohikäärme! Lohikäärme ei rimpuillut verkossa niin kuin Paholainen olisi tehnyt. Sen sijaan se alkoi tyynesti ahmia verkkoa itseään! Ja ennen kuin jumalat ehtivät ymmärtää mitään, oli lohikäärme ahminut heidät verkkoineen päivineen! Ahmittuaan näin paljon voimaa, lensi lohikäärme lopulta kohti Punaista kuuta ja ahmi myös sen suuhunsa.

Niin toteutui ennustus siitä, että Punainen kuu syöstiin alas ja vain yksi jumala selvisi Sankarien sodasta, ja tällä jumalalla oli jotain kaikista jumalista. Siksi vanhat jumalat, jotka eivät enää osanneet auttaa ketään maailman muututtua liikaa, ovat nykyään vain nimiä tarinoissa. Ja siksi, että he antoivat kukin osan itsestään Argrathille, tämä on nykyään ainoa jumala, jota me tarvitsemme.

Siunatkoon Argrath meitä!
Ylistäkää Harshaxia!

Kirjoittaja: Juha Ratilainen


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English